maanantai 28. maaliskuuta 2016

lenkkeilyä lepoa ja pilkkimistä ,ihana pääsiäinen.

Moi! Ajattelin kirjoittaa pääsiäisestä heti tuoreeltaan näin pääsiäismaanantain  iltana.
Pitkäperjantain mukavasta opaslenkistä kerroinkin jo viimeksi. Siitä jäi hyvä fiilis ja palauduin siitä hyvin. Lauantai aamuna vein pojat ja mun vanhemmat lentokentälle puoli seitsemäksi. Lähtivät lomailemaan Lontooseen. Ihanaa kun isovanhemmat vie poikia lomille ja touhuaa heidän kanssaan . Lontoo kiinnosti kovasti kumpaakin teiniä, ja whatsapp viestien perusteella kivasti siellä meneekin.
Koska olin liikkeellä jo aikaisin, vaihdoin juoksukamat ja lähdin pikku lenkille. Aamu oli kaunis ja juoksu tuntui hyvältä. Menin hyvän fiiliksen mukaan ja pidin hyvää vauhtia, mutten repinyt enkä hengästynyt kovasti. Oikein kiva 5km 32 min.

 
 
Vielä on osittain lumia maassa varsinkin maastossa, mutta kyllä se kevät on jo tulossa kovaa vauhtia. Lähdettiin lenkin ja suihkun jälkeen ajelemaan kangasalan mutikkoon ystävien mökille. Mökillä grillailtiin ja istuskeltiin ulkona ja kodassa suurimmaksi osaksi aikaa, eli ulkoilua on tullut. Eilen mentiin jäälle (mökki on rannalla) laitoin jalkaan painavat 3 numeroa liian isot lämpösaappaat ja kantaraudat pohjiin. Muut meni pilkille ja minä raahustin painavilla saappailla ympäriinsä jäällä.  Toiset nauroivat että raahustus kuului pitkälle kun etenin. Mutta olipahan tehokkaan tuntuista! 5km tuli talsittua. Sitten istahdin pilkkijakkaralle epäilevänä, en koskaan ole tykännyt siitä puuhasta. Nyt kuitenkin sain jatkuvasti kaloja, särkiä ja pieniä ahvenia, Mutta kaloja kuitenkin. Yli 30 kalaa on enemmän kuin olen koskaan kalastanut. Suorastaan innostuin siitä hommasta!


 
 
 
 
 
Oli mukavaa seuraa  sopivasti viiniä ja hyvää ruokaa sekä paljon ulkoilua, mikäs sen parempaa. Tänään lähdettiin ajoissa ajelemaan kotiin. Mulla oli sovittuna lenkki Katin kanssa 12.30.  Lähdettiin sipoonkorpeen. Nastat edelleen tarpeelliset. Ihana keli ja kiva lenkki. Tosi rauhassa ja mukavasti höpötellen. 1h56min ja 13.6km.


Loppupäivä onkin mennyt rentoillen. Ihmeellistä kun pojat ei ole täällä. Viestejä ollaan lähetelty iltaisin. No pian on keskiviikko ja paluu oikeaan arkeen kun koko porukka on koossa.
Huomenna töihin, johan tämä sairaslomailu riittää. Mukavaa viikkoa!!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

kevyemmän viikon kuulumisia ja yhteislenkki kutsu

Moi! Tää viikko oli suunniteltu kevyemmäksi, kun viime viikolla tuli 35km juoksua ja kävelyäkin mukavasti. Kehon huolto on taas jäänyt vähemmälle, 40 min venyjä ja rullailuja vaan..Tohon pitää kiinnittää huomiota. Niska on aika juminen ja persuksen alla tuntuu taas vähän kireyttä. Hieroja löysi kireät kalvot reisien ulkosyrjiltä ja niitä olen hieronut ja rullaillut.
tennispallo on erinomainen apu kipeiden lihasten hieromisessa.
saatiin asicsilta edullisemmin hankkia uudet juoksukamat, kun se on hcr n yhteystyökumppani. kengät saatiin vielä kaupan päälle.

