perjantai 30. tammikuuta 2015

päin pyllyä!

Tietokone ongelmat jatkuu ja päivityksiä tulee harvakseltaan.
Tällä viikolla oli yleisurheilussa pituushyppyä,se oli mun haave alusta alkaen päästä hyppäämään..kun olin siinä melko hyvä koulussa.Ensiksi juostiin ulkona lumisateessa puolen tunnin alkuverkka juoksut ja harjoiteltiin ylämäkeen koordinaatioita ja ylämäki spurtteja.Sitten hypeltiin patjalle hyppyjä ja lopulta päästiin hiekalle hyppelemään. Ensimmäinen hyppy tuli eteen ja ohjeet oli, että jalat edellä alastulo. No minä suoristin jalat eteen ja innostuin täysin, PAM pylly edellä hiekalle ja järkky kipu takamuksessa..hyppelin monta muuta hyppyä vielä ja osasin kyllä tuon tömäyksen jälkeen tulla alas jaloilleni.Loppuverryttelyksi muutama kierros hölkkää ja venyttelyt.Venyttelyissä huomasin,että istuminen onkin vähän haasteellista ton tömäyksen takia.Iltaa myöden häntäluu kipeytyi ja jouduin nappaamaan särkylääkkeen nukkumaan mennessä.
Keskiviikkona pinnistelin kipeytyvän takamuksen kanssa,keksin erilaisia keinoja hoitaa työt mahd pystyssä asennossa,onneksi en ole istuma työssä.Liikkua pystyn,istuminen ,istumaan meneminen ja sieltä nouseminen on hankalia.Torstaina päätin kokeilla kävelyä aamulla ennen töitä ja se tuntui aika hyvältä.Juoksuaskeleet tuntui pahemmalta , eli keskityin enemmän kävelyyn vain pienillä hölkkä osuuksilla. Puoli tuntia ja 3.1km tuli käveltyä ja teki hyvää. Tänään perjantaina päätin mennä lääkäriin kun aina vaan tuntuu vaikealta. Kaksi hiusmurtumaa häntäluussa..Jihuu,minä tyttö se osaan!
Onnekseni(lääkäri sanoi niin..)murtumat on siistejä ja pieniä ja sijaitsevat ihan alhaalla takapuolessa,eli ei vaikuta niin kovasti liikkumiseen,mutta istumiseen kauemmin. Pari kuukautta voi ainakin mennä,mutta liikunta kieltoa en saanut,onneksi..hulluksi olisin tullut jos niin olisi käynyt. Juoksuohjelman noudattaminen siirtyy seuraavalle viikolle, ensi viikolla saa kokeilla ja jos ei tunnu pahalta saa hölkötellä.
Pikkusen ottaa päähän,mutta ei yllätä,mä oon aina osannut teloa itseäni.
Mukavaa viikonloppua kaikille!mä meinaan kävellä ja kokeilla jotain mukavaa liikuntaa,ehkä uintia tai vesijuoksua?

