sunnuntai 21. joulukuuta 2014

muista myös itseäsi

Tänään ajattelin pitkästä aikaa pohtia ihan kunnolla tänne blogiin.Usein mun kirjoitukset on pintaraapasuja ja kertoo vain tärkeimmät treeneistä yms,omat henkilökohtaisemmat asiat oon pohtinut omassa päässäni.Tai perheen ja ystävien kanssa.
Tänään kuitenkin ajattelin pistää vähän syvempiä mietteitä tänne blogiinkin.
Olen miettinyt viikon aikana paljon terveyttä ja etsinyt netistä tietoa ja pois sulkenut jotain sairauksia ja epäillyt jotain ja PELÄNNYT.Ne jotka ovat aiemmin lukeneet blogiani tietävät,että sairastuin rajusti aktian jälkeen.La iltana olin todella huonokuntoinen,välillä tuntui helpottavan ,mutta paha olo ja huimaus ja korvien humina jatkui ja vaihteli erittäin pahasta lievään pienessäkin ajassa.Pitkälle en uskaltanut kotoa lähteä,kun vessa ja sänky piti olla lähellä.
anna ja ellit sivulta lainattu.
välillä turhauduin ja luulin olevani sekaisin ja keksineeni koko asian.Työterveyshuoltoon en saanut aikaa,4 viikon päähän olisi löytynyt.Terveyskeskuksessa pääsin terveydenhoitajan pakeille,joka mittasi korkeat verenpaineet ja sanoi olon johtuvan niistä.Mitään neuvoja en saanut,mitä pitää tehdä ja milloin takaisin lääkäriin.
Mittailin verenpaineita ahkerasti ja korkeallahan ne pysyivät kokoajan.Työterveyshuoltoon olin uudelleen yhteydessä tiistaina ,mutta yhtään akuuttiaikaa ei ollut eikä heidän mielestään varmaan mitään tarvettakaan lääkärin aikaan ollut.Ajattelin,että kai se tästä menee,kärsin täällä ja odotan että helpottaa.
slidepalyer.fi
Googlesta löysin vaikka mitä "tietoa" ja pelkäsin,että minulle tulee sydänkohtaus tai aivovamma yms..
Tiistai iltana olo paheni ja mieheni joutui miltei pakottamaan minut peijaksen päivystykseen.Joka askeleella huimasi ja oksetti.
Odotin peijaksessa 3tuntia ja kun lopulta pääsin sinne, Ihana nuori lääkäri nainen otti minut vakavasti,ei vähätellyt eikä epäillyt minun keksineen koko juttua.Hän tutki minut tarkasti(miten nyt siinä pienessä ajassa pystyi)sulki pois sydän ja aivoperäiset sairaudet ja päätyi epäilemään menieren tautia.(tietoa löytyy mun aiemmasta postauksesta)korvien humina(kuulostaa pieneltä,mutta on tosi ärsyttävää kun haittaa kuulemista ja tekee oloa huterammaksi)silmien vipatus kun piti katsoa yhteen kohtaan,rajut oksennuskohtaukset ja kiertohuimaus kuulostaa siltä,että minulla saattaa olla menieren tauti.(tammikuulle aika omaan terv keskukseen ja katsotaan voiko lääkkeitä lopettaa ja tsekataan arvot,verenpaineet yms.)
Oli jo yö kun pääsin kotiin,googletin menieren taudin heti ja huomasin,että monilla muillakin ihmisillä on samansuuntaisia oireita ja en ole luulosairas enkä liiottele huonoa oloani.
Lääkkeiden aloittamisen jälkeen oireet ovat helpottaneet,toinen korva humisee edelleen.Aamulla paljon ja päivän mittaan vähän vähenee.Huimausta on enää vähän ja pahoinvointi on poissa.Liikunta tekee hyvää ja vaikka minulla olisi menieren tauti saisin jatkaa ja minun pitää jatkaa liikuntaa.Sama pätee verenpainetautiin ,eli minulla on asiat kuitenkin hyvin!
iltalehti.fi.

Olen kuitenkin pohtinut viikon aikana paljon,mikä ei koskaan ole pahaksi.Mitä jos sairastun johonkin vakavaan?Mitä jos en pysty liikkumaan enää,ainakaan juoksemaan tms.Entä jos tavitsen leikkausta,entä jos en pysty hoitamaan lapsiani,entä jos en voi jatkaa töissäni..jos vaikka KUOLEN?
Siis syvissä vesisssä ehdin pyörimään tämän viikon aikana.Loppujen lopuksi tulin kuitenkin siihen tulokseen,että terveys on hieno asia liikkumiskyky on hieno asia ja pitää huolehtia itsestään eikä pitää asioita itsestään selvyytenä.
Tulin myös siihen tulokseen,ettei kannata etukäteen miettiä pahinta skenaariota ja lietsoa itseään pelkoon.
Olen kuitenkin edelleen melko terve,pystyn aloittamaan liikunnan taas ja olin pois juoksemasta vain viikon ja jo olin masennuksen partaalla,paljon pahemmin voisi olla.Mutta niitähän en nyt ajattele,keskityn tähän hetkeen ja itsestäni huolen pitämiseen.
Usein huomaan ajattelevani ensin perhettäni ja muita ,jätän itseni huomioimatta.En pidä aina tärkeänä venytellä,syödä terveellisesti ja hemmotella välillä itseäni.Yritän panostaa myös siihen tulevaisuudessa.
Kaikki hyvin siis!Oikein mukavaa ja rauhallista joulun odotusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!