 
 Käytiin siskon ja siskon 1v pojan kanssa keskustassa retkeilemässä kun piti hakea jälkitoimitukseen tullut asicsin takki. Takki on mahtava, paljon hienompi kuin se vihertävä joka meidän piti alun perin saada. Saatiin siis Hcr street teamissa mahdollisuus hankkia housut pusero ja takki paketti edullisesti ja sitten saatiin gel cumulus kengät kaupan päälle.

Aika kivalta tuntuu saada juttuja edullisesti ja jopa ilmaiseksi, mä en ole blogin kautta mitään koskaan saanutkaan. Reissu helsinkiin meni kivasti, käytiin kiertelemässä ja syömässä kebabit forumissa. Pikku siskonpoika oli innoissaan kun sai jakamattoman huomion.
Helsingin reissun jälkeen nopea ruuanlaitto ja imurointi. Sitten suuntasin kuusijärvelle polkukävelylle Minnan kanssa. Ilma oli kaunis. Reitti osittain aika talvinen ja nastat oli tarpeen.
 
Mentiin ainakin osittain sipoonkorpi trailin reittiä, mikä vaikuttaa kivalta. vajaa 10km ja vajaa 2 h. Ihana rauhallinen reissu.
 


Tänään, pitkänä perjantaina oli vuorossa viikon tähän asti ainoa juoksulenkki. Eilen piti mennä mutta jotenkin olo oli vetämätön ja otin rennosti koko päivän.Sarin kanssa sovittiin rauhallisesta pitkästä ja saatiin Krista , Kirsi ja Henna meille kaveriksi. Henna , Sari ja minä juostiin 16.4 km ja 2.26 min. Krista kääntyi yhdessä kohtaa tikkurilaan ja Kirsi lähti kanssa vähän meitä aiemmin. Helppo, rento ja mukava tunne koko lenkin ajan. Juoksin uusilla asicseilla ja hyviltä tuntui. Oon vain ajanut niitä sisään kävellen kaikki ulkoilut, kauppareissut yms . Ohuella takilla pärjäsi hyvin kun laitoin merinovillaisen paidan ja sen päälle lyhythihaisen urheilupaidan.
Ensi viikolla vähän enemmän juoksua. Keskiviikkona on luvassa hcr yhteislenkit. Mä ja Amanda vedetään taas lenkki jumbon lähistöllä. Lähtö klo 18.00 jumbon intersportin edestä. Tervetuloa mukaan!Eventit monen paikkakunnan juoksuille löytyy facesta hcr yhteislenkit ja paikkakunta.


https://www.facebook.com/events/1130713456960464/



Voit ilmottautua siellä tai tulla paikanpäälle. Lenkit on kaikille avoimia ja ilmaisia.

Pojat lähtee huomenna Lontooseen mun vanhempien kanssa. Haikeaa, mutta mukavaa kun pääsevät 5 päivän lomalle. Itsellekin tekee ihan hyvää pieni preikki pojista..
Palaan töihin taas tiistaina ja arki saapuu meikäläisellekin. Odotan innolla kevään etenemistä, että pääsisi lenkille kevyemmissä kamoissa ja uskaltaisi juosta vähän kovempaa ja kokeilla onko talviajan pk lenkkeily auttanut yhtään vauhteihin  ja/tai kestävyyteen.
 Miten meinaat viettää pääsiästä, urheillen vai leväten? Mulla tasaisesti kumpakin, ehkä kuitenkin lepoa enemmän.  Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille!
 
 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

ravintovalmentajan tapaaminen, ensimmäinen hcr yhteislenkki ja muutenkin kurkistus menneeseen viikkoon.