tiistai 27. tammikuuta 2015

viikon tekemisiä ja uuteen,ensimmäiseen juoksuohjelmaan tutustumista

Viikko vierähti viime postauksesta.Meillä hajosi kone,enkä osaa kännykällä oikein näpytellä tänne juttuja.Alkuun päästiin vaivoin välillä nettiin ,nyt ei päästä ollenkaan..eli myös kuvat puuttuu tulevista kirjotuksista.
Muistelen sen verrran viikkoa kuin muistan.Viime ke mun oli tarkoitus käydä pikku lenkki korsossa ,missä pojalla on jalkapallotreenit.Pakkanen oli aika kova -9 ja tuuli oli navakkaa.Rauhalliseen tahtiin hölkätessä tuli kylmä,eli menin melko kovaa lopulta.Korso on mulle aika tuntematonta seutua ja päätinkin tehdä pienen kokeilu ympyrän,etten eksy.Eka kiekka oli n.4km ja ajattelin tehdä toisen perään,vessatauon jälkeen..Mutta oikaisin vähän sillä seurauksella,että lopulta juoksin 11km!Mun oikaisut on aina yhtä loistavia.Mutta ei se haitannut, tossu rullasi hyvin ja oli mukava juosta uusissa maisemissa.
Torstaina oli sovittu lenkki kaverin kanssa,juostiin 6.4 vauhdilla n.10km.Pakkanen oli edelleen aika kova,mutta oli kiva juosta.Kesken lenkin äitini soitti ja ilmoitti,että siskolleni oli syntynyt poika,voi että mun jalka nousi kevyesti ton puhelun jälkeen.
Perjantaina olin koko työpäivän ihan pyörrryksissä,koira oli taas tullut ilahduttamaan meitä to-ma ja tuleva vierailu pikku prinssin luona antoi mukavan fiiliksen viikonloppuun.Voi että toinen olikin söpö ja pieni!Isoveli,eli kummipoikani oli ylpeä isoveli ja esitteli veljen pieniä sormia ja varpaita.
To pe ja la tuli käveltyä muutamaankin kertaan koirulin kanssa.
Sunnuntaina lähdin parin juoksukaverin kanssa yhteislenkille vuosaareen.Meitä oli siellä n.10 ja juostiin poluilla metsässä oikein mukavaa rauhallista tahtia.8km lenkkiin meni melkein puolitoista tuntia,mutta nousut ja hanget tehostivat treeniä.Nastakengät toimii mainiosti,ilman niitä olisin ollut metsässä pulassa,kallio oli tosi liukas.
Maanantaina sain uuden,elämäni ensimmäisen juoksuohjelman.Sitä olen nyt alkanut tavaamaan,jouduin vähän kyselemään tekijältä mitä esim 4X2/2 tarkoittaa ,mutta sekin selvisi,että minulla on joka toinen viikko vauhtileikittelyä kovana treeninä ja joka toinen viikko kova tasavauhtinen treeni.Joka viikko on myös 2 kevyttä lyhyempää lenkkiä ja yksi hidas pitkä.Aika kivalta kuulostaa!Tänään on toka kerta yleis urheilukoulua joka on ohjelmassa kanssa.
Eli näillä mennään tulevina viikkoina,myös venyttelyä ja lihaskuntotreeniä on mukana ohjelmassa.Tänään muuten paino oli 67.2..Eli pienin askelin mennään.Mutta vyötäröstä on lähtenyt 3cm tammikuun aikana!
Onko sinulla joku ohjelma jota noudatat,vai menetkö fiilisten mukaan?

tiistai 20. tammikuuta 2015

yleisurheilukoulu,eka kerta

Tänään mulla alkoi kuntosport aikuisten yleisurheilukoulu.Ku-58 järjestämä kuntosport on tiistaisin puolitoistatuntia hakunilan kalliosuojassa.Siellä tutustutaan eri lajeihin.Tänään oli vuorossa pituushyppy.Ensiksi hölkättiin 10 minuuttia juoksurataa eestaas ja tehtiin pikku venyt.Sitten oli vuorossa koordinaatioita mm polven nostojuoksua eri variaatioilla, kiihtyviä spurtteja yms.Aika hauskaa!Sitten hypittiin kolmelle erilaiselle matolle(paksuja)eri tyyleillä hyppyjä.Lopuksi polvennostojuoksua ja nilkat suorana juoksua paksulla upottavalla patjalla.Ihan viimeiseksi pikku kuntopiiri,punnerrukset 12, istumaan nousu 16, selkäliike 15 ,lankku minuutti.Saattaa olla,että peppujumi ei ainakaan helpota tällä hyppy määrällä,muttei se haittaa,oli kivaa!
Joka viikko eri jutut,ensi viikolla vuorossa pituushypyn jatkoa hiekalle,ylämäkijuoksua yms!Oon ihan intona tästä uudesta treenistä.Nyt odotan juoksuohjelmaa seuran aktiivilta,joka lupasi juoksukoulun ohjelman mulle vaikka en osallistukaan juoksukouluun vaan tähän saman seuran järjestämään yleisurheiluun.
Nyt pikku venyt ja rullailut ja unille!Öitä!

