sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Treeniä, herkuttelua ja rentoilua : loman 2 ekaa viikkoa kuvin ja sanoin

 Moi! Täällä ollaan lomalla, vaihteeksi kotisohvalla. Ollaan ekaa kertaa kahden viikon loman aikana täällä kotona. Ihanaa on ollut tähän asti lomailu, vielä onneksi viikko jäljellä🙂.

Ollaan tehty kaikkea kivaa lomalla ja ajattelin etsiä kuvia puhelimen galleriasta ja kertoa niiden avulla lomasta. 

Tässä ekojen päivien menoa Hartolassa:

Kalastettiin paljon ekoina päivinä. Enimmäkseen nautittiin ihanasta lämmöstä järvellä, saatiin kyllä vähän saalistakin. 

Käytiin juoksemassa Hartolassa merkattua  reittiä, joka oli kiva ja vaihteleva

Hanna on myös pääkaupunkiseudulta ja mökkeilee Hartolassa, saatiin viimein järkättyä juoksu treffit Hartolaan, oli jumalattoman kuuma! Mutta mukavaa. 

Juoksin kuumimpina päivinä mielelläni aamu lenkkejä, kun ei ollut liian kuuma. 

Pulahdus järveen lähirannalta lenkin jälkeen oli ihan mahtavaa! 

Tässä fiiliksiä jyväskylän vuorokauden piipahduksesta : 

Scandic hotel Paviljonki oli tosi ihana! 

Keskityttiin Jyväskylässä rentoiluun ja yhdessäoloon mieheni kanssa kaksin. 

Paviljonki sijaitsee lähellä satamaa missä oli kiva käppäillä.

Parasta hotellissa olemisessa on aamiaiset ja paviljongissakin oli maistuvat aamupalat


Tämä oli kulkupelimme jyväskylään ja kangasniemelle



Oltiin Kangasniemellä kaverien mökillä to- su ja juoksin pe, la ja su

Kangasniemellä on kaunista

Tein lauantain lenkin jälkeen tehokkaan hyppy ja coretreeni mökin pihalla


Lauantaina käytiin Kangasniemellä baarissa katsomassa rock bandiä. Cadillacs veti hyvin tuttuja rock biisejä. 

Sunnuntain lenkillä sain niskaani rakeita ja rankkasadetta ja välillä jyrisi ja salamat välkkyi. 


Lenkin jälkeen käytiin Kangasniemellä pizzalla ennen Hartolaan paluuta


Tässä  fiiliksiä mun Helsinki-Mikkeli visiitistä. 


Kummityttöni tuli äitinsä kanssa Helsinkiin ja käytiin morrisonissa syömässä

Aamulla kävin lapsuuden maisemissa pukinmäessä juoksemassa. 

Yövyttiin mun vanhempien luona (he eivät olleet kotona) koska mun poika oli altistunut koronalle ja oli kotona. 

Tiistai meni kokonaan lintsillä. 
Lintsin jälkeen ajeltiin Mikkeliin kummitytön kotiin jossa yövyin. 

Aamulla käytiin urpolassa kävelemässä pikku lenkki

Kaunista oli sielläkin.



Keskiviikkona palasin hartolan mökille

Syötiin hyvää grilliruokaa

Ilma viileni vähän ja lenkkeily muuttui helpommaksi. Tykkään lämmöstä, mutta +30 on liikaa lenkillä. 

Torstain lepopäivänä pyöräilin 24km mäkistä reittiä, mies tuli mukaan skootterilla 😂

Edellis viikolla ei ollut vk lenkkejä, tällä viikolla niitä oli 2. Tykkään nopeilla lenkeillä käyttää on running kenkiä. Ne on kevyet ja hyvät. 

Ja taas grillattiin

Erilaisia lenkkejä tuli tehtyä. 

Nää kuvat meni väärään järjestykseen, mutta tää oli tän sunnuntai illan sauvakävelyltä Tiinan ja Mian kanssa täältä hakunilasta. Oli kiva treffata kavereita pitkästä aikaa. 

Ja tää oli aamu lenkiltä tältä aamulta Hartolassa. 

Juostiin osittain yhdessä äidin kanssa. Mulle tuli yhteensä 15.3km 

Ja tää oli lauantai illan lihaskuntotreenistä


Tää taas illan herkkuhetkestä

Tää oli lauantain heinolan reissulta 

Niin kuin tämäkin. Suomen suurin puu



Ja tää oli joltain lenkiltä Hartolassa. 
Ihanaa juosta eri maisemissa. 

Sori kun nää kuvat meni miten sattuu! 
Mutta ehkä saitte kuvan, että kivaa on ollut ja oon levännyt, nauttinut, herkutellut ja treenannut. Just ihana loma! Ja jatkan sitä samaan malliin. Tarkempia tietoja lomasta ja esim lenkkien pituuksista ja fiiliksistä saat instagramista tai Facebookista @juoksujalkavipattaa 
Miten sun loma on sujunut? Vai onko sulla loma vasta tulossa? 
Mä palaan pian! Nyt on mentävä nukkumaan. 