Terve taas!
Reilu viikko meni edellisestä kirjoituksesta ja kyllä siihen kaikenlaista on mahtunut. Olen pystynyt juoksemaan melko hyvin, tämän viikon saldo oli 35km. Menen rauhassa, eli mitään vetoja ja kovempia rykäisyjä ei nyt tule. Käsi on paranemaan päin ja lääkettä ei ole nyt tarvinnut ottaa. Pikku piiperrys ei onnistu edelleenkään kädellä mutta kyllä se siitä kun viikon vielä pidän tätä kipsiä ja sitten alan harjoittelemaan ilman sitä.
Maanantina kävin 1h 50 min hieronnassa relaxi hieronta koulussa vallilassa. Olipas mahtavaa. Sen verran jumeja on, eli teki terää päästä kunnon hierontaan.
Tiistaina juoksin koiran kanssa 5km lenkin.
Keskiviikkona oli odotetut hcr yhteislenkit. Ne on kaikille avoimet ja ilmaiset lenkit eri paikkakunnilla. Hcr streetteamin porukka vetää lenkit omilla paikkakunnillaan ja minä ja Amanda vedetään lenkit vantaalla. Jatkossa lenkkejä on joka toinen keskiviikko. Ekalla kerralla vantaan lenkillä oli mun ja  Amandan lisäksi 5 osallistujaa. Lähtöpaikat on intersportien lähellä, eli me lähdetään aina jumbon intersportin edestä. Porukka oli mukavaa ja oli kiva juosta taas uusissa maisemissa. Juostiin 8km ja vajaa tunti. 30.3 seuraava lenkki, mukaan vaan jos sun läheltä löytyy porukka.
vaasan, Tampereen, hyvinkään, Helsingin, jyväskylän ja vantaan yhteislenkkiporukat. 30.3 mukaan liittyy myös turku ja espoo.
Torstaina juostiin sarin kanssa rauhallinen opaslenkki savelasta käpylään ja takaisin. Oli tosi mukava lenkki.
Perjantaina menin sovitusti kaupunkiin tapaamaan ravintovalmentaja opiskelija Mari Ulkuniemeä. Hän kyseli juoksusivuilla itselleen harjoitteluasiakkaita. Mä tartuin heti haasteeseen, kun tiedän että itse en saa näitä muutamia haasteita selätettyä. Nyt pitääkin miettiä kolmelle kuukaudelle tavoitteet ja haasteet joihin haluan Marin apua. Pidän myös ruokapäiväkirjaa n. 5 päivää, että hän saa kuvan millä mallilla ruokailut on. Tiedän , että suurta ongelmaa ei ole, mutta en ole täysin tyytyväinen tämän hetken painooni ja ruokailurytmiin tms ja jostain syystä en nyt saa itse ongelmaa korjattua. Alustavasti olen miettinyt seuraavia ongelmakohtia. N. 5kg painon pudotus. Riippuu miltä tuntuu ja näyttää. Painon pudotus auttaa myös aikojen paranemiseen juoksumatkoilla. Seuraava kohta voisi olla veden juonnin lisääminen. Lenkeillä tulee helposti nestehukan oireita ja tiedän juovani yleisesti ottaen ihan liian vähän. Painonpudotuksen mukana toivon myös oppivani järkevät ateriavälit. Iltaisin alan kaipaamaan herkkuja , kertoo tod näk liian vähästä syömisestä päivän mittaan. Herkuttelun vähentäminen tulee toivottavasti myös samalla. Nämä asiat ainakin tulee nyt mieleen. Eli ei isoja askelia vaan pienillä muutoksilla parempaan hyvinvointiin. Kirjoittelen edistymisestäni kolmen kuukauden  aikana.
Sunnuntaina käytiin polkujuoksemassa kalkkiruukin luontopolulla 12 juoksijan porukassa. Lenkki hakunilan uimahallilta on noin 11km yhteensä. Pari porukasta halusi tehdä ylimääräisen lenkin luontopolulla ja kun muille sopi lähdin minäkin kiertämään tuon lenkin uusiksi. Matkaa kertyi vajaa 16km ja 2h 26 minuuttia meni.
Oikein kiva viikko takana. Ensi viikolla keskityn enemmän kehonhuoltoon. Oikein mukavaa uutta viikkoa!

