tiistai 25. maaliskuuta 2014

kiukkuäiti ja säännöllisten ruokailujen tärkeys

mulla on töissä aurinkoisen ihmisen maine,olen yleensä aina iloinen ja kuulemma tuon iloa muillekin,mielelläni sen teenkin.joskus työkaverit kysyy osaanko koskaan olla pahalla päällä,KYLLÄ olen välillä aivan ärsyttävä tyyppi varsinkin kotona.mua ärsyttää rojukasat lattioilla,jos olen pojille sanonut lattialla lojuvista farkuista kaksi kertaa kolmannella kerralla se ei tule enää kauniisti..aamulla en tarvitse kovinkaan kummoista taistelu aloitetta kun olen jo valmis taistoon.tänään olin ihanassa musiikki koulutuksessa,siis oikeasti tosi hyvässsä ja innostavassa kahden iltapäivän jälkimmäisessä osassa.varaan nykyään töihin paljon syömistä kevyttä välipalaa ja jotain nälkää pitävää ruokaa.tänään menin yhdeksi koulutukseen ja unohdin ottaa välipalaa,olin aivan kuoleman kielissä kun tulin kotiin ja sota syttyi poikien kanssa heti tekemättömistä jo sovituista kotitöistä ja kauppaan lähdöstä.suusta tuli sellaisia sammakoita kun rääyin aikani pojille,lähdin kuitenkin kiukkuisena (ei tietenkään kannattanut syödä mitään)viemään nuorempaa poikaa potkulautaosia ostamaan ,kun olin luvannut viime viikolla.poika sai osat ja mä pääsin kauppaan ostamaan RUOKAA..söin kassan ulkopuolella heti omenan ja johan maailma kirkastui..nyt ootan että ruoka valmistuu,mutta rauha on jo maassa..mitä tästä opimme?ota hyvä ihminen aina jotain evästä mukaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!