maanantai 19. tammikuuta 2015

tönkköjalkana uuteen viikkoon ja paino

Eilen tein illalla tikiksen kaksi haastetta peräkkäin,kun olin skipannut ne aiemmin.Vuorossa oli rautajalka johon kuului 24 kyykkyä 24 kyykkyhyppyä 24 askelkyykkyä ja 24 askelkyykkyhyppyä mahd nopeasti.Hitto että hapotti!Tein kaksi sarjaa. Sitten tein pienen tauon jälkeen tuolijumpan joka ei todellakaan ollut seniorikamaa..oli tuolille nousua ja polven nostoa ja tuolilankussa polven koukistuksia...dippejä yms..2 kiekkaa niitäkin ja vajaa 40 min meni ja jumalaton hiki!
Tänään on tuntenut tehneensä jotain.Päivän mittaan takapuolen lihakset on kipeytyneet samoin sisäreidet. Yläkropassakin pientä tunnetta,muttei niin pahasti.Loppupäivästä aloin keikkumaan kuin ankka ja päätin lähteä kävelylle töiden jälkeen.Laakereilla lepo ei noihin jumeihin auta.Kaveri lähti mukaan ja tehtiin pieni rauhallinen 4.2km 46 min.Ylämäissä tuntui aika makealta peppuosastolla,mutta lopussa helpotti ja etenemiseni saattoi etäisesti jopa muistuttaa kävelyä.
Äsken rullailin ja alkaa jo helpottaa..
Tän aamun paino oli 67.5kg,eli puoli kiloa viime viikosta.Tohon se varmaan tasottuu ja ihan hyvä tahti tääkin.Vaikka oishan se kiva tiputtaa kilo viikossa.loppiaisesta on lähtenyt 3.5kg, eli tosi hyvin!vyötäröltäkin on lähtenyt sentti parissa viikossa ja tulos on nyt 89cm.Suunta alaspäin ja sehän se on tarkoituskin!
hauskaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

lenkkejä juosten ja kävellen ja leffoja tuplana

Tässä taas hurahti muutama päivä ilman täällä käymistä.Oon ottanut vähän rauhallisemmin tammikuussa (niinkuin joulukuussakin..)marrasputken jälkeen en ole himoinnut päivittäisiä juoksuja tai kerännyt kilsoja vaan mennyt fiiliksen mukaan.Keväämmällä aion taas lisätä juoksuja suunnitelmallisemmin,mutta nyt alkuvuosi mennään fiiliksellä.


Eilen olin kutsunut pitkän yhteislenkin koolle.Meitä oli kolme ja epäilin,että me tytöt ei osata mennä 7min/km tai hitaammin niinkuin oli sovittu,kun meillä ei ollut tottuneempaa etanalenkkeilijää mukana.Melko hyvin meni kuitenkin ja keski vauhdiksi tuli 6.5.Juostiin sotungin koululta suurmetsän läpi tattarisuon mäkeä tapulin kautta tikkurilaan ja siitä hakunilaan takaisin,matkaa kertyi 16.8 ja aikaa meni tunti 53 minuuttia.Uudet nastakengät toimi hyvin ja lenkki sujui mukavasti jutellen.
Tänään käytiin lenkkikaverin kanssa kävelyllä 6km ja reilu tunti,oikein kiva oli kävellä ja jutella.Välillä sai luistella aika jäisillä alustoilla,osa teistä oli sulaa.
Muutenkin viikoloppu on sujunut hyvin.Käytiin nuoremman pojan kanssa katsomassa leffassa päin seinää,surullinen,mutta hyvä leffa.Se oli kuvattu aikalailla täällä mun seuduilla,oli hauska bongata tuttuja kulmia.Eilen käytiin miehen kanssa katsomassa vares,joka oli taattua varesta..vauhtia ja vaarallisia tilanteita.Ihan hyvä sekin.
Aika hassua,että on pitkä tauko leffassa käymisessä ja sitten tulee käytyä peräkkäisinä päivinä,mutta ei se haittaa,huonomminkin voisi viikonlopun viettää.
Viikonloppuna syön vähän vapaammin,mutta karkkia en ole syönyt vieläkään,eli lakko pitää!Ja herkutkin merkkaan kiloklubiin eli ylilyöntejä ei tule.Huomenna palaan asiaan punnituksen merkeissä.
Nyt syömään naudanliha ruukkua ja keitettyjä perunoita.
Mukavaa sunnuntaita!

