tiistai 29. huhtikuuta 2014

työpyöräilykauden avaus

eilen sain sitten viimeikin aikaiseksi lähteä pyörällä töihin.menomatkalla jouduin työntämään yhden lyhyen ja jyrkähkön mäen,vaikka en yleensä joudu työntämään mäkiä.pitkä tauko siis vaikutti.ja uusi pyörä,koska en osannut vaihtaa vaihteita tarpeeksi nopeasti vaan jäin räpläämään niitä vaihteita ja sitten keskellä mäkeä hyydyin.saattoi tietysti 05.15 aikakin vaikuttaa..no aikaa kului 8km matkaan(tarkastin eilen,matka onkin 8 eikä 9 niinkuin luulin)vajaa 40 minuuttia,eli melko hiljaa mentiin.tulomatkalla oli ihana ilma ja mäet sujui tosi hyvin,aikaa meni 35 minuuttia.tänään ajoin taas ja matkat sujui tosi jouhevasti,toi on ihana pyörä!tänään aikaa meni mennen tullen 30 minuuttia,eli melko normi..kevään edetessä yleensä pääsen 25 tai jopa 20 minuutissa.tosta tulee mukavasti kilsoja ja "ylimääräistä"jumppaa muitten lisäksi.eilen pääsin myös juoksemaan piiiitkästä aikaa,ihanaa!juoksu tuntui aluksi vaikealta ja jalat painavilta,mutta ekan kilometrin jälkeen helpotti ja vetäisin jopa yhden nopean spurtin keskellä lenkkiä,lenkkikaverin alaselkä oli jumissa,ei sitten muuten spurttailtu.5.2km juostiin 37 minuutissa,eli aika hitaasti.lankuttelin ja punnersin ennen lenkkiä ja venyttelin taas hutiloiden lenkin jälkeen,onneksi ei mennyt mikään jumiin.tänään käveltiin 5.4km ja tein painoilla ja ilman pakara ja reisi jumppaa ja vähän eri lankkuja ja punnerruksia kuin eilen.hiki lensi!join ensimmäisen palautus juomankin tänään,nyt pitäisi löytää isommassa ja edullisemmassa pakkauksessa että tulis käytettyä useammin,nyt olin ostanut vain pienen 250ml suklaan makuisen juoman,ihan ok,mutta tosi makea.
terveystalo.comin sivuilta.
yle.fin sivuilta.

mä oon välillä kärsinyt lievistä allergia oireista keväällä,reseptittömillä lääkkeillä on selvitty.nyt on tosi paljon katupölyä ja kylläkai siitepölyäkin on paljon ilmassa.oon täysin tukossa ulkona,mutta sisällä ok.tänään satoi ihan vähän,se helpotti hetkeksi,iltalenkillä yskä palasi ja oli vähän ahdistusta.allergia lääkkeet (ne reseptittömät)kaivettu esiin ,toiv huomenna helpottaa.huomenna meinaan mennä autolla töihin ja illalla juoksemaan!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kylli Kukkin lempeä pikajumppa | 4/16 Ylävartalon notkistus | Hyvä Terveys


tänään päätin venytellä ja notkistella itseäni,olen alkanut muistuttaa enemmän ja enemmän pökkelöä ja varsinkin treenaamisen jälkeen olen ihan jumissa.tein monta näitä kyllin lempeitä pikajumppia ja vitsit että tuntu hyvältä!veri kiertää olo on tosi rauhallinen.tein myös pari venyttelyä jaloille ja alaselälle,hyvää teki!!

