https://www.blogit.fi/juoksujalka-vipattaa/seuraa

blogini löytyy myös blogit.fi blogilistalta.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

miniloman fiilistelyä

Moi! Niin se miniloma meni ja arki on taas edessä. Oli mukava ja rentouttava lomanen. Tuli liikuttua paljon ja vietettyä poikien kanssa aikaa yms. Tässä tärkeimmät pikku lomastani.
Olin taas loman kotona, mikä sopii kyllä hyvin, osaan rentoutua kotonakin. Vastahan oltiin kylpylässä, niin ei tarvinnut mihinkään lähteä. Mies ja vanhempi poika  oli töissä noi pari päivää ja minä ja nuorempi poika lomailtiin. Torstaina, loman ensimmäisenä päivänä päätin kävellä aamulla pienen lenkin. Mittari näytti -8 ja pukeuduin sen mukaan. Aika nopeasti selvisi, että aurinko paistoi mittariin ja mittari näytti väärin. Oikea lukema oli-20 ja himskatin kylmä .Kävelin reippaasti 25 minuuttia ja se riitti silläerää. Kotona tein treenaakotona joogaflown 30 min ja samanmittaisen lihaskuntotreenin, sen jälkeen tein vielä nopean ja hikisen hyppytreenin n. 12 min.
Tuli tosi hyvä olo ja hieno alku päivään. Katselin olympialaisia ja siivoilin vähän ja odottelin pojan heräämistä. Päästiin lopulta pojan kanssa liikkeelle ja lähdettiin helsingin keskustaan syömään. Voin kertoa, että 15v teinipojan kanssa ei ole ihan helppoa mennä paikasta toiseen, tai ehkä joidenkin kanssa on, mutta ei minun teinini. Vaatteet mitkä ensin valitsin oli väärät ja sitten kehtasin puhua ravintolassa tarjoilialle muutakin kuin tilauksen , se oli kuulemma TODELLA noloa:) Muuten kaupunki reissu meni kivasti. Syötiin Morrisons ravintolassa jossa oli ihan mahtavat burgerit!
Ruuan jälkeen käytiin stadiumissa tuhlaamassa pojan synttärilahjaksi saatu lahjakortti ja vähän sain minäkin pulittaa, kun löytyi niin kivoja juttuja poitsulle. Sitten käytiin moikkaamassa isompaa poikaa reaktori nuorten tapahtumassa messukeskuksessa, jossa hän oli vantaan nuorisoasiankeskuksen kautta töissä räppipajassa 3 päivää. Käppäiltiin siellä hetki ja lähdettiin kotiin , vanhempi poika jäi jatkamaan töitään.
Perjantaina lähdin aamulla moikkaamaan kummityttöä ja kärryttelemään pikkuvauvaa. Oli aika kylmä ja tehtiin vain 40 min kävely. Sisällä vielä leikin ja lauleskelin pienen kanssa ja höpöteltiin kummitytön kanssa teen ääressä. Ehdin kotona touhuilemaan hetken ja sitten lähdettiin parin kaverin kanssa sipoonkorpeen. Mentiin tälläkertaa kalkkiruukin luontopolulle toisesta suunnasta ja se toi kivaa vaihtelua lenkkiin.
Tasakalliontiellä on myös hyvät parkkipaikat, eli sieltä voi useamminkin lähteä lenkille. Mentiin ensin pieni sturträskin kierros ja sitten kalkkiruukin kierros. Yhteensä 10km ja pari tuntia. Aivan ihana ilma ja fiilis oli mahtava! Metsässä ja luonnon keskellä akut latautuu kyllä ihan erilailla. Illalla tehtiin miehen kanssa yhdessä ruokaa ja löhöiltiin ja  rentoiltiin koko porukka.
Lauantaina heräsin hyvissä ajoin ja ehdin hyvin katsoa Iivon kultahiihdon ja hienoissa fiiliksissä ajelin leppävaaraan jossa meillä oli yhteislenkin lähtö. Porukkaa oli kivasti ja juostiin Elinan suunnittelema 7km lenkki. Osa porukasta juoksi sen kerran ja minä ja osa porukasta juostiin kaksi kertaa.
Oli taas kiva fiilistellä uusia maisemia ja höpötellä uusien ja jo tuttujen tyyppien kanssa.Ilma oli kirpsakka ja korvan lehdet ja poskipäät oli vähän kovilla lenkin aikana, muuten vaatetta oli tarpeeksi ja tavalliset lenkkarit toimi hyvin. Hymy naamalla ajelin kotiin. Päivä ja ilta meni rauhassa kotona löllötellen. Illalla tein 30 min venyttelyn.
Tänään Sunnuntaina nukuin pitkään (no, puol ysiin) ja Join kahvin rauhassa ja katsoin Kristan hopea hiihdon. Sitten tein treenaakotona pilateksen ja vatsa pepputreenin , yht noin tunnin.Sitten oli vielä olo, että jotain voisi tehdä ja tein pikaisen ja hikisen viiden liikkeen hiit treenin.
Ruuaksi tehtiin possuleikkeitä , bataattiranskalaisia ja lohkoperunoita , aurajuustokastiketta ja raikasta salaattia. Tykätään tehdä viikonloppuisin ruokaa pitemmän kaavan mukaan ja yhdessä miehen kanssa. Otin tänään myös päikkärit ruuan jälkeen ja se teki hyvää! Illalla tuntui siltä, että oli pakko päästä ulos ja kävin reippaalla 4.6km kävelyllä.
Muuten on taas tullut rötköteltyä miehen kainalossa sohvan nurkassa. Kohta vielä pieni venyttely ja ajoissa nukkumaan, huomenna töihin puoli kahdeksaan.
Miten sun viikonloppu meni? Kivaa viikkoa!