torstai 15. tammikuuta 2015

vatsatreenivideo tikikseltä ja pientä viikkokatsausta

tiksen tammikuun 21 päivän haasteesta.

Taas on vierähtänyt aika sellaista vauhtia,että ei meinaa perässä pysyä.Tiistaina käytiin yhden lenkkikaverin kanssa juoksemassa 7km reipas lenkki 6.2min/km vauhdilla.ilma oli ihan hyvä,mutta jaloisssa tuntui melko raskaalta kun oli aika liukasta ja pöperöä.
Keskiviikkona oli vuorossa opasjuoksu mukavan näkövammaisen juoksukaverini kanssa,voi ei sitä keliä!Satoi vettä ja välillä oli jäätä,lunta ja vesilammikoita.Ilmoitin kaverilleni,ettei pystytä millään väistämään kaikkia lammikoita vaan mennään läpi.Kivasti meni lenkki,mulle rauhallisempi tahti ,8.4 keskivauhti ja kaverilleni hyvä ja melko kova ja välillä otettiin spurtteja ja mentiin kovempaa.6km lenkki tossa kelissä oli aika hyvin.Mukava huomata,että ihmiset huomioi kun näkevät opasliivin ja takana tulevan näkövammaisen liiveineen..Saatiin hyvin tietä.
Tänään tein eilisen tikiksen vatsatreenin ja päätin lähteä ihan pienelle testiajolle uusien nastalenkkareitteni kanssa.Kello oli jo puoli kymmenen kun lähdin ja päätin heti,että teen vain pienen lenkin.Ja se onnistui hyvin.Juoksin melko reippaan 2.6km 6.2min/km vauhdilla.
Ostin nuo inovit juoksuryhmästä,oli pari lenkkiä kokeillut,muttei sopinutkaan ja myi eteenpäin.Mulla jäi ainakin ekasta lenkistä hyvä fiilis,noi on ohuempipohjaiset ja vähemmän jäykät kuin icebugit,mutta tuntuma oli hyvä.Mulla ei oo koskaan ollut nastoja,olihan se jo aika hankkia sellaiset!
Huomenna onkin jo perjantai!En oo varma menenkö huomenna lenkille,mutta lauantaina on luvassa pitkä ja hidas lenkki.
Oikein kivaa viikonloppua!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

nopea paino kurkistus

Jee!Aloitin keventäjissä pari viikkoa sitten,ja nyt on pudonnut 71kg:sta 68Kg.
Vauhdilla lähtee putoamaan,nyt kun nesteen lähteneet liikkeelle.Mulla ois enää 2kg alkuperäiseen tavoitteeseen,mutta sehän ei riitä.Ainakin 5kg vielä pois.Vaikka ei tää tätä vauhtia etene kokoajan ,tääläinen alku tsemppaa jaksamaan.
Tästä on kiva aloittaa mukava uusi viikko.

talvinen luonto,mitä muita syitä voi tarvita ulos lähtemiseen?