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Loma!

 Moi! Täällä sitä ollaan kesälomalla. Tällä hetkellä naputtelen tätä vanhempieni mökin terassilla Hartolassa. Aurinko paistaa ja on lämmin, löysin onneksi varjoisan paikan jossa kirjoittaa.


Olen seuraavat 3 viikkoa lomalla. Miehelläni on samaan aikaan loma ja lähdimme tänne mökille heti perjantaina loman startattua. Suunnitelmia ei oikein muuta ollut kuin hotelliyö jyväskylässä tällä viikolla. Tutustutaan paikkaan kahdestaan ja syödään hyvin yms. Jyväskylä on meille kummallekin melko tuntematon ja valikoitui osittain siksi kohteeksi ja toinen syy oli se, että täältä Hartolassa on sinne alle 100km. Mennään sinne moottoripyörällä, mun hienosto takalisto ei tykkää kovin pitkistä pratkämatkoista. Lauantaina sovittiin kaverien kanssa, että mennään heidän mökilleen Kangasniemelle suoraan  jyväskylästä kun sinne on taas sopiva n 60km matka ja oltiin löyhästi sovittu mökki vierailusta etukäteen. Ollaan Kangasniemellä To-la, ehkä sunnuntaihin.

 Perjantai iltana soitti kummityttöni äiti Mikkelistä ja kyseli kesälomani suunnitelmia. Sovittiin, että he tulevat meille Vantaalle viikon päästä Ma-ke, eli silloin koti piipahdus. Käydään ainakin lintsillä.  Ehdin myös pestä pyykkiä yms.

Eli ei olla suunniteltu liikaa, rakennetaan lomaa fiiliksellä ja ilman stressiä.

Tää loma on muutenkin erikoinen, kun kummatkin pojat on aikuisia. Nuorempikin täytti 18v helmikuussa, eikä tarvitse lapsen vahtia. Hän on miltei koko kesän töissä ja asustelee meillä ja välillä tyttökaverillaan. On haikeaa mutta tosi hienoa kun pojat ovat itsenäisempiä ja pärjäävät omillaan. Soitellaan kyllä usein. Isompi poika jää lomalle viikon päästä ja on halukas viettämään osan lomasta meidän kanssa, mikä on tosi kivaa!

Koska vietämme lomaa kaksin, on helpompi koostaa lomaa ihan oman mielen mukaan, lomakohteetkin ihan omien fiilisten ja mielenkiinnon mukaan. Toki otamme pojat aina mukaan kun haluavat tulla.

Täällä mökillä on myös vanhempani miltei koko ajan. Mutta täällä on tilaa ja on kiva puuhailla heidänkin kanssaan. He ovat ikiliikkujia ja saankin heidät helposti mukaan fillaroimaan tai kävelylle.

Käytiin juhannuksena miehen kanssa kalassa parikin kertaa ja se oli niin kivaa, että sitä tulee tehtyä tällä lomalla paljon. Mä en oo ennen jaksanut keskittyä kalastamiseen kovinkaan kauaa, mutta nyt onkin ollut kiva nauttia ihanista ilmoista veneillen ja rauhassa virvelöiden.



Löydettiin ihana pikku saari missä on laavu ja siellä ollaan tehty jo monet ruuat.

Eli ihanaa rauhallista fiilistelyä luvassa. Tehdään paljon tai vähän ihan miltä tuntuu.

 Juoksun ja urheilun kanssa vähän sama juttu. Seuraan ohjelmaa fiilistellen, välillä vähän muokaten sitä. Kilsoja lisäilen vielä vähitellen, masokistin unelma lähestyy vääjäämättä. Viime viikolla kilometrejä tuli ennätykselliset 61km, en ainakaan muista milloin olisin juossut noin paljon viikon aikana. Lähelle kyllä, n 45-50km Keskimäärin viikossa. Olin vielä töissä torstaihin, eli lomalla varmasti helpommin saa kilsoja kasaan. Toki jos väsyttää tai tuntuu ettei kulje niin en väkisin runttaa menemään. Kehonhuoltoa ja lihaskuntoa aion tehdä myös ja jonkin verran pyöräilyä ja kävelyä. Suppailua haluaisin testailla, viime kesänä kävin kerran kokeilemassa ja se oli kivaa.  Ja jos jotain muuta kivaa aktiviteettia tulee eteen tartun niihin mielelläni.

Miltä sun kesä näyttää? Missä vietät ja mitä teet?

Kesäloma fiiliksiä päivittelen tänne taas jossain vaiheessa, instasta löydät @juoksujalkavipattaa tililtä päivittäin fiiliksiä ja paloja mun lomasta.

Ihanaa kesää sulle! Mä palaan pian taas!