sunnuntai 11. lokakuuta 2015

lapsellista! eli miten äidiksi tulo ja lasten kasvaminen on vaikuttanut omaan liikkumiseeni ja elämäntapoihini

Mä olen kahden ihanan , välillä ärsyttävän ja hankalankin pojan äiti.
 Elämä on vuosien varrella koetellut ja välillä ollut seesteistä. Nyt 16v poika opetti minulle miten ollaan äiti. Tai ei kai sitä koskaan kunnolla opi, matka jatkuu.
Poika syntyi 34 viikolla 5 viikon sairaalassa olemiseni jälkeen. Minulla oli raskausmyrkytys ja poika ei kasvnut enää kohdussani. 1500g ja 40cm pieni ja pippurinen poika. Viikkojensa ansiosta poika voi hyvin, vain nenämahaletku oli pari viikkoa käytössä. Ensimmäinen kotikäynti oli 3 viikkoisena ja 4 viikkoisena 1970g painavana pikkuherra pääsi kotiin. Päivät viikot ja kuukaudet kuluivat. Liikuin ainoastaan pojan kanssa vaunulenkeillä yms sekä koiran kanssa kävelyillä. En ollut liikkunut ennen raskautta , enkä osannut sitä sen jälkeenkään aloittaa.
Välillä kävin jumpassa, ei sen kummepaa. Ruokavalio oli miten sattuu ja kiloja oli kertynyt runsaasti 165cm varteeni. Painoin 87kg kun aloin neljä vuotta myöhemmin odottaa toista poikaamme. Taas tuli raskausmyrkytys ja makoilin sairaalassa melkein pari kuukautta. 1970g 42cm kokoinen pikkumies syntyi 32 viikolla ja tarvitsi enemmän apuja elämän alkuunsa. Keskoskaappi hengityskone sokeritippa letkut yms tuli tutuksi 4 viikossa ja sitten päästiin 2.5kg painoisen pojan kanssa kotiin.
Elämä alkoi sujua ja pojat kasvaa. Astmat, korvakierteet ja sairaalajaksot (nuoremman pojan infektio astman vuoksi oli useita sairaala jaksoja) vei omia voimia, ja viimeinen mikä oli mielessä oli minä ja oma hyvinvointi. Käytiin joskus miehen kanssa leffassa tai baarissa kun mummot on lähellä, mutta liikunta ja terveelliset elämän tavat ei kuuluneet elämääni.
Kun pojat olivat 3 ja 7 aloitin elämäntaparemontin. Aloitin juoksun nollasta ja hitaasti ja varmasti painon pudotessa vauhti kiihtyi. En ihastunut juoksuun, vaan tein sitä laihtuakseni. Kävin myös salilla ja söin painonvartioiden ohjeilla. Paino putosi nopeasti ja 5kk olin pudottanut 25kg. Olin tavoitteessani ja tyytyväinen elämääni. Painon kurissa pitäminen ja "pakkojuoksut" alkoi rasittaa elämääni, laskin kaiken mitä söin ja stressasin kaloreist ja painostani. Kantapäähän tuli plantaari faskiitti ja oli vaivalloista juosta.
Jossain vaiheessa noin pari vuotta laihtumisen jälkeen annoin periksi ja annoin itselleni luvan relata...Eli löhötä sohvalla ja palata herkkuihin. Aikataulut toki helpotti kun en enää tarvinnut itselleni aikaa.
Pojat harrastivat kiivaasti ja aikani kuluikin mukavasti heitä kuskatessa. Istuin mielelläni katsomossa treeneissä ja peleissä, eikä tullut mieleenkään itse liikkua silloin. Toki välillä harrastin jotain ryhmäliikuntaa tai kävin salilla.Juoksemassa kävin silloin tällöin.
Kiloja kertyi vajaa 10 ja olo alkoi olla väsynyt ja veltto.
Puolitoista vuotta sitten aloitin uuden elämäntaparemontin, mistä olenkin kirjoittanut tätä blogia.
Painoa on länhtenyt, vieläkin olen vaiheessa sen suhteen, mutta mikä parasta, olen löytänyt liikunnan ilon! En liiku laihtuakseni tai muutenkaan pakosta vaan siksi, että se tuntuu hyvältä!!
Mikä ihmeellisintä, aikaa poikien kuskaamisten välissäkin on! Voin juosta/kävellä treenien aikana tai ennen peliä. Kun poika kokeili uimahyppyjä treenasin salilla sen ajan, koska sali oli samassa hallissa.
Voin hyvin ja perheeni jopa kehottaa minua lähtemään lenkille jos hermot alkaa kiristymään.









Mahtavat puolitoista vuotta takana ja tätä ei heti heivatakaan. Olen löytänyt balanssin perhe elämän ja oman hyvin voinnin välille. Pojat on isoja ja heitä ei tarvitse vahtia joka hetki. Treeneihinkin pääsee usein itse ja peleissä tykkään käydä kannustamassa.
Olo on hyvä ja olen saavuttanut paljon juoksun saralla aika lyhyen ajan välillä. Haasteita haluan ja kaipaan lisää ja nautin ,että voin välillä keskittyä itseeni. Toki meillä on perheen keskeisiä juttuja ja kahden keskisiä miehen kanssa.
Olen löytänyt paljon uusia ihmisiä juoksun kautta ja sehän on vaan hyvä asia!
Toiv jaksoit kahlata tän sekavan kirjoituksen läpi. Tää on mun tie tähän pisteeseen, mutta matkahan jatkuu!

Tänään käytiin naapurin susannan kanssa kävelylenkillä kuusijärvellä. Kierrettiin kuusijärvi hölkötellen ja paluumatkalla hölkättiin välillä kävelyn ohella. 13km 2tuntia. Ihana fiilis oli lenkin jälkeen vaikka flunssa kyllä meinaa iskeä..Nyt iltaa kohden huonompi olo.

Mä jatkan matkaa ja toivon, että seuraat tekemisiäni.
Mukavaa viikkoa!!

4 kommenttia:

  1. Ihana tarina, hieno tarina! Ja parasta, että matka jatkuu :)!

    VastaaPoista
  2. kiitos! joo tässähän ollaan vasta alkumatkassa, kaikki on uutta ja ihmeellistä!

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!

ei ihan paras syksy, mutta suunta ylöspäin!

moi! Hermoja todellakin koetellaan meikäläisellä.  Koko syksy on ollut repaleista ja tapaturmien ja sairastelun sävyttämää. 16.9 tampereen m...