tiistai 30. elokuuta 2016

laiskuutta vai palautumista maratonilta?

Moi! Sateinen syksy on taas täällä. Onneksi väliin mahtuu kauniita ja lämpimiäkin päiviä. Oltiin viikonloppuna hartolan mökillä, ja Rauli myrsky riehui kyllä aikalailla. Sähköt oli poikki 22 tuntia ja iso koivu kaatui pihan poikki , äitini ehti juuri ja juuri alta pois. Onneksi, äitini rakkaita petunioita lukuunottamatta, mitään ei mennyt rikki eikä kukaan loukkantunut.
Syksyn synkkien ilmojen ohella menen itsekin jotenkin matalalentoa. Tai ainakin juoksu tökkii. En tiedä mikä siinä on, mutta ei huvita yhtään. En ole juossut kuin kaksi lenkkiä maratonin jälkeen. Sunnuntaina oli sovittu lenkki, mutta migreeni pilasi sen. Olen kävellyt, sauvakävellyt , venytellyt ja tehnyt hiit treenejä.
Eli en ole ihan laakereillani levännyt. Jotenkin kuitenkin tulee huono omatunto ja tuntuu siltä, että mun pitäis juosta, mutta en viitsi tai saa aikaiseksi.
Olen ajatellut, että kroppa selvästi tarvitsee lepoa, tai ainakin taukoa juoksusta, mutta silti vaikea antaa armoa itselleen. Maraton on kova matka. Mä olen melko hidas ja varmasti tollainen 4h 35 min suoritus rasittaa kroppaa kovastikin. Viime vuonna en antanut itseni levätä, ja mulle tulikin tutuiksi krampit palleassa melkein joka lenkillä, se oli varmasti jo yksi merkki ettei kroppa ollut palautunut.
Juoksin silti ja kaksi viikkoa maratonista juoksin kympin midnight runissa , vaikea ja nihkeä juoksu, juoksin kuitenkin maaliin vaikkakin melko heikolla ajalla. Treenit jatkui ja 2 viikkoa midnigh runista oli tallinnassa puolimaraton. Siellä puristin parin minuutin ennätyksen, mutta palleakrampit kiusasi koko matkan.
1–2 viikkoa: Mieliala on alamaissa Elimistö alkaa palautua monien toimintojen osalta. Muun muassa proteiinisynteesi on pikku hiljaa korjannut lihasvaurioita.
Ehkä vähiten tiedostettu seikka on hermoston palautuminen. Vaikka lihakset alkaisivatkin jo tuntua energisiltä ja kimmoisilta, se ei tarkoita, että koko elimistö olisi täysin toipunut maratonista. Hermosto vaatii pitemmän palautumisajan kuin muut fyysiseen suoritukseen vaikuttavat tekijät.
Myös maratonin jälkeinen henkinen uupumus on tuttu asia. Maalissa juoksijat voivat olla innostuneita ja pohtia uusia haasteita, mutta myöhemmin mieliala voi vajota.
Monet myös haluavat yrittää esimerkiksi puolimaratonia 1–2 viikkoa maratonin jälkeen, koska ”ei tunnu enää missään”. Kokemusten mukaan liian pian juostu uusi kilpailu useimmiten epäonnistuu.

4–6 viikkoa: Elämä voittaa!
Täydellinen palautuminen raskaasta ja pitkästä suorituksesta vie teoriassa jopa reilun kuukauden.
Uusi harjoittelukausi kannattaa aloittaa lihasvireyden palauttamisella. Lihashuolto, jumppa, kevyt voimaharjoittelu ja nopean juoksun palauttaminen luovat valmiuksia tulevalle määrätietoiselle juoksuharjoittelulle.
Uusi kilpailu
Jos haluat pian uudelle maratonille tai lyhyempään kisaan, kaava voisi olla tämä:
1) 1–2 viikkoa täydellistä lepoa.
2) Kaksi viikkoa perusharjoittelua maltillisilla määrillä.
3) 1–2 viikkoa tehokasta harjoittelua, jossa pari tehotreeniä.
4) Viikon palautuminen ja keskittyminen kilpailuun.

Teksti Ari Paunonen  Teksti lainattu juoksija lehden artikkelista http://www.juoksija-lehti.fi/Harjoittelu/Maraton/tabid/3003/ArticleID/81/Default.aspx tuolta.
Eli tuo artikkeli ja monet muutkin samasta asiasta tehdyt vahvistaa ajatuksiani ja helpottaa hyväksymään fiiliksiäni.

Nyt ajattelin antaa kropalle aikaa. Tosin olen taas menossa tallinnaan puolimaratonille. Kuukausi kokonaisesta. Uskon , että se onnistuu hyvin kun olen antanut kehon palautua. Yritän siis antaa armoa itselleni ja mennä kehon mukaan. Kunto on kuitenkin hyvä, eikä se tässä 4 viikossa romahda. En edes makaa laakereillani vaan korvaan juoksua muilla treeneillä.
Kävin viime viikolla hierojalla ja takapuolijumi helpotti aikalailla. Rullailen ja venyttelen ja huollan kehoani. Eiköhän se 21.1 km mene, mutta haaveilemani ennätys ja jopa 2h alitus tuntuu kaukaiselta. Mennään tonnekin siis fiiliksellä, ja yritän nauttia matkasta stressaamatta.
Näillä mennään ja uusi viikko on jo käynnistynyt mukavasti. Hauskaa viikkoa!!
Jos sulla on hyviä palautumis vinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan..

4 kommenttia:

  1. Merituuli, anna itsellesi aikaa! Se on paras vinkki :)! Maraton on kropalle ja myös päälle kova koitos, ja on tosiaan ihan luonnollista ettei edes huvita juosta! Nauti nyt upeasti menneestä maratonista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! nyt tuntuukin siltä, että kroppa on jo ok mut pää ei ;) järki sanoo, että tää on normaali olotila maratonin jälkeen, silti tuntuu väärältä.. mutta eiköhän se tästä!

      Poista
  2. Nyt Merzi lepoa!!! Sä oon kirmanu tänä vuonna ihan hirveesti ja marasta vie aikansa palautuminen!!! Tee kaikkea muuta, kävele, ui, pyöräile, ja "älä tee mitään" on myöskin hyvä vaihtoehto. Hyvää ruokaa ja unta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! joo, joku tässä taas on vaikeeta, vaikka tiedän että pitää malttaa, niin itse asetetut tiukat aikataulut ja tavoitteet stressaa..

      Poista

olis mukavaa saada kommentteja!

ei ihan helppo reissu, mutta maaliin! (tamperemaraton 2017)

Terve! Nyt se on juostu, tampere maraton 2017! Huikeaa aikaa en odottanutkaan, mutta en todellakaan uskonut sen olevan niin vaikea reissu k...