Käytiin tänään kahden juoksukaverin kanssa hölköttelemässä (ja konttaamassa;)
sipoonkorven kansallispuiston maisemissa.Kalkkiuunin reittiä mentiin.Aikalailla oli lunta,paikoitellen tarvottiin umpihangessa,mutta oli ihanaa!Vähän väliä huokailtiin,miten kaunista ja ihanaa metsässä/luonnossa juoksemin on.
Mulla ei ole nastakenkiä,kesämaasto kengät pitivät kuitenkin melko hyvin.Ja kyllä niillä nastoillakin suti,välillä oli aika jäistä lumen alla.Osan jyrkistä nousuista konttasin,muuten en olisi päässyt ylös.
Sipoonkorvessa on luontopoluilla kunnostöitä menossa ja valittiin välillä helpompikulkuinen uusi reitti,välillä eksyttiin vähän poluilta ja palattiin takaisin etsimään merkkejä.
Uskaltaa tonne varmasti uudelleenkin mennä,kun on noi merkityt reitit.Nytkin meitä oli kolme suunnistus taidotonta ilman karttaa ja ihan mukavasti löydettiin takaisin.
Pari tuntia hölköteltiin ja reilu 11km tuli matkaa,eli kyllä siihen poluilla/hangessa kulkemiseen menee kauemmin aikaa,ja oli aivan ihanaa pysähtyä välillä kuvaamaan ja ihastelemaan.
Melko loppuvaiheessa takaa tuli mies joka huhuili,että älkää pelästykö mä tuun täältä!Väistettiin sivuun ja mies viipotti kovaa vauhtia eteenpäin..Tohon vauhtiin on vielä matkaa mulla.
Lopussa tuli vähän nälkä,mutta melko hyvin aamupuuron voimalla jaksoi lenkin.

Myöhemmin käytiin nuoremman pojan kanssa miehen serkun pojan synttäreillä.Pitäydyin karkista erossa,vaikka vähän mieli teki(karkiton tammikuu alkoi loppiaista ennen viikonloppuna)Mutta kakkua ja broileri piirakkaa kyllä maistelin hyvällä omallatunnolla,olihan aika monta kaloria huvennutkin tuolla hölkötellessä:)
Huomenna taas uusi viikko ja punnituspäivä.
Palaan siis taas huomenna.Mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 10. tammikuuta 2015

miten valmistaudun aamulenkille

Monesti ollut kyselyitä juoksuryhmissä,miten ihmiset valmistautuvat aamulenkille tai aamu urheiluun muuten.
Kaikki valmistautuvat omalla tavallaan,mutta jos vasta suunnittelee aamulenkille lähtöä,voi muiden vinkeistä olla apua.
Nämä vinkit siis minun itselleni hyviksi toteamia.

Jos lähden lenkille heti aamusta esim. ennen töitä tässä vinkit siihen:

vaatteet kannattaa laittaa valmiiksi,ettei aamulla tarvitse hermoilla ja herättää kaikki muut asunnossa olevat etsimällä kadonneita sukkia yms.
Tämä on minulle kaikkein tärkein pian heräämisen jälkeen tehtäviin lenkkeihin valmistautumisessa.

Pienet kehon herättelyt,käsien pyöritykset ja jalkojen kevyet venyttelyt,voi tehdä myös ulkona ennen juoksua.

Aamukahvi,minä olen addiktoitunut aamukahviin.Teen usein niin,että lataan kahvinkeittimen valmiiksi ja heti herättyäni nappaan keittimen päälle ja puen vaatteet ja pesen hampaat yms ja sitten juon pikaisesti kupin kahvia tilkalla maitoa.Joillakin tämä aiheuttaa kesken lenkin vessahätää,kumpaa vaan:) mutta minä pystyn pienet aamulenkit näin tekemään.

Urheilujuomaa mukaan.Pieni pullollinen laimeaa urheilujuomaa toimii hyvin mulla jos energiat laskee.Näin talvella tulee juotua tosi vähän pienillä lenkeillä,mutta pari kulaustakin auttaa jaksamaan paremmin(ainakin mulla toimii)

Sitten liikkelle vaan!Minun aamulenkit ennen töitä on yleensä lyhyitä 4-6km reilusti alle tunnin kehon herättelylenkkejä.

Aamupäivällä tehtävät lenkit:

Usein viikonloppuisin teen lenkit 11.00 tai 10.00(esim sovitut ryhmälenkit)
Silloin laitan kellon soimaan vähintään tuntia ennen lenkkiä,yleensä kyllä herään jo ennen sitä,mutta varmuuden vuoksi kuitenkin.Jos lähden yksin herään kun herään ja valmistaudun sitten rauhassa.