  

torstai 10. maaliskuuta 2016

vaatekaappi kaipaisi päivitystä (kurkistus kevään tarjontaan)

Moro! Päätin tupsahtaa tänne taas kun tota aikaa tuntuu olevan..Ja kevät on tulossa kovaa vauhtia ja oon alkanut kaivata vaatekappiin väriä. Mä en todellakaan ole mikään muotipoliisi enkä tiedäkään muodista kauheasti, mutta silloin tällöin oman tyylin päivitys tekee hyvää. Usein nää mietinnät menee siihen, että suunnittelen ja mietin uutta vaatetusta, mutt sitten pojat tarvitsee jotain tai johonkin muualle menee ylimääräistä.  Mutta unelmoida ja suunnitellahan voi, vai mitä? Mun värikkäät vaatteet on melkein vaan treenivaate puolella. Pari väriläiskää löytyy, mutta melko tylsää on.




Tässä muutamia kivoja juttuja, nappasin zalandon sivuilta kaikki...ja todellakaan nää ei kaikki tuu mun hyllyyn ja varmasti helmiä jäi huomaamatta. mutta kurkistus kevään tarjontaan.Ootko sä jo hankkinut kevät vaatetta?


adidas Originals - ZX FLUX - Matalavartiset tennarit - solid grey/white/lush pink






keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

kipsihoitoa ja juoksukouluun tutustumista

Terve taas!

Kävin tiistaina töölössä ja repeämä peukalon nivelsiteessä ei ollut vielä parantunut ja kipsihoitoa jatketaan 24.3 asti ja vähitellen harjoittelen toimimista ilman kipsiä. Pääsiäisen jälkeen palaan takaisin töihin. Olo on ristiriitainen, voin hyvin ja tekisi mieli urheilla ja liikkua paljon, toisaalta käsi on rikki ja pikku näpertelyt ei onnistu. Eilen olisin halunnut leipoa pullaa, mutta se ei onnistu tällä kädellä. Perunan kuorimiset, tiskaamiset yms ei suju. Kipua on melko paljon, varsinkin yöllä ja olenkin´nyt kipulääke kuurilla. Lääkäri antoi luvan juosta, rauhassa ja järki mukana. Vamma ei ole luussa vaan nivelsiteessä, siksi esim tärinä ei tunnu pahalta niin kuin murtuneen käden kanssa.
Olen kävellyt päivittäin useita lenkkejä , kun tuo koirakin on täällä hoidossa ja mä todella tarvitsen raitista ilmaa ja liikettä ruhooni.

http://www.juoksuliike.fi/  osallistuin tiistaina juoksuliikkeen järjestämään juoksukouluun. Tiistain porukka oli aloittanut jo tammikuun alusta ja koulu tähtää puolimaratonille. Ne pari joiden kanssa juttelin olivat jo osallistuneet puolikkaille ja joku kokonaisellekin, mutta halusivat parantaa aikoja ja tekniikkaa yms. Eli sopii hyvin mullekin. En oo ihan kunnossa, eli vauhtitreenit tein niin kuin koin pystyväni. Enemmänkin halusin päästä katsomaan ja kokemaan juoksukoulun tunnelmaa. Oli kivaa. Alku lämpästä myöhästyin kun en saanut autoa parkkiin.Pirkkolassa oli jotkut kisat menossa. Onneksi Riku odotti minua ja juteltiin ennen porukan tuloa. Lupasin kirjoittaa kevään aikana myös suoraan juoksuliikkeen sivuille tunnelmia ja kokemuksia. Tehtiin erilaisia tekniikka treenejä tekonurmella. polven nostoja punahilkkahyppyjä kuopaisuja yms.. lämmin tuli. Vetoihin liittyi myös junnuja mukaan. Tiistain vedot oli 8 min ja 6 min ja 4min.Vetojen välisssä oli 2 min tauot. Juostiin aina puolet ajasta jolloin valkku puhalsi pilliin ja käännyttiin takaisin. Juoksin ensimmäiset kaksi vetoa, mutta pimenevä ilta märkä ja osittainen liukkaus vaikutti mun vauhteihin,eikä tuntunut mukavalta, pelkäsin kaatuvani. Viimeisen vedon jätin väliin. Sitten juostiin muutama kerta pienelle mäelle, se oli loskainen ,mutta pystyi hyvin juosta. Loppuun rauhallinen loppuverkka ja venyttelyt. Tein treenit vähän puolivaloilla, mutta sain hyviä vinkkejä ja treeneistä jäi hyvä fiilis. Tällä hetkellä rauhaisa hölkkä sopii mulle parhaiten. Mukaan treeneihin ja juoksukouluun muutenkin aion mennä kevään aikana.
Treeneissä oli hyvä tunnelma ja tekemisen meininki.