aurinkoa ja kävelykilometrejä

ihanat ilmat jatkuu ja on päästävä lenkkeilemään.juosta en oo vielä flunssan jämien takia uskaltanut,mutta kävellä onneksi pystyy jo hyvinkin!pojalla oli aamupäivällä kauden viimeiset jäät ja pyysin lapsuudenystäväni mukaani kävelylle.käveltiin melko rauhalliseen tahtiin vajaan tunnin lenkki ja katseltiin pojan treenejä viimeiset puoli tuntia.treenien jälkeen käytiin kaverin seurana asunto näytössä.vähän myöhemmin tein kymmenen kilsan kävelyn vaihtelevissa metsämaisemissa lenkkikaverini kanssa.tunti 50 minuuttia meni.takapuoli huusi hoosiannaa korkeissa mäissä,huomaa,että takapuolta ja reisiä on treenattu.huomenna pitäis pyöräillä töihin ekaa kertaa tänä vuonna ja sitten illalla juosta.ihanaa kun flunssa alkaa helpottaa ja ilmatkin hellii!toivottavasti jaksan aamulla herätä ennen viittä ja hilppasta pyörällä töihin.parkissa kököttävä auto vaikeuttaa motivaation löytymistä..palailen taas!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

hui haipakkaa..

tänään on oltu liikekannalla kokopäivän.aamulla heräsin klo 5 migreeniin niinkuin kerroin aiemmassa postauksessa.kun se helpotti lähettiin miehen kanssa sen työpaikalle tekemään anopin autoon jarruremppaa.mähän en siis tajuu auton korjauksesta mitään,mies korjas ja mä huseerasin jotain siinä ympärillä..no huomattiin melko nopeesti ettei ne aiemmin ostetut jarrupalat sovi autoon,ja oli lähettävä vaihtaa niitä.motonetiin on 3km siitä miehen työpaikalta ja mä käpsyttelin sinne ja takasin suurinpiirtein tunnin eli 6km yhteensä tuli aamulenkkiä.sit saatiin oikeat palat ja mies pääs korjaamaan niitä jarruja.teki se myös jonkun työjutskan siellä,vaikkei oikeesti töissä ollutkaan.jarrut saatiin kuntoon pitkän taistelun jälkeen ja päästiin kotiin.ehdin olla kotona hetken ja lähettiin lenkkikaverin kanssa kävelylle.käveltiin 5km ja vetäsin lenkin ekan kerran capreissa!tuntu ihanan kesäiseltä.sitten laittelin ruokaa ja vähän myöhemmin tein taas lankkuja eri variaatioilla.takapuolen ja reisien lihakset tuntuu kipeytyvän iltaa kohden,huomenna oon varmaan tönkkö.nyt vähän suklaata ja poppareita ja yksi kuiva siideri.mukavaa lauantain jatkoa!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

treeni innostus ja venyttelyn aloittamisen vaikeus(=migreeni)

en oo uskaltanut vielä juosta enkä kävelläkään pitkiä matkoja lujaa..hiljaa köpötellään.eilen katsoin optimal performancen sivuilta kaksi pakara treeniä ja siinä mä kyykkäsin ja tein maasta vetoja yms hiki lensi ja persus meinasi syttyä tuleen siitä polttamisesta.sitten uusimmassa fit lehdessä on lankkuja uusilla tavoilla ja niitähän piti tietty kokeilla,ja punnertaa eri tavoilla.hyvä vajaa tunteroisen kestävä hikitreeni.venyttely jäi melkein kokonaan pois...aamulla(klo5)heräsin jumalattomaan jysäriin!niska ihan jumissa ja päätä särki kammottavasti.juominenkin jäi eiliseltä vähiin eli nestehukkaa ja lihas jumia,se kyllä tuntui aamuyöllä.pari buranaa naamaan ja suihkuun(sori naapurit)mulla vaan toi suihku auttaa parhaiten pää/niska kipuihin.tai laukaisee ne ja helpottaa oloa.



noita erilaisia lankkuja kannatta kokeilla!haastavia,mutta tehokkaita,ihan kaikkia fitissä olleita en osaa viel tehdä,mutta treenataan niin eiköhän ne siitä.



tää liike tuntu persuksissa todella,ei tarvinnu vielä painojakaan,oma ruho painaa vielä sen verran.. no tulipahan herättyä aikaisin,mies meinaa korjata anopin auton jarrut aamusta,lähen avuksi ja seuraneidiksi.päivällä pojan treeneihin.hauskaa päivää!