Aamukahvi rauhassa.Aamiaista,puuro toimii ja hedelmät tosi hyvin!Jos pitkä lenkki tai pitkä aika aamupuurosta(jos satun heräämään aikaisin)syön vielä kananmunaa tai leipää kinkku ja/tai päällysteellä puoli tuntia ennen lenkkiä.Tällöin ehdin käymään hyvin vessassa ennen lenkkiä.

Vaatteet ehtii etsiä aamullakin.Vesi riittää juomaksi ,mutta pitkillä lenkeillä ja kuumalla ilmalla pidän varmuudeksi urheilujuomaa mukana(juomapullovyöhöni mahtuu 2 3dl pulloa)

Pienet venyttelyt ja rintarangan avaamiset ja jalkojen pyörittelyt yms.

Sitten menoksi! Minun aamulenkille lähdöt siis tosi helppoja ja jaksan hyvin näillä eväillä.Usein lenkiltä tultua kova nälkä ja heti jotain syömistä kun pääsee kotiin.

Onko sinulla jotain traditioita mitä noudatat aamulla?Käytkö mielummin aamulla vai illalla lenkillä?
Nyt lähden lenkille tonne lumiseen(yöllä satanut tosi paljon lunta)maisemaan.
Palaan taas!

liikkuva lauantai ja kerrankin kuuntelin kroppaani

Tänään oli aktian 3 osakilpailu.Mun piti olla siellä niinkuin olen ollut kahdessa edellisessä.
Päätin kuitenkin kuunnella kroppaani ja jättäytyä aktiasta.Eilen oli taas huonompi päivä,koko työpäivän huimasi ja korvassa humisi.Verenpainekin oli taas korkea (102/168).Illalla olo vähän koheni ja voice of finlandia katsoessani tein ilta aerobisen,eli hyppelin sammakkohyppyjä yht 40,haaraperushyppyjä n.100, jalannostoa ilman hyppyä lähemmäs 100 ,takapuoleen potkuhyppyjä n.100 nopeata juoksua paikallaan nopeita askelluksia iteen taakse  nopeita askelluksia ristiin ja takaisin yms.25 minuuttia hyppelin ja hiki lensi.
Aamulla heräsin puoli 9 ja join kahvia rauhassa ja päätin kurkata netistä olisiko erällä jumppaa aamupäivällä.Siellä oli puoli 10 zumba ja silloin tuli kiire,45 minuuttia aikaa vetää kamat niskaan ja ajaa 10km matka autolla.Hyvin ehdin ja olipas mahtava zumba!Tumma mies veti tanssillisen ja hikisen zumban.Ei haitannut yhtään,etten ollut hänen tunnillaan aiemmin ollut,perässä pysyi hyvin.
Kävin aamiaisella vanhemmillani,kun siinä lähellä asuvat.Kahvi ja karjalanpiirakat maistui hyviltä tyhjällä vatsalla zumbatun tunnin jälkeen.
lumi on melkein sulanut taas

melko liukasta oli,mutta pystyssä pysyin vaikkei ole nasta lenkkareita

kävin tsemppaamassa tuttuja aktiassa

Päätin tehdä pikku lenkin rauhallisesti päivällä.Suuntasin loppukiekan sotungin koululle,aktian pääkallopaikalle.Asettauduin tsemppaamaan muutamaa juoksusivusto ja yhteislenkki tuttua maaliin tulopaikan lähelle.Ihan ok fiilikset,ei harmittanut,7 min kilometrivauhti oli mulle tänään sopiva.5.5km tuli itse lönkyteltyä.Sykkeet heittelee ylös alas ja tunnen sydämen hakkaavan välillä tosi kovaa.En tiedä mikä vialla.Mutta muuten ok lenkki.
Pilates rullailua ja venyttelyä illalla vielä niin eiköhän tämä liikunta päivä ole tässä.
Hauskaa lauantaita!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

onko järkee vai ei?