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

go expo lippujen voittajan julkistus, lisäarvonta ja loman aloitus fiilistelyä

Terve! Suoritin tänään arvonnana go expo lipuista ja voittajalle ilmoittelin sähköpostitse, onnea vielä Virpi!
Mulla on ilo vielä arpoa yksi lippu fb.n kautta blogin fb sivuille . Arvonnan suoritan sunnuntaina, eli vielä ehdit osallistumaan!
Olin vasta viime vuonna toista kertaa messuilla itsekin, kun olin siellä töissä ja sitten pääsin myös yhtenä iltana katselemaan siellä. Kaikenlaista oli nähtävää, maisteltavaa ja koettavaa . Juoksualue oli mielenkiintoinen ja siellä oli kiinnostavia paneeleita ja tapahtumien ja tuotteiden ständejä. Paljon tarjouksia ja ideoita ja vinkkejä.  Mulla oli huono rahatilanne tuolloin, eikä suuria hankintoja ollut varaa tehdä, mutta silti siellä oli mukava käydä ja inspiroitua. Jotain pientä kyllä ostelinkin. Toissa vuonna
olin poikien kanssa ja he viihtyivät myös pelialueilla ja osallistuivat kaikenlaisiin kisoihin. Eli koko perheen kanssa voi hyvin paikalle mennä.
Tällä viikolla tuli yleltä ulos radio juttu jossa mä olin mukana. Akuutti , jossa aiheena oli urheiluvammat ja miten pää kestää taukoja tai, että miten yritän ennaltaehkäistä  vammojen tulemista. Juttu oli hyvä, vaikka siitä saataa saada kuvan, että olen vieläkin pakonomaisesti koukussa juoksuun , mielestäni olen kantapäänkautta löytänyt  aika hyvän balanssin eri lajien ja levon välillä. Toki välillä juoksu vie mennessään ;) tästä areenaan.
Oon tosi otettu kun tälläisena tavallisena pulliaisena pääsen kertomaan ajatuksiani ja kokemuksiani muille ihmisille ja ehkä olla jollekin inspiraationa, kun mäkin pystyin tekemään elämäntapa remontin ja muuttumaan sohvaperunasta ikiliikkujaksi , pystyt varmasti sinäkin!
Mulla alkoi tänään pikku loma! To-pe vapaata ja ma töihin. Aika kivaa! Tulee liikuttua ja nuoremman pojun kanssa keksitään huomenna jotain yhdessä tekemistä .
Onko sulla talvilomaa? Mitä meinaat tehdä?
Mä teen vielä jonkun venyttelyn ja kattelen telkkaria, huomenna saa nukkua! Kivaa loppuviikkoa!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Viikon liikunnat ja go expo lippujen arvonta

Moi!
Taas on viikko takana ja se hujahtikin vauhdilla. Liikettä on tullut mukavasti, vaikka juoksukilsoja vähän vähemmän kuin toivoin. Jotenkin en vaan ole saanut itseäni ulos juoksemaan, vaan jumppa kotona on vienyt voiton. Parempi kai sekin kuin ei liikettä ollenkaan.Vielä ei onneksi ole toukokuun maraton niin lähellä, että vähemmät juoksukilsat haittaisi. Saattaa välillä tehdä ihan hyvääkin rauhoittuminen ja keventäminen tai lajien vaihtelu. Tässä siis tämän viikon liikunnat.
maanantai ; 35 min työmatkakävely.
tiistai :38 min työmatkakävely illalla 15 min venyttely ja 30 min terve selkä jumppa treenaa kotona.comista.
keskiviikko: aamulenkki ennen töitä
5km , juoksua 500-700m ja kahden liikkeen sarja, 20x hyppyä ja 20x kyykkyjä, taas juoksua 500-700 ja jumpat. 3x tämä setti ja 3x toinen sarja joka oli 15x kyykky hyppy ja askelkyykky 10/ jalka.  Kotona vielä 2x 30sek lankku. Illalla 30 venyttely.
keskiviikko: illalla jumppaa. 30 min sensei treeni treenaa kotona. comista , siinä oli liikkuvuutta, lihaskuntoa ja sykkeen nostatusta. sen jälkeen hiit treeni 20 min.
torstai : 20 min työmatka kävely ja päivällä 45 min hieronta,  illalla 25 min venyttely ja pojan kanssa karmaiseva (hah) vatsalihastreeni 20 min.
perjantai: illalla 30 min kävely kaverin kanssa.
lauantai : piti juosta, muttei kertakaikkiaan huvittanut. Jumppakamat päälle ja jumppaa. 30min lihaskuntotreeni ja hiit treeni 18 min. illalla 15 min rullailu.
sunnuntai : yhteislenkki kalkkiruukin luontopolulle. . Aivan mahtava keli -7 ja aurinko paistoi. 7 naisen voimin mukavasti höpötellen juostiin rauhassa 10.4km poluilla ja aikaa meni 2h.
Mä oon mukana hcrd street teamissa. Hcrd eli helsinki city running day on mukana myös go expossa omalla ständillään. Minäkin siellä mukana perjantaina 2.3 , tulkaahan moikkaamaan jos siellä pyöritte. Nyt olisi mahdollisuus tulla mukaan ilmaiseksi , sain nimittäin kunnian arpoa lippuja go expoon. Voit voittaa liput kahdelle kertomalla kommenttiboxiin mitä haluaisit, toivoisit näkeväsi messuilla. Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan voittaja (saa siis kaksi lippua) 21.2 keskiviikkona klo 18.00
alla vähän tietoja go expon sivuilta, mitä sieltä voi löytää go expon sivuille