torstai 24. huhtikuuta 2014

iltakävelyllä töölössä kuvina

pojan peli oli taas tänään töölössä ja lähdin käppäilemään olympiastadionin vierestä

sielläkin menee hyviä lenkkipolkuja pitkin poikin

kiipesin parille kalliollekin

töölönlahden vierestä menee kivat reitit

todella ihanat maisemat


linnanmäkihän se siellä pilkottaa

oopperatalossa en ole käynyt kuin kahdesti,pitäis taas mennä.toi kaunotar ja hirviö kiinnostaisi kovasti.



pojan peli oli tänään töölössä,saharan kentällä ihan olympistadionin vieressä.päätin lähteä kävelylle töölöön.en oo siellä oikeastaan koskaan kävellyt,naistenkympillä kerran oon ollut se starttaa sieltä.mukava auringonpaiste oli vielä illalla,mutta melko viileää.kiipeilin rappuja ja parille kalliollekin kapusin.40 minuuttia kiertelin ja ihastelin kaunista helsinkiä.pelin aikana tuli jumalattoman kylmä ja yskitti niin vietävästi.nostelin koipia ja hyppelin ja pyörittelin käsiä lämpimikseni,menköön tän päivän jumpasta,kovaa ei uskalla treenata,kun alkaa heti yskittää.teetä täytyy saada,kun palelee vieläkin.hyvät yöt!!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

rahkaletut(resepti)

yritän pitää itseäni hereillä,eilinen meni nukkuessa ja yönkin nukuin hyvin,mutta huomenna pitäisi jaksaa töissä koko päivän.olo ei kyllä ole maailman paras,mutta kai se tästä.
mulle iski ihan kauhea lettuhimo aamupäivällä.googletin rahkalettu nimikkeellä ja löysin erilaisia,muokkasin omanlaiseksi.mä en karppaa,mutta kyllä nää tuntu ihan terveellisiltä ja oli herkkua! nää toimi mun lounaana,eli söin koko satsin!


rahkaletut
puoli purkkia (125g) rasvatonta rahkaa
2 kananmunaa
2tl makeutus ainetta(stevia oli loppu,muuten oisin käyttänyt sitä)tai maun mukaan
ripaus vaniljasokeria
ripaus merisuolaa
reilu puoli desiä graham täysjyvävehnäjauhoja

kaikki aineet sekaisin ja antaa turvota n.10 minuuttia ja paistetaan pannulla,mä käytin ihan vähän voita paistamiseen,kun löysin sitä kaapista.laitoin pannulle kasoja lusikalla ja levitin  ja tasoitin ne littaniksi,yllättävän helppoja käännellä!sulatin vähän mansikoita ja mustikoita,mutta jätin ne puolijäisiksi ja söin lettujen päällä,ihanaa!


tosi helppo ja nopea resepti ja helpotti ainakin mun herkkuhimoa ja vei vähän nälkääkin.teen uusiksi varmasti joku päivä!

arvontaa!(loppu!!)

ajattelin pyöräyttää tälläisen arvonnan tässä flunssan keskellä.en ole koskaan blogissani arponut mitään,eiköhän nyt ole jo aika!palkintona mustikka teetä ja trooppinen hedelmäsekoitus.yksi arpa tulee kommentista tähän ja kaksi jos jaatte omassa blogissa eikun vaan osallistumaan ja arvonta loppuu sunnuntaina 27.4 klo 12.00!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

treenihaaveilua ja pakkolepoa

tämä aamu starttaa köhien liikkeelle.lämpöä ei aamusta ollut,taidan päästä huomenna töihin..aamiaisen pidän proteiinipitoisena,muuten en oo päässyt taikinasta teräkseksi hommia tekemään pariin päivään.optimal performansen sivuilta löytyi tosi hyviä takapuoli treeni ohjeita,joita mun olis pakko päästä kokeilemaan.mutta jos tän päivän malttaisi vielä.ja ehkä huomisenkin,katotaan..

