maanantai 26. toukokuuta 2014

naisten kymppi ja muuta liikettä

kipeä käsi piti mut hereillä suurimman osan yöstä,siksi tulin työpaikalle jo 45 minuuttia ennen työajan alkamista.istuin hierontatuolissa ja join kupin kahvia ihan rauhassa ja vielä jäi aikaa tänne blogiin kirjoittamiseen.
viime viikolla nautin ihanista säistä ja jatkoin juoksu ja kävelylenkkejä sekä otettiin rullaluistelu uutena harjoituksena mukaan.ekan kerran pyörittiin urheilukenttää ympäri viiden kilsan verran ja seuraavalla kerralla mentiin jo 7km kuusijärven kulmilla.rullaluistelu on hauskaa ja väsyttää jalkoja ihan erilailla kuin juoksu ja kävely.vielä kun oppisi jarruttamaan...mä' en uskalla kunnolla jarruttaa,ja ollaan jouduttu valitsemaaan reitit mäkien mukaan.pitää pyytää isältä jarrutus kurssi.saatiin mukaan kävelyporukkaan yläkerran naapurini ja nyt kävellään sitten kolmestaan,kaksin jatketaan juoksuja ja rullailuja.sunnuntaina oli naisten kymppi johon olin ilmottautunut kahden työkaverin kanssa.tapahtuma oli hieno,porukkaa paljon ja ilma todella kuuma.lähdin hölkkäporukassa,mutta huomasin valinneeni väärin kun koko tien leveydeltä oli hitaasti kävelevää porukkaa,meitä oli aika monta jotka yritettiin päästä hölkkäämäänkierrettiin pusikoissa ja autotiellä,että päästiin vähänkin väljemmille vesille.mä juoksin yksin ja tapasin kaverit myöhemmin maalissa.juoksu sujui hyvin ja fiilis oli hyvä kokoajan!tosi kuuma n.30c veroitti vähän voimia ja olisin kaivannut enemmän juomista ja vettä päähäni.tolla reitillä oli kaksi vesi pistettä josta nappasin aina kaksi mukia toisen join ja toisella kastelin ohuen piponi ja huljautin päähäni kylmää vettä.vaalipäivän kunniaksi sari essayjahin(tai mitenm se kirjoitettiinkaan)kannattajat olivat laittaneet mehupisteen,mutta liian lähelle toista juoma pistettä kauempana siitä olisi ollut iloa enemmän.join kyllä mehunkin ilolla,kiitos siitä!sain ajaksi tunti kymmenen minuuttia ja olin tosi tyytyväinen,että sain niinkin hyvän ajan ruuhkasta ja kuumuudesta huolimatta.nyt innostuttiin toisen työkaverini kanssa juoksutapahtumista,midnight runiin elokuussa lähdetään seuraavaksi.nyt kolahti ovi,ekat lapset tulee!lähden töihin ja jatkan myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!