Kunto

GoExpon Kunto-alueelta starttaa kevään ja kesän kuntoilukausi. Esillä ovat hyvinvointi, juoksu, fitness ja yleiskuntoilu. GoExpo Arenalla pääset itse osallistumaan ammattilaisten vetämiin ohjelmanumeroihin ja kokeilemaan eri lajeja. Uudistuneelta juoksun teema-alueelta löydät treeni-ideat, tutut juoksutapahtumat ja parhaimmat tekniikkavinkit sekä juoksuun että muihin kestävyysharrastuksiin. Uutena lajina mukana on suunnistus. Fitness-urheilijat kilpailevat Fitness Helsinki -kilpailussa tutusti lauantaina. Kisojen lisäksi lavalla on muutakin fitness-ohjelmaa ja tutut fitness-kasvot puhumassa.
Tule kuulemaan liikunta-alan ammattilaisten vinkit omaan harrastukseesi ja hyvinvointiin sekä etsimään itsellesi uutta, aktiivista tekemistä!

Vaeltajalle ja retkeilijälle

Tule päivittämään varusteesi ja tutustumaan kotimaisiin ja ulkomaisiin retkikohteisiin! Osastoilta löytyvät mm. Ilomatsi ja Mäntyharju sekä Pieksämäen uusi vedenjakajareitistö. Voit myös suunnitella vaellusmatkaa eri puolille Eurooppaa tai vaikkapa Japaniin. Flada-altaalla pääset melomaan ja sup-lautailemaan.
paikan päällä tosi paljon kaikea kivaa ja mielenkiintoista, käy kurkkaamassa go expon sivuilla. 
Itseäni kiinnostaa varsinkin juoksun teema alue ja tarjoukset  tapahtumiin ja tuotteisiin. Myös ulkoilu ja moni muu asia kiinnostaa. Kiva päästä messuilemaan. Itse siellä siis hcrd.n pisteellä , missä on luvassa tapahtumaan hyviä alennuksia. Pääsen varmasti myös kiertelemään messualueelle. Ei muuta kuin osallistumaan arvontaan! 
kivaa viikkoa!



torstai 15. helmikuuta 2018

aina ei oo helppoo

Moi! Tää on taas niitä kirjoituksia, mitä mietin pitkään kirjoitanko vai en. Päätin kuitenkin kirjoittaa kun asia vaikuttaa tällä hetkellä kokonaisvaltaisesti motivaatiooni ja yleisfiilikseen.
Jotkut ystäväni tietävätkin, että mulla on hankaluuksia nuoremman pojan kanssa. Sinänsä ei mitään erikoista,aika moni 15 v aiheuttaa vanhemmilleen harmaita hiuksia. Poika on tosi ihana , sosiaalinen ja helposti lähestyttävä.
Mutta viime vuonna seiskalla alkoi lintsaaminen. Syytä ei ole vieläkään tietoon tullut. Puhuttu on , uhkailtu, lahjottu ja käytetty vaikka mitä keinoja. Puhelin on otettu pois, pelikieltoa on asetettu, kotiaresti yms.
Viime keväänä olin tosi väsynyt ja harmistunut. Muutamalle juoksukaverille puhisin tilannettani. Juoksu oli ja on henkireikä. Saan siitä voimaa ja saan purettua pahimman harmituksen. Miehen kanssa jutellaan ja yritetään pysyä samalla linjalla. Välillä hermot on kireällä ja tulee riitaa ihan kaikesta.
Olen iloinen ja positiivinen ihminen , mutta välillä se on hankalaa. Töissä on ollut pakko puhua asiasta, kun aina ei jaksa olla hymyilevä ja puhelias itsensä. Onneksi lasten kanssa on helppo olla, omat murheet unohtuu helposti kun touhuaa lasten kanssa.
Viime keväänä käytiin lastensuojelussa juttelemassa, koska koulusta oli tehty ilmoitus. Se oli helpottava käynti, meitä ei syyllistetty vaan annettii jutella ja purkaa tuntoja ja annettiin numerot mihin ottaa yhteys kun /jos taas repsahtaa.
Syksy meni hyvin. Poika pääsi erityisluokalle lukivaikuksien takia ja elämä rullasi hyvin
. Sitten loppu syksystä taas alkoi lintsaaminen ja se jatkuu edelleen. Lasten suojeluun on oltu yhteyksissä ja koulun kanssa pidetty yhteyttä. Mulla menee töissä aikaa kun jatkuvasti kyttään onko poika ollut koulussa vai onko vilmassa poissaoloja. Sydän hakkaa, hikoiluttaa , hermostuttaa ja verenpaineet on taivaissa. Välillä itken ja välillä suututtaa niin paljon, että mietin tosi inhottavia ajatuksia.
Poika pyytää anteeksi, eikä pysty selittämään miksi näin tekee. Hän on ihana itsensä, mutta silti niin ärsyttävä touhuineen. Nyt taas on kovat ukaasit päällä. Joka tunti tai ainakin parin tunnin välein käyn vilmassa kurkkaamassa onko poika koulussa vai ei. Sitten yritän puhelimitse saada pojan kiinni tai veljensä jos hänellä ei ole koulua ja sitten yritän saada hänet kouluun. Jos ei mene tulee taas rangaistuksia.
Nyt on vähän aikaa mennyt hyvin. On ihana tulla kotiin kun ei tarvitse olla vihainen ja voi olla rauhassa ja rentona.
Rakastan poikaani ja se tekeekin tästä tosi vaikeaa. Tunteet menee vuoristorataa. En halua, että poika pilaa elämänsä, mutta ollaan kuitenkin hänen vanhempinaan vastuussa hänestä. Onneksi meitä on kaksi aikuista jotka asioita hoidamme, yksin tämä olisi vielä raskaampaa.
On vaikeaa tehdä asialle mitään, kun itse ollaan töissä. On helppo ihmetellä ja syyllistää muita, miksi noi ei saa kakaroitaan kuriin.Mä en ainakaan tiedä mitä muuta vielä voidaan tehdä. Toivotaan, että saadaan apuja lastensuojelusta, jotain konkreettista, eikä sanahelinää.
Eli juoksukaverit , joudutte varmasti lenkeillä kuuntelemaan avautumisiani, kiitos että olette olemassa! Juoksu ja liikunta on tosi tärkeää varsinkin nyt ja siinä tulee purettua ja tuuletettua ajatuksiaan.
Toivotaan, että hyvä fiilinki jatkuu ja koulunkäynti maistuu taas. Kun poika on koulussa, pärjää hän hyvin ja tekee ahkerasti hommia.Niin pah tilanne ei ole, kuin viime vuonna, mutta emme haluakaan sen repsahtavan niin pahaksi, koska silloin luokalta pääsykin on vaikeaa.
Kiitos jos jaksoit lukea. Helpottaa kun saa purettua tuntojaan. Syyllistämistä en kaipaa, sitä osaan tehdä itsekin ja teenkin. Eiköhän tämä tästä, niinkuin lastensuojelussa sanottiin , poika kasvaa ja viisastuu varmasti, mutta miten kauan siinä menee..
Ensi viikolla on hiihtoloma, minäkin lomailen pari päivää. Jospa keksittäis jotain yhteistä puuhaa.
Kivaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