kirppistelyä ja sairastelua


käytiin eilen nuoremman pojan kanssa malmin prisman kirpputorilla.ostin itselleni farkut 4e,30 tuumaiset,slimfit mallia, ja vyölläkin varustettuna meinaa roikkua pyllystä,eli työ/piha housuina menee,ihan siistit ja ihanan pehmeet,muttei oikeen istu.sitten samalta myyjältä 5.50 soc juoksutakki.tosi loistavakuntoinen ja oiskohan miesten s koko kun mulle mahtui,pitkä pepun alle yltävä,mutta sopivan napakka ja ohut,kesäkeleihin mainio!kokeilin eilisellä 10.6km kävelyllä 20 asteen lämmössä, hyvä oli!sitten löysin loistavat nike running juoksuhousut 6e, naisen tytär oli kasvanut näistä ohi melko nopeasti ja jääneet vähälle käytölle,siltä näyttivätkin.xs!!!!ja mahtui hyvin.pojalle löytyi takki ja koru ja t-paita.alle kolmekymppiä koko satsi ja saipa poika makkaran ja pillimehunkin.
eilen tosiaan käveltiin kuusijärvelle,syötiin siellä jätskit ihanan ilman kunniaksi ja käppäiltiin takaisin. matkaa kertyi 10.6km.illalla olo muuttui huonommaksi,nenä oli tukkoinen aivastutti vilutti yskitti ja kaikin puolin ällöttävä olo.finnrexinit naamariin ja peiton alle,mutta aamulla oli heti kuudelta 37.3 lämpöä,eli jäin kotiin lepäämään.huomisen makaan vielä ja yritän raahautua to töihin.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

ne mahtuu jo!vertailukuvia







tammikuun lopussa maaliskuun puolessa välissä ja huhtikuun puolessa välissä otetut kuvat,en tiedä näkyykö eroa,mutta housut sujahti jalkaan helposti,eikä kiristä eikä purista,heinäkuussa vissiin jo liian isot?maha makkaroita edelleen on,mutta kyllä nekin on pienentyeet!nyt lähdetään pojan kanssa kirpparille,jos vaikka pienempiä vaatteita?

pääsiäinen

pitkänperjantain 2.4km mukavalta maisema lenkiltä mikkelistä
samalta lenkiltä

lankalauantaina lähdin yksin urpolan ympäristöön lenkkeilemään..ja eksyin(tietysti)kameraa ei mukana ollut,mutta vajaan 12 km juoksu/kävelylenkiltä jäi muistoksi kuraiset kengät

vaunuttelin pikkuisen ihanan kummitytön kanssa pikkuisen lenkin muiden ollessa hautajaisissa

tämän aamun 2.5km lenkiltä

joutsenkin siellä uiskenteli,vaikkei kunnolla näykään



lenkkikaverina miehen serkku,enpähän ainakaan eksynyt!

oltiin nuoremman pojan kanssa mikkelissä kyläilemässä pe-su.mukava reissu,tuli tehtyä monta ihanaa lenkkiä yhteensä n.17km.herkuteltuakin tuli,mutta kohtuudella.tänään tultiin kotiin hartolan kautta missä vanhempi poika oli mökkeilemässä kaverinsa kanssa mun vanhempien mökillä.illalla tehtiin 7.4km lenkki lenkkikaverin kanssa kävellen,juosta en uskaltanut,kun oon onnistunut nappaamaan kamalan räkätaudin.kävellä onneksi vielä jaksaa hyvin.ihanaa kun vielä huominen vapaata!kivaa pääsiäisen jatkoa!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

protskua protskua

proteiinipitoinen aamiainen,munakas, pakastevihanneksia ja pari viipaletta kalkkunaleikettä 125g rasvatonta rahkaa ja mustikoita kyllä tällä jakso taas!

päivälliseksi oli wokkivihanneksia ja kevyt jauhelihaa 9,5% rasvaa.