Onneksi kevät alkaa tulemaan ja lumet sulaa vauhdilla. Helpottaa liikkumista kun ei tarvitse pelätä liukkautta. Tällä hetkellä on aikalailla märkää ja kuraista,mutta se vie kevättä eteenpäin.
Blogitekstejä tulee todennäköisesti useammin kun on aikaa naputella.
Hauskaa loppuviikkoa!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

kompurointia, kick offia ja messuja

Heipparallaa! Tällä hetkellä fiilis on hyvä vaikka teloinkin viikko sitten käteni ja se on hankaloittanut nukkumista ja treenejä ja muuta elämää. Kelaan viikon taaksepäin ja kerron kompuroinnistani ja muutenkin viikon kulusta.
Olin viikko sitten to ja pe lomalla. Pientä flunssan tuntua oli ilmassa, mutta sain sen nitistettyä inkivääri hunaja sitruuna juomalla. Torstaina käytiin pitkällä lenkillä kahden juoksukaverin kanssa, Leenan tapasin ekan kerran ja Mirva ,joka oli mukana osan matkasta  on ennestään tuttu. 14km 1h41min kiva rento lenkki vantaanjoen varressa.
Viikonloppu vietettiin ruotsissa mieheni ja toisen pariskunnan kanssa. Perjantaina oli siljalla ihana Antti Tuisku joka veti uskomattoman intensiivisen ja hienon keikan.



Lauantaina käytiin pyörähtämässä tukholmassa jossa oli keväistä vaikkakin melko kylmää.

Sunnuntaina käytiin pitkällä kävelyllä Susannan ja koiran kanssa. Illalla päätin lähteä vielä pienelle hölkälle. Juoksu rullasi hyvin ja tuntui rennolta, yhtäkkiä tökkäsin jalkani jääkokkareeseen ja lensin nurin. Peukalo vääntyi ja ranteessa tuntui ikävältä. Seuraava yö meni valvoessa ja maanantai peijaksessa, josta sain lähetteen tiistaille töölöön kun epäiltiin murtumaa ja revennyttä peukalon nivelsidettä. Töölössä meni varoitusten mukaan koko päivä, olin siellä 9.15 ja poistuin 16.20. Onneksi leikkauksen tarvetta ei ollut. Revähtänyt nivelside jota tuetaan viikko pienellä kipsillä. Sitten katsotaan töölössä jatko, joko on ok vai vieläkö tarvitaan tukea.
Onneksi käsi ei vaikuta kävelyihin joita olen päivittäin tehnyt koirakaverin kanssa.

Yhden hölkänkin olen tehnyt kun torstaina poika pyysi historiallisesti mua kaverikseen lenkille. 5km lönkyteltiin ja täytyy myöntää, että oli kiva kun 17v pyysi mua uudelleenkin mukaansa lenkeille.