hyötyliikunta haaste ja viikon liikunnat

Moikka! Viikko hujahti taas kuin siivillä. Haastoin tällä viikolla instagramissa ihmiset hyötyliikkumaan. Se on mulle tosi mieluisaa ja helppoa tällä hetkellä.Aina en ole jaksanut tai viitsinyt liikkua kovinkaan paljon. Nyt kun liikun muutenkin paljon, hyötyliikunnasta on tullut  mulle tosi tärkeää ja mukavaa. Suurin osa mun liikunnoista, jos juoksua ja venyttelyä ei lasketa on kävely.
Kävelen keskimäärin 4 kertaa viikossa 3-6km , osan työmatkaa.Kävely on helppoa ja sen voi hyvin yhdistää työmatkaan, ei siis erikseen tarvitse lähteä vaan voi joko mennessä tai tullessa hypätä bussista aikaisemmin tms , että saa käveltyä osan matkaa.
Kävelyssä ei tuu edes niin kova hiki, että tarvitsisi käydä suihkussa ennen töitä. Kävely on myös siitä hyvä, että se ei rasita ja haittaa muuta liikuntaa kovinkaan paljon. Minusta ainakin on ihan helppo lähteä illalla vielä liikkumaan, vaikka olisi kävellyt Osan työmatkasta.
Mun arkiliikunta on usein aamulla ennen töitä ja se tekee ihan mielettömän hyvää mun mielelle ja jaksan töissä paremmin.
Tykkään myös kävellä kauppaan,jos menen vähän pitemmällä olevaan kauppaan, lähikauppa on niin vieressä, ettei sinne muulla voisi mennäkään kuin kävellen. Kun pistää repun selkään ja kävelee takaisin kaupasta ostoksien kanssa, siinä saa lihaskuntotreeniäkin samalla.Sulaan aikaan pyöräilen myös osan matkoista, mutta kävely on jotenkin mun juttu. Rappuset kävelen mielelläni, mutta mulla niitä kertyy epäsäännöllisesti, ettei siitä kerry kovin hyvin hyötyliikuntaa. Mutta jos asut esim 3 ssa kerroksessa ja kävelet vaikka joka toisen kerran rappuset ylös hissin sijasta, se tekee helposti paljon.
Haastan myös sut lisäämään arki/hyötyliikuntaa vaikka helmikuun loppuun. Ja haastamaan kaveritkin mukaan! Se on kivaa ja tulee liikuttua helposti! Miten sä hyötyliikut/harrastat arkiliikuntaa? Olisiko sulla jotain muita ideoita miten voisi arkiliikkua?
Mun tän viikon hyöty/arkiliikunta on ollut työmatka kävelyä 4.nä päivänä yht. 2h30min . Yhden kerran kävelin myös yhteensä 2.9km kauppaan ja takaisin.Kerran kävelin rappuset kolmanteen kerrokseen ja alas myös . 
Liikuntaa tuli muutenkin tällä viikolla ihan mukavasti. 2 juoksu lenkkiä,
yht 12.5km ja yksi hiit treeni , yksi  vatsa peppu- treeni ja 2h25 min kehonhuoltoa. Kävelyä hyötyliikuntkävelyjen lisäksi vielä 35 min lenkki kaverin ja koiriensa kanssa ja tänään 30 min tampereella. 
Oltiin vuorokausi miehen ja siskoni ja hänen miehensä kanssa tampereen kylpylässä, muuten en liikkunut kuin kahteen kertaan lillumiset kylpylässä, hierovat suihkut ja porealtaat, kylmäallas ja sauna teki lihaksille hyvää.
Rentoutuminen hyvässä seurassa oli myös mahtavaa. Tuli syötyä paljon ja juotuakin jonkin verran, mutta fiilis on ollut tänään hyvä. Tällä jaksaa taas arkeakin paremmin.
Tartutko haasteeseen?
Kivaa uutta viikkoa!