eilen oli oikein liikunta täyteinen ilta,rankka reilun 6km lenkki juosten.juostiin paljon mäkiä sisältävässä maastossa hakunilan urheilupuiston takana.vitsi että puuskutettiin niissä mäissä,mutta mahtifiilis sen jälkeen!tein myös taikinasta teräkseksi kotijumpan ja kävin ekaa kertaa pyöräilemässä tuliterällä fillarilla,hyvin kulki!puolentunnin lenkki tuli tehtyä.tänään köröttelinkin sitten autolla töihin,pikkusen tuntu eilinen lihaksissa..mä oon onnistunut reväyttämään vissiin rintalihaksen tai jotain kun mulla sattuu rinnan yläpuolelle kun juoksen,ja nyt se sattuu jo aika usein arkiaskareissakin,kun painan sormella kipeää kohtaa kipu tuntuu hartian puolella asti..no vielä pystyy melko normaalisti touhuamaan,eiköhän se siitä mee..jos ei pitää vähän lepuutella. tänään kävelylle ja salille tonne talon yhtiön ilmaiseen aika karuun,mutta ihan toimivaan.teen mitä pystyn eka käyn pika pikaa jumbossa. hauskaa pääsiäisen odotusta!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

taikinasta teräkseksi (ja pikkuisen ontuva alku)

taikinasta-kuva  http://optimalperformance.fi/optimal-health/taikinastaterakseksi/
eilen alkoi tää taikinasta teräkseksi ilmainen netti valmennus.mä liityin siihen,että saisin potkua kiinteytymiseen ja ideoita kotikuntoiluun ja ruokailuihin.eilen tuli video ja ohjeet kotijumppaan tai kuntosali harjoitteluun.aamiaisiin tuli ohjeita myös,ja suurin muutos minun tän hetkiseen ruokavalioon oli lisätä proteiinia aamiaiseen.mä söin puoltoista desiä rasvatonta raejuustoa ja muutaman ruokalusikallisen  puoli jäisiä mustikoita, omenan ja näkkärin ja mulle ei tullut yhtään nälkä ennen yhtätoista (söin siis 8 aikaan)lounaaksi söin kasvis sosekeittoa ja kaksi lapin rieskaa ja 14 vihreää rypälettä.ja tietty muutama kuppi kahvia 6-13 välisenä aikana jonka töissä olin. sitten tulin kotiin ja söin pari pähkinää ,kirsikkatomaatteja ja vihreän omenan.sitten ei mennytkään ihan niin hyvin,lupasin perheelle hampurilaisia ja otin itsekin kaksi junior hampurilaista ilman kastiketta,enkä syönyt yhtään ranskalaisia..eli ei maailma tähän kaadu! eilen illalla kokeilin ton koti ohjelman,ja se oli tehokas ja melko helppo.mulla ei ollut tarpeeksi hyviä painoja saatavilla,eli aloitin melko keveästi parin litran pulloilla.varastossa pitäis olla säädettävät painot miehen jäljiltä,pitää mennä kaivamaan sieltä romukasasta..eilen illalla käytiin myös kävelyllä,tehtiin reilu seitsemän kilsan lenkki ja aikaa meni tinti 20 minuuttia.tänään on luvassa juoksulenkki,eiköhän siinä ylimääräiset kalorit sula.nythän tossa ohjelmassa ei tullut kuin aamiais ohjeita,kiristän sitten kun tulee muita ruokaohjeita..ja kiloklubiinhan mä merkkaan kokoajan ja pidän kalorit noin 1500 kalorissa.toi pyörä pitäis vihkiä käyttöön huomenna,työmatka pyöräilyllä. mulla on muuten lähtenyt vyötäröltä 6cm!mittasin tammikuun lopussa vasta ekan kerran ja silloin tulos oli 99cm ja viime viikolla 93cm!oon tosi tyytyväinen tuloksiin 10kg ja 6cm pois vyötäröltä loppiaisesta lähtien.eli eteenpäin ja kilot alaspäin!!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

juhlan jälkeen

kyllä nää juhlimiset vie meikäläiseltä totaalisesti voimat..eilen siis juhlittiin mun pyöreitä,ja ilta oli mahtava!tänään on ollu tosi väsynyt olo. oon nukkunut ja nuokkunut pitkin päivää,ja tekis mieli syödä kaikki herkut kaupasta.nyt kyllä on myös yskä ja palelee,johtuukohan tää eilisestä vai iskeekö flunssa?mä sain mun vanhemmilta lahjaksi uuden fillarin!
ja hienon valkoisen kypärän,ei siis enää tekosyitä etteikö voisi pyörällä päräyttää töihin.nyt on kyllä sateista enkä oo ajanut tänä vuonna,huomenna en jaksa viel lähteä mutta jos ainakin 1-2 kertaa viikossa ajais pyörällä töihin näin aluksi,matkaa tulee 9km suuntaansa.no mä lähden nyt napostelemaan jotain ja makaamaan sohvalle,huomenna sitten taas arkeen!