Perjantaina oli vihdoinkin hcr street teamin kick off tilaisuus pasilassa. Oli mukava nähdä suurin osa tiimiläisistä livenä, blogeista ja instasta ovatkin jo tuttuja. Juteltiin ja tutustuttiin ja kuunneltiin sul.in edustajia. Garminin edustaja kertoi ja esitteli uusia kellojaan. Syötiin hyvää ruokaa ja suunniteltiin tulevia hcr yhteislenkkejä. Minä ja amanda http://sillyblondie.com/  blogin kirjoittaja vedetään vantaan hcr yhteislenkit. Paikka on vielä auki, jonkun vantaalaisen intersportin edestä lenkit lähtee ja toiveissa on jumbo jonka ympäristössä on mukavia lenkkimaastoja. Keskiviikkoisin 16.3 alkaen kello 18.00 tulee lenkit alkamaan.  Minä ja Amanda juostaan melko samaa vauhtia ennätykset 2.11-2.12 vaiheilla puolimaratonilla. Niimpä mitään kovia lenkkejä ei kannata odottaa vantaalle, vaan rauhaisaa ja leppoisaa yhteishölkkää , venyttelyitä tekniikka vinkkejä ja ehkä keväämmällä jo jotain vauhtileikittelyitäkin. Porukan toiveiden mukaan, mutta  lenkit  halutaan vetää matalla kynnyksellä ja ne sopii kaikille.

saatiin sponsoreilta kivoja lahjoja, joista mini black rollia jo kokeilin jalkapohjiin ja penikoihin ja perskindol laastareita testasin kipeisiin pakaroihin.. myöhästyin kyykkyhaasteen alusta ja rykäisin torstaina kaikkien 3 päivän kyykyt eli 165 kpl askel perus ja tuolikyykkyjä. Eilen persus oli tulessa ja noi laastarit viilensi ja helpotti oloa. Spibeltin olen halunnut hankkia jo pitkään, se on hyvä ja kevyt ja siihen mahtuu luuri hyvin. Muutenkin saadut jutut oli kivoja . asicsilta saadaan ostaa treeni vaatteet edullisesti ja saadaan uudet juoksukengät kaupanpäälle( gel cumulus tai gt 2000 malliset) Tossa toisessa kuvassa hcr street team vuosimallia 2016.. Pari tyyppiä ei paikalle päässyt mutta melkein kaikki. Instasta kannattaa ottaa hcr street team ja hcr2016 seurantaan.
Tänään oltiin poikien kanssa go expossa. Tosi kivaa kun sain pojat kerrankin mun kanssa johonkin samaan aikaan. Messuissa ei nyt mun mielestä mitään erikoista ollut, mutta mukava oli kierrellä ja katsella.
iloinen äiti poikansa kuvattavana (äiti älä viitti..noloo..)

pojat testasi monenlaisia juttuja messuilla. tässä isomman pojan selkämys.

Käytiin vielä poikien kanssa hesessä syömässä pasilan asemalla. Illalla kävi kaveri pitkästä aikaa kylässä.Mukava päivä kaiken kaikkiaan.
Toivotaan , että tää käsi paranee pian ja pääsen kipsistä eroon. Pikku lenkkejä meinaan ottaa ohjelmaan kohtapuoliin. Muuten ei olisi ongelmaa juoksemisessa, mutta pelkään liukkaalla kaatuvani siksi en ole vielä hyökännyt juoksemaan, mutta torstain hölkkä tuntui mukavalta ja uskallan ehkä varovaisesti aloittaa ensi viikolla. Vielä kun särky loppuisi ja voisin lopettaa särkylääkkeiden ottamisen yöksi. Muutenkin tavallisissa puuhissa esim perunan kuorimisessa on haasteita.

Kyykkyhaaste jatkuu tämän kuun. Laittakaa korvan taakse noi maaliskuun puolesta välistä eteenpäin olevat keskiviikot, ja tulkaa hölköttelemään mun ja Amandan kanssa lähemmin tarkentuvaan paikkaan. Myös muualta päin suomea löytyy lenkkejä ja ne ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Hcr 2016 sivuilta fb stä ja instasta löytyy lähemmin tietoja paikoista. Mukavaa lauantaita!