torstai 8. helmikuuta 2018

juoksemalla hyvää, kaksi tavoitetta hcrd 2018

Heippa! Päätin kirjoittaa mulle tärkeästä hyväntekeväisyys asiasta. Helsinki city running dayssä on uutena juttuna mahdollista tehdä myös hyvää! Aika mahtavaa, vai mitä? maailmalla tälläinen juoksutapahtuman ja hyväntekeväisyyden yhdistäminen on tuttua, mutta suomessa ei niinkään.
Olen menossa maratonille ja ilmottautumisen jälkeen sähköpostiin kilahti linkki, mistä pystyi helposti tekemään itselleen keräys sivut ja valita keräyskohteen. Mukana on paljon järjestöjä. Sydänliitto, sairaalaklownit, syöpäsäätiö, punainen risti, lastenklinikan kummit, pelastakaa lapset. Greenpeace, pelastusarmeija, plan international, world vision, sos lapsikylä, unicef, suomen mielenterveys seura, amnesty international, lasten ja nuorten säätiö. Löytyy siis varmasti kaikilljoku sydäntä lähellä oleva kohde.
NÄIN SE TOIMII: 1. Rekisteröidy juoksijaksi: Valitse lomakkeen alavetovalikosta, jos haluat tukea juoksullasi hyväntekeväisyyttä 2. Vahvistusviestissä saat haluamasi kumppanin kampanjaan suoran linkin, josta pääset tekemään Oma keräys -sivusi 3. Markkinoi keräystäsi somessa ja sähköpostilla 4. JUOKSE HYVISTÄ TAVOITTEISTA TOTTA! #kaksitavoitetta #HCRD18. 
Jos et itse haua keräystä perustaa, lahjoitathan johonkin keräykseen haluamasi summan ja pyydät kaverisikin mukaan.
Mulle kohde oli helppo valita. Poikani syntyivät kumpikin keskosina. Vanhempi syntyi 11.2 1999 raskausviikolla 34. Olin ollut sairaalassa viikosta 29 asti. Poika painoi 1500g ja oli 40cm pitkä. Aivan täydellinen pieni vauva.
Poika oli reipas ja oli keskoskaapissa vain päivän. Sen jälkeen lämpöpatjalla. Nenämahaletku oli kotiutumiseen asti osittain käytössä, kun imeminen oli vielä vaikeaa. 4 viikkoa sairaalassa olon jälkeen poika pääsi kotiin. Jouduttiin käymään lastenklinikalla useiden flunssien ja infektioiden takia.Infektio astmaa sairasti 4 vuotiaaksi asti. Usein lastenklinikalla käydessämme katselin vitriinejä joissa oli Teemu Selänteen pelipaitoja yms.Siellä myös oli tietoja lastenklinikan kummeista joihin Teemukin kuuluu. Pojan syntymästä lähtien olen lahjoittanut elämälapselle konsertin keräykseen tai ollut paikanpäällä. Kummien lahjoitussivu
Toinen poika syntyi 15.2 2003 raskausviikolla 32. Raskausmyrkytys oli taas paha ja olin sairaalassa 27 viikosta lähtien. Pikkuveli syntyi 1930g mainoisena ja oli 42cm pitkä. Hänen keuhkonsa eivät olleet kehittyneet kunnolla ja hänet vietiin pikaisesti lastenklinikan teho-osastolle jossa isoveljen ei tarvinnut olla. Keskoskaapissa piti olla kaksi viikkoa ja oli kaikenlaisia letkuja ja laitteita ja pelottavaa piipitystä.Pelkäsin vauvan puolesta kokoajan. Lastenklinikan teho osaston työnteksijät oli mahtavia ja tukivat meitä jännittävän ajan yli. Lastenklinikan kummit on lahjoittaneet teho osastolle keskoskaappeja ja muuta tärkeääKuvahaun tulos haulle lastenklinikan kummit. Yhteensä 4 viikkoa sairaalassa riitti pienelle ja hän pääsi kotiin. Pienestä asti poika sairasti paljon. Oltiin paljon lastenklinikan infektio osastolla, kun jatkuvat infektiot menivät useimmiten keuhkoihin. 7 vuotiaana poika tarvitsi viimeksi spiraa sairaalassa, muutaman kerran ventolinea isompanakin. Olemme todella onnellisia kun lapsemme saivat hienon alun ja avun lastenklinikalla. Lastenklinikan lahjoitukset ovat koskettaneet meitäkin.
Nyt pojat ovat pitempiä kuin minä ja isänsä ja terveitä, reippaita ja kohteliaita nuoria miehiä.
Mä juoksen 42.2km Lahjottaisitko sä jotain?  Pikku keskosista kasvoi isot pojat on keräyksen nimi. Lahjoita tästä
Kivaa tulevaa viikonloppua sulle!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