torstai 10. huhtikuuta 2014

-10kg!!

jeeeeee!nyt aletaan olla jo normaalipainon puolella.67kg.viimeviikolla jäi punnaamatta,tai oikeastaan paino oli samassa,enkä sitä merkannut,nyt sitten mentiin alas!vatsa on selvästi pienempi,mutta sarkaa on ja paljon.jalat alkaa muistuttaa niitä lihaksikkaita ja sopusuhtaisia koipia jotka joskus omistin,pitää varmasti alkaa käymään salilla,että kiinteytyminen alkaisi,varsinkin kädet tarvitsevat paljon treeniä.mutta hiljaa hyvä tulee!hauskaa päivää kaikille!

onnea on...omistaa ihana lenkkikaveri

mä oonkin melko paljon viimeaikoina lenkkeillyt juossut n.2-3krt viikossa ja kävellyt saman verran.on niin ihanaa kun löysin mahtavan lenkki kaverin itselleni.ajatella,että ollaan asuttu jo vuosia samassa talonyhtiössä ja pojat ovat harrastaneet samassa joukkueessa jalkapalloa ja ovat olleet rinnakkaisluokalla..nyt syksystä lähtien samalla luokalla.ennen ollaan vain vaidettu muutama sana.nyt kun pojat alkoivat viettää enemmän aikaa keskenään,aloimme soittelemaan poikiin liittyvissä asoissa.kerran sitten "törmäsimme"toisiimme lenkillä ja siitä lähtien ollaan lenkkeilty yhdessä.kun yksin käy lenkillä omat lenkille lähdöt voi helposti perua tai lyhentää,kaverin kanssa niin ei viitsi tehdä.yleensä ollaan lenkkeilty illalla,tänään lähdettiin kahdeksalta kun tulin vasta puolikymmeneen töihin.tehtiin 4.6 km kävely ja aikaa meni n.50 minuuttia.eli kun tänään menen puoli kuusi kotiin ja alan tekemään siskonmakkara soppaa ja vien ja haen poikia harrastuksista...mun ei välttämättä tartte miettiä mihin aikaan kerkeen lenkkeillä.eilen juostiin 5.4km 34minuuttia. nyt lähden lasten kanssa ulos!pyysivät äsken leikkimään hippaa.otetaan loppu ulkoilukin vielä hyötyliikuntana niin hyvä tulee! hauskaa päivää ja hyviä lenkkejä kaverin kanssa tai yksin!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

pika vatsatautia ja synttäriä.

mä sairastuin johonkin pika vatsa virukseen(taas)sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.juoksin vessassa puoliyöstä puol neljään.vatsa oli pyöreä kuin pallo ja tosi kipeä ja piti kamalaa meteliä.en oksentanut,mutta ripuloin senkin edestä.ma aamuna oli 6.15 vuoro ja oli mentävä töihin kun oli oven avaus vuoro.onneksi olo oli jo ihan hyvä,vaikka pää oli melko sekava vajaan kahden tunnin yöunien vuoksi.pystyin syömään,mutta kahvin jätin väliin.kun pääsin kahden aikaan kotiin,alkoi taas kouristella ja sain taas juosta vessassa pariin otteeseen.kipu oli aika kova.nukuin kahdesta viiteen ja kävin pikaisesti kaupassa ostamassa italian pata aineksia perheelle tein sen ja kävin takaisin nukkumaan.puol seitsemän maissa heräilin ja söin paahtoleipää ja olo koheni ja se tauti taisi sitten olla siinä,ainakin tänään oli hyvä olla!tänään täytän 40 ja mun oli tarkoitus käydä eilen viimeisellä 3-alkavalla iällä tehdyllä juoksulla,mutta ainoat juoksut eilen kohdistui vessaan.tänään onneksi jaksoin lähteä kävelylle,vajaa tunti meni reilun viiden kilsan matkaan,eli ei kovin kovaa menty.poika oli taas rullaluistimilla mukana.tänään söin mansikka kakkua ja pari palaa suklaata(itse tarjosin töissä) ja halloumi salaattia aurajuustolohta ja perunoita ja puuroa aamulla ja italian pataa lounaalla.eli vähän näky synttärit menussa,mutta huomenna taas kevennettyä elämää.lauantaina juhlin ja syön ja juon(?!)vapaasti tai vapaammin.nyt parit lihaskuntoliikkeet ja suikun kautta tutumaan!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

