Esikoinen muuttaa pois kotoa!

Moi! Täällä sitä taas ollaan. Tää viikko on mennyt pikku flunssaa karkotellessa. Ei oo kunnolla iskenyt päälle, mut sen verran, ettei uskalla rehkiä,  että pääsisi pian liikkeelle .
Muutenkin on vähän matalalentoa ja fiilis alavireinen,  meidän esikoinen muuttaa tänään pois kotoa!

Ei siinä mitään outoa ja erikoista ole, helmikuussa 21v pojan on hyvä aika itsenäistyä. Mutta tää eronhetki tuntuu vaikealta. Rintaa puristaa ja tuntuu,että kaikki itkettää.
 Mun eka vauva. Poika joka teki musta äidin ekaa kertaa. On valvottu korvatulehduksien takia, lohdutettu kun on ollut paha mieli, seurattu kehittymistä pienestä 1500g painoisesta rääpäleestä isoksi mieheksi. Joskus pahimmassa murrosiässä toivoinkin varmaan, että Kumpa tulis se päivä, kun poika muuttaisi. Mutta nyt  poika on fiksu, rehti ja luotettava. On sitä ollut kyllä aina. Mutta varsinkin nyt kun on ikää lisää. Syöhän hän kuin hevonen, eli ruokalasku varmasti pienenee. Mutta meille saa aina tulla syömään ja muutenkin käymään. Meillä on hyvät välit ja Toivon että viestittelyt jatkuu vaikkei asuta saman katon alla.

En tosin varmaankaan voi viikonloppuisin vaatia, että pitää ilmoittaa meneekö kotiin.. napanuoraa on jo nyrhitty, armeijaan menokin tuntui minusta vaikealta. Nyt se täytyy katkaista, mutta onneksi poika muuttaa 5km päähän ja puhelimet on keksitty. Pienet itkut saatan tirauttaa ( tai se on kyllä melko varmaa)Mutta samalla olen ylpeä, että hänellä on ammatti ja vakkarityö ja tekee vielä iltaisin töistäkin työtä. Hän pärjää varmasti, niin varmasti minäkin.
Miltä susta tuntui kun lapset muutti pois? Meille jää vielä tuo 17v, eli lopullista tyhjää pesää ei vielä tullut.
Haikeaa on, mutta eiköhän se tästä! Mä palaan pian, toivottavasti vähän iloisemmissa merkeissä. Kivaa viikonloppua!