hcrd street teamin kickoff ja helsinki city running dayn fiilistelyä

Moikka! Mä oon Ollut hcr street teamissa kahtena vuonna ja nyt starttasi kolmas. Ollaan siis osa helsinki city running dayn someporukkaa. Suurin osa meistä kirjoittaa blogia, osa on muuten vaan somessa aktiivisena. Alussa oltiin siis hcr street team ja nyt kun tapahtumasta tulee iso yksipäiväinen juoksupäivä niin nyt ollaankin hcrd street team. Me edustetaan helsinki running daytä somessa joissain tapahtumissa. Ollaan siis omina itsenämme ja kerrotaan omista ajatuksista ja tunnelmista matkalla kohti the päivää 19.5 2018.
Tänä vuonna tapahtumassa on helsinki city maraton , hcm 42.2km , helsinki city run , hcr 21.1km, lasten minimaraton 1km ja uusina helsinki city maraton viesti(4 hengen joukkue kisa) ja helsinki 5, 5km kisa.On tosi hieno päivä tulossa! Paljon on tarjolla ja kaikille löytyy varmasti jotain. Ainakin kannattaa tulla katsomaan jos ei itse juokse , on varmasti suuren urheilujuhlan tuntua!
Minähän meinaan juosta kokonaisen maratonin 42.2km. Tästä tulee mun neljäs maraton ja kolmas hcm. Mä tykkään kovasti hcm,n reitistä ja tunnelmasta.
En ole koskaan juossut keväällä maratonia vaan kaikki on olleet elo ja syyskuussa. Nyt siis pitää painottaa treenit maratonille tähtääviksi jo aiemmin. Oikeastaan olen jo hiljalleen aloittanut suuntaamaan katsetta maratoniin. Tällä hetkellä treenit painottuu vielä kehonhuoltoon ja lihaskuntotreeniin ja lenkkejä on 2-3 viikossa. Tähtään hyvinvoivaan ja iloiseen fiilisjuoksuun.
Tiistaina oli helsinki city running dayn  pressitilaisuus ja hcrd street teamin kick off tilaisuus. Pressi tilaisuudessa vilisi paljon julkkiksia jotka ovat tulossa tapahtumaan tai ovat ainakin saaneet kutsun sinne. Osa meistä street teamiläisistä oltiin siellä myös fiilistelemässä ja kuuntelemassa vinkkejä treeneihin kohti h hetkeä ja maistelemaan sportyfeel tuotteita .Itse pääsin yhteiskuvaan salkkarien Johanna Puhakan kanssa.
Viime vuonna hcr tapahtuman vip tiloissa tavattiin ja tsemppailin häntä ensimmäiselle puolikkaalleen. Aivan ihana nuori nainen! Muutenkin juttelin eri tyyppien kanssa ja fiilistelin tunnelmaa. Saatiin tapahtumasta mukaamme sportyfeelin tuotekassit. Mulle jo ennestään tuttuja geelejä ja urheilujuomajauhetta joita kumpaakin käytän ja tykkään kovasti ja bcaa juomia jotka pojat nappasivat heti (heh) ,parempi vaihtoehto energiajuomille  sekä proteiini patukoita.
Street teamin kick offissa garminin ja new balancen edustajat kertoivat meille uutuuksistaan ja muutenkin tuotteistaan ja sul,in edustajat kertoivat tapahtumasta yms. Nähtiin pitkästä aikaa tiimiläisiä ja uusiakin oli mukana. Aivan mahtava ilta! Hcr lähtee nyt iltapäivän sijasta aamupäivällä klo 11.30 - 12.10 välillä, aiemmin ilmoitetun vauhdin mukaan jaetuissa lähtöryhmissä. Minimaraton on edelleen aamulla , nyt alkaa jo klo 9.00 ja siellä muutoksena on , että vanhimmat lapset aloittavat tapahtuman. Maraton lähtee aiempien vuosien tapaan klo 15.00 ja reitti on sama , tosi kiva, koska mä tykkään siitä reitistä. Tänä vuonna ekaa kertaa juostava helsinki 5 lähtee eri paikasta ruoholahden torilta , mutta maali on samassa paikassa kuin muissakin tapahtumissa eli telia 5g areenalla. Heidän tavaransa kuljetetaan telia areenalle, eli ei tarvitse hätäillä tavaroiden säilytyksestä. Maraton viestin ensimmäinen osuus lähtee klo 15.30. Aika paljon kaikkea yhtenä päivänä! Mutta varmasti toimii hyvin, järjestäjät ovat jo tehneet paljon alustavaa työtä tapahtumaa silmälläpitäen. Mä meinaan juosta myös minimaratonin siskonpoikien kanssa niinkuin kahtena vuonna aiemminkin
, sekin on ihana tapahtuma ja saa omat jännittyneet ajatukset pois omasta juoksusta.
Saatiin new balancelta ihanat fuel corg rush juoksukengät , joita en vielä ole päässyt liukkauden takia käyttämään, mutta odotan innolla! Craftilta saatiin breakaway juoksutakit ja t-paidat.
Mulla onkin samantyyppinen pinkki juoksutakki ja tykkään siitä todella paljon, sopii hyvin leikkauksensa ansiosta myös rintavalle juoksijalle. Kick off on odotettu juttu ja aloittaa juoksukauden . Odotan jo innolla kevättä ja maratonia!!
Oletko sä tulossa tapahtumaan? Minkä matkan meinaat juosta? Joko treenit on aloitettu?
Mä painun pehkuihin nyt, oikein kivaa viikkoa sulle!