pitaleivät(resepti)ja piitkä kävelylenkki

tänään tein aamulla pienen rauhallisen kävelylenkin malmin jäähallin lähistöllä.käpyttelin 25 minuuttia tihkusateessa.pienemmällä oli peli ja minä olin siellä toimitsijana.iltapäivällä hain krapulaiselle miehelle mäkkäristä hamppareita ja pojille myös parit juustot ja pirtelöt.itse en ottanut mitään.söin ohra rieskoja.meinasin juuttua sohvalle,kun sisko perheineen tuli yllättäen,mutta lenkkikaverini soitti sovitusti ja sovittiin lenkille lähdöstä.tehtiin melkein 9 km lenkki osittain urheilupuiston kumpuilevassa maastossa ja osittain asfaltilla.ihana raikas tihkusateinen ilma.sade puhdistaa hyvin pöllyävän maan,mutta aurinkoa olisin kaivannut edes hetkeksi.
illalla tein ensimmäisen kerran itse pitaleipiä http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/133710/Pitaleiv%C3%A4t/ ohje oli tuolta,mutta mulla ei ollut durum vehnäjauhoja joten korvasin ne graham vehnäjauhoilla.hyviä tuli,mutta ei kohonneet niin hyvin kuin ohjeessa,saatoin kaulita liikaa,osasta tehtiin sitten iskender kebabia,ja revittiin leivät paloiksi.maukkaita leipiä,parempia kuin valmiit kuivakat pitaleivät.tässä noin ohje,mä en taas kunnolla mitannut vaan mutu tuntumalla mentiin

pitaleivät:
2.5dl kädenlämpöistä vettä
1pussi kuivahiivaa
3tl sokeria
vajaa 1tl suolaa
n.8dl täysjyvä graham vehnäjauhoja
1tl juoksevaa margariinia (lorautin yhden reilun lorauksen en oo varma paljonko oli)

lämmitä vesi kädenlämpöiseksi lisää siihen jauhoja joihin on sekoitettu sokeri ja suola  ja kuivahiiva lopuksi halutessasi loraus juoksevaa margariinia.vaivaa taikinaa kunnolla ja kun se on kimmoisaa ja irtoaa kulhosta jätä kohoamaan liinan alle n.20 minuutiksi.
kun taikina on kohonnut vaivaa taikinaa kunnolla ja tee pieniä palloja,pyöräytä jauhoissa ja kaulitse littanaksi,mutta ei ihan lätyksi,koska silloin ei kohoa kunnolla,n vajaan sentin paksuiset kohosivat kunnolla.
lämmitä uuni 225 asteeseen.anna leipäsien kohota liinan alla n.20 minuuttia ja voitele (sudilla) vedellä.anna paistua 8-10 minuuttia. nauti!

meillä meni siis osa liian littanoiksi ja rapsakoiksi,mutta niistä tuli hyviä paloiteltuina minä lisäsin paljon kasviksia wokki vihanneksia ja vähän kebablihaa kevyitä salaatti juustokuutioita ja kevyempää smetanaa.osan pystyi täyttämään pitaleivän tapaan.
ruokailu meni jostain syystä liian myöhäiseksi,nyt tuntuu maha pinkeältä kun pitäisi mennä nukkumaan.huomenna on muuten viimeinen päivä 39 vuotiaana ja siirryn 40:ten joukkoon.apua!! hyvät yöt!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

taas mennään!

eilisen maltoin lepuuttaa koipea,venyttelin ohjeiden mukaan jalkaa ja muutenkin rentoilin.jumppailin kyllä rauhaisasti ja illalla tein lankkuja ja punnerruksia.ja käsijumppaa puolentoista litran pullolla. tänään oli jalka paljon parempi,töissä pelasin vartin verran jalkapalloa lasten kanssa,mutta lopetin kun lensin naamalleni..no ei sattunut ,mutta en uskaltanut enää pelata kun sillälailla sukelsin kanveesiin.iltapäivällä tilasin muulle perheelle pizzat,itse tyydyin pariin kevyt nakkiin kylmänä.lenkkikaverini pelasti minut sohvalta ja lähdettiin juoksemaan,mun nuorempi poika lähti kaveriksi rullaluistimilla. vedettiin reipastahtinen 5 km lenkki, pikkusen reilu puol tuntia meni.ei tehnyt mieli edes herkkuja vaikka meinasin tänään herkutella,ehkä huomenna.venyttelin ja jumppasin vielä kotona ja hieroin kantapäätä.huomenna pitäis kävellä,toiv jalka kestää.eli reipasta viikonloppua muillekin!

torstai 3. huhtikuuta 2014

rauhoittelua

kantapää kipuilee edelleen,ei pahasti,mutta tuntuu kokoajan pistoa.tänään en lenkkeile,ja tuntuu orvolta kun joka päivä yli viikon oon mennyt hiljempaa ja lujempaa lenkkejä.äsken etsin you tubesta venyttelyjä ja löysin myös tuolijumppaa ja tein reisijumpan.eli venyttelin ja jumppasin reisiä.ja lankut ja kyykyt tein myös,ehkä vähän myöhemmin vielä jotain.25 minuutin jumppa/venyttely sessio siis tälle päivälle tehty.nyt syömään .hauskaa iltaa!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

jalat tauon tarpeessa

oon innostunut käpyttelemään ja hölkkäämään niin kovasti,että mun vasemman jalan kantapää on kipeytynyt.mulla oli muutama vuosi sitten juoksu kärpäsen purema ja laukkasin jatkuvasti pitkiä lenkkejä asfaltilla, metsässä ja hiekkatiellä. sitten iski plantaari faskiitti kantapäähän ja mun lenkit tuli vaikeammiksi,tein kyllä niitä,mutta kärsin illalla kamalista kivuista. välillä olin pitkillä saikuilla kun en malttanut levätä tarpeeksi ja koko jalkapohja tulehtui.puolentoista vuoden aaltoliikkeen jälkeen vaiva helpotti ja juoksutkin kyllä on vähitellen vähentyneet.nyt kun taas innostuin jalka kipeytyy..perkele,en lopeta..keksin jonkun keinon.no ehkä se ei oo sama ollenkaan

kun nyt tiedän mikä se voi olla,pitää heti etsiä apu keinoja ,ettei taas mene lenkkeilyt pilalle. oon viimeksi pitänyt lepopäivän viime tiistaina,muuten oon kävellyt tai juossut 1-2 lenkkiä päivässä.huomenna en lenkkeile,hoidan tätä koipea.
nyt katsomaan isomman pojan jalkapallomatsia.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

lihaskuntohaaste kuvina

lankku,jalat ei kyllä oo noin leveellä..mutta toi kuvaaminen otti koville..

kylkilankku

pito kyykyssä selkä seinää vasten,alemmalla takapuoli,mutta tää oli ainut kuva minkä hyväksyin

dippi penkillä












punnerrusta en kuvannut enkä kyykkyjä, ne varmaan kaikki tietää miten tehdään. tein kaikkia tänäänkin,eilinen tuntui vielä eikä tulokset parantuneet,mutta tulipahan treeniä.ja kuvauskin tuntui treeniltä..lenkkikaverini ei pääse tänään,yritän saada ahterini liikkeelle yksin.