torstai 1. helmikuuta 2018

kehonhuolto osaksi treeniviikkoa(sisältää muutaman liikkeen ohjeineen)

Moi! Täällä taas. Yritän kirjoitella nykyään useammin, n. 2 postausta viikossa. Nyt on monta juttu ideaa, niin ei pitäisi siitäkään olla kiinni.Nytkin arvoin muutaman postausidean välillä ja päädyin nyt kirjoittamaan kehon huollosta.
Mulle kehonhuolto ei oo ollut se juttu koskaan. Pikku tyttönä harrastin useita vuosia balettia ja voimistelua ja olin venyvä ja taipuisa Sitten tuli teini ikä ja taipuisuus väheni innostuksen mukana..yhdeksännellä luokalla minulta leikattiin selkä ja vähäkin taipuisuus poistui, alussa ei saanut taivutella ja venytellä selkää ja myöhemmin se vain jäi. 
Harrastin monia lajeja, mutta mikää ei tuntunut omalta ja nuorena aikuisena en oikeastaan harrastanat mitään. Joskus innostuin käymään salilla ja välillä uimassa yms.  Kolmekymppisenä tein elämäntapa remontin ja liikuin paljon. Silloinkaan venyttelyt ei kuuluneet asiaan. Jotain pientä joskus.Pari vuotta sitten kävin pilates tunneilla lähikoululla. Se loppui kun eivät löytäneet uutta vetäjää. Tykkäsin pilateksesta ja sen rauhallisesta tahdista. Hengityksen kanssa olin välillä hakoteillä, mutta ei se mitään mukavaa oli. Kokeilin muutamia netti joogia, ne oli mukavia, mutta ei vaan iskenyt ja jäänyt tavaksi.Ostin pilatesrullan ja hierontapalloja yms. ja vähitellen aloin huoltaa kehoa edes välillä, noin 2krt kuukaudessa. Pikku liikkuvuus ja venyttely ja rullaus sessioita useamminkin.
Pakaravaiva on herättänyt minut venyttelemään useammin.
Se äityy tosi pahaksi jos en venyttele edes vähän.
Syksyllä aloitin treenaakotona.comin ilmaisen kuukaudenja silloin lisäsin systemaattisesti kehonhuotoa. Sivuilla on aloittelijoillekin sopivia jooga, pilates, liikkuvuus ja venyttely ohjelmia. Kestoltaan keskiäärin 30 min ja se on helpottanut aloittamista ja sitoutuista, 30 minuuttia on helppo mahduttaa kiireiseenkin päivään ja se tekee hyvää! Aamulla tehty herättelevä joogaflow tai kiireisen päivän iltana tehty yin jooga on ihan parasta! Vaihtelen tunteja, mitä teen , mutta pyrin tekemään rauhallisia kehonhuoltoharjoitteita tai vaativampia ja kehoa vahvistavia pilates ja joogasessioita vähintään 2 tuntia viikossa. Joskus aikaa on vain 10 min ja silloinkin ehtii rullailla jalkoja tai pyöritellä hartioita yms pientä.
Jos ottaa kehonhuollon tavaksi, uskon että sekin jää osaksi treenikalenteria. Sitä paitsi kehityksen huomaa! Aiemmin ei ollut  mitään mahdollisuuksia saada eteentaivutuksessa sormia maahan , nyt ne osuu jo! Kannattaa kokeilla merkata kalenteriin myös kehonhuollot, silloin ne tulee helpommin tehtyä, se sopii minulle ainakin.
Ajattelin laittaa tähän pari helppoa aloittaja ystävällistä jooga asanaa , nää on ihan tavallisia venyttelyliikkeitä ja voit tehdä ne normisti venytellen tai rauhassa hengitykseen keskittyen. minähän olen edelleen notkea kuin puupökkelö, mutta älä anna sen häiritä. Laitan kylkeen myös ohjeet miten liike tehdään. Ohjeet msn hyvinvointi sivuilta josta etsin aina ideoita ja ohjeita liikkeisiin .
käsien painaminen kyykyssä. aloita seisten eteentaivutuksessa, molemmat kädet lattiassa edessäsi. kantapäistä varpaisiin jalat leveällä varpaat ojennettuina ulospäin.
taivuta polvet, vapauta lonkat kohti lattiaa.. pysy korkeudella mikä tuntuu sinusta hyvältä. polvet suorassa linjassa nilkkojen kanssa.
vie kyynärpäät reisien sisäpuolelle ja paina niitä hieman ulospäin. laita kädet yhteen rintakehän kohdalle. pidä selkäranka pitkänä. Hengitä tässä 3 pitkää ja rauhallista sisään ja ulos venytystä.
eteentaivutus haarassa seisoen. 
seiso leveässä haaraasennossa.hengitä syvään , vedä vatsa sisään kohti selkärankaa kurkota käsivartesi ylös.
pidä selkäranka pitkänä ja taivuta lantiosta eteenpäin sisäänhengityksellä, kunnes kätesi osuvat maahan. kävele käsilläsi taakse samaan linjaan varpaiden kanssa. anna pään olla rentona kohti lattiaa. hengitä tässä kolme pitkää venytystä.
neulan silmä.
asetu selinmakuulle jalkapohjat lattiassa ja polvet koukussa. koukista oikea polvi ja risti oikea nilkka vasemman reiden yli, pidä oikea jalka koukistettuna.nosta jalkojasi kohti rintakehää ja nosta rintakehää ylös, että voit kiertää oikean käsivarren jalkojen välistä, tartu vasemmasta reidestä molemmilla käsillä.anna selän ja pään painua takaisin maahan ja kurkota oikeata polvea poispäin kehostasi.vasen jalka suorana tai koukussa.hengitä rauhassa syvään.
Loppuun vielä wikipediasta tietoja erilaisista kehonhuoltotyyleistä .Jooga on Intiassa tuhansien vuosien aikana syntynyt monimuotoinen menetelmä. Alun perin jooga oli kokoelma Intian uskontojen pelastusopillisia ja maagisia menetelmiä. Nykymuotoinen jooga kehittyi 1800-luvulla fyysiseksi harjoitukseksi, se levisi Intiasta länsimaihin, ja sen maagisuskonnollinen merkitys väheni. Joogaan kuuluu nykyisin asentoharjoituksia ja meditaatiota, ja sen harjoittaminen on monille kehollista terapiaa ja rentoutumista. Intiassa joogaan suhtaudutaan tärkeänä kansanperinteenä, jonka merkitystä hindujen identiteettiin on viime aikoina alettu korostaa.https://fi.wikipedia.org/wiki/Jooga
Pilates-menetelmä on saksalais-amerikkalaisen Joseph Pilateksen 1900-luvun alussa kehittämä kehonhallintatekniikka, joka vahvistaa keskivartalon syviä lihaksia, syventää hengitystä ja opettaa liikkumaan fysiologisesti oikein. Menetelmä tuli tunnetuksi alun perin 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa. Erityisesti filmitähdet kiinnostuivat siitä kuultuaan että on lihaskuntoa kasvattava menetelmä joka tekee vartalosta sopusuhtaisen eikä kasvata lihaksia rumalla tavalla.
Pilatesmentelmä on yhdistelmä länsimaisen voimistelun ja esittävän tanssin (baletin, nykytanssin) tekniikoista. Liikkeet tehdään pääasiassa lattialla, jolloin ryhtiä kannattelevien lihasten löytäminen ja aktivoiminen on helpompaa, eikä harjoittelu rasita niveliä.
Pilates on harvinainen siitä, että se soveltuu yhtä hyvin huonokuntoisille ja liikuntaPilates itsessään ei ole tuotemerkki; kuitenkin monet nykyiset pilatesohjaajat ovat rekisteröineet oman versionsa tuotemerkiksi. Tällainen on esimerkiksi Method Putkisto. On myös päteviä opettajia joilla ei ole erityistä tuotemerkkiä. Myös kirjallisia pilatesoppaita on ilmestynyt lukuisia, sillä pilates soveltuu erinomaisesti kotiharjoitteluun. Pilatesmenetelmä elää ja kehittyy jokaisen uuden ohjaajan myötä. Samalla muut liikuntalajit omaksuvat siitä asioita.
Marja Putkisto on tehnyt uraauurtavaa työtä Pilatesmenetelmän tunnetuksitekemisessä Suomessa, ja hän on kouluttanut lukuisia pilatesohjaajia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pilates
Venyttely on lihasten pituuden lisäämistä erilaisten liikkeiden avulla. Päivittäinen venyttely on tärkeä osa lihashuoltoa. Se lisää lihaksiston kimmoisuutta ja nivelten liikkuvuutta sekä parantaa ennalta ehkäisevästi koko kehon palautumiskykyä.
Liikkuminen kiristää lihaksia. Kireä lihas on kovan ja kimmottoman tuntuinen. Sen elastisuus ja loppujousto ovat heikentyneet tai kadonneet. Kiristynyt lihas palautuu hitaammin ja on alttiimpi loukkaantumisille ja rasitusvammoille. Lisäksi heikentynyt liikkuvuus tekee liikkumisesta epätaloudellisempaa, jolloin suoritus tuntuu raskaammalta ja energiaa kuluu hukkaan. Suoritusten liikeradat lyhenevät ja liikekaavat muuttuvat] Venyttelyllä estetään lihasten kiristyminen ja vaikutetaan lihaksen sisäiseen aineenvaihduntaan ja rentouteen.https://fi.wikipedia.org/wiki/Venyttely#cite_note-Kuntoilijan_k%C3%A4sikirja-2
Tässähän näitä. Minkälaiset sun kehonhuoltorituaalit on? Mä koen saavani apua juoksuun ja lihaskuntoharjoitteluun kun lisään kehonhuollon treeneihini.
Palaan taas! mukavaa torstaita ja kivaa tulevaa viikonloppua!

kesä suunnitelmia, vai onko niitä?

Moi! Nyt ajattelin laittaa ylös vähän kesän haaveita ja suunnitelmia. Mä oon jossain vaiheessa ahtanut kesät niin täyteen ohjelmaa, että...