Mä oon tässä miettinyt pääni puhki kannattaako mennä aktiaan vai ei.Se on niin kiva juttu käydä joka kuukausi kokeilemassa mihin itsestä on.Hauska on myös nähdä jo tutuksi tullutta porukkaa.
En vaan ole varma onko musta kisaamaan.Mä sairastuin viime aktian jälkeen ,enkä ole palautunut vieläkään kunnolla siitä.Tutkimukset on vielä kesken,ja oon ihan ok kunnossa,mutta en ihan ennallani kuitenkaan.Rauhallisillakin lenkeillä sykkeet poukkoilee ja pysyy melko korkeina.Pitkistä lenkeistä palautumiseen menee kauemmin aikaa kuin aiemmin yms pientä ja erikoista.
En malta kuitenkaan juosta rauhassa vaan vetelen täysillä viimeseen asti.Ja mitä ihmeen järkeä on edes mennä juoksemaan aktiaan 10km kisaa rauhassa?
Olen myös miettinyt vaihtoehtona 5km matkaa.Kovaa mennään siinäkin,mutta lyhyempi matka vaikuttaisiko se.
Mä en ymmärrä miksi tästä on nyt tullut niin tärkeä mulle ja poisjäänti on niin vaikeaa.Toisaalta talvijuoksu on mulle uutta ja ihmeellistä,tykkään juosta lumella ja pakkasella,mutta en tiedä saanko itsestäni pakkasella kaikkea irti vaan parhaiten kulkee rauhalliset nautiskellut lenkit.
Myöhemmin kevät talvella taas voi saada itsestään enemmän irti.
Silti mä haluaisin mennä juoksemaan sinne,mutta en ehkä kuitenkaan..Tyhmää ehkä edes miettiä tällaista,jos ei ole kunnossa ei juosta ja sillä selvä.Mutta kun en selkeästi ole sairas,mutta en ihan kunnossakaan,niin on helpompi tuudittautua siihen ,että kaikki on ok.
Entä jos menenkin ja tulen taas kipeämmäksi,taas tulee takapakkia ja aloitetaan alusta.
Ja teille jotka ette tiedä mistä kirjoitan, vinkiksi katso joulukuun aktia postausta ja menieren tautiko postausta samalta kuulta.
Näihin tunnelmiin tällä kertaa!
P.s kävin kävelyllä lenkkikaverin kanssa reilu 5km ja 50 min.Tikiksen punnerrus haasteen jouduin skippaamaan,kun en onnistunut tekemään krusifiksi ja hindu punnerruksia ja hermo paloi ja olkapää kipeytyi.Tein alkupäivien vatsalihas haasteen ja siihen päälle 10 punnerrusta ja 10 dippipunnerrusta.
Öitä!

tiistai 6. tammikuuta 2015

viimeiset aurinkoiset lomapäivät

ennen lihaskuntotreeniä

ja burner 400 setin jälkeen
Eilen tein tikis haasteen burner 400 lihaskuntotreenin.Huhheijaa mikä treeni!20xkyykkyjä 20x punnerruksia 20xvuorikiipeilijä hyppyjä 20x burbee hyppyjä ilman loppu punnerrusta. Ja toistetaan setti 5x.Ton box treenin jäljiltä oli lihakset vähän arat,mutta ei paljon.Koville otti ja olin aika hikinen kun olin 21 min jälkeen tehnyt koko jutun.Aika hitaasti tein,mutta ton nopeemmin en kyennyt.
Iltaa myöten lihakset kipeytyi ja tunsi tehneensä jotain!Mulla myös kipeytyi nivunen jossain liikkessä ja viimeinen kierros oli vaikea.Kävellessä nivunen ei tunnu,mutta jossain kyykistymisissä yms.Mutta niin kauan kun se ei arkea ja varsinkaan juoksemista haittaa,ei kai se vakavaa ole?
Tein myös netti joogaa 50minuuttia,oli ihanan rauhallinen selkäjooga,mihin liittyi jalkavenytyksiä myös.
Tänään viimeisenä vapaapäivänä paistoi aurinko aamusta lähtien.Tosin melko kylmää -16 oli herättyäni.
Vein pojat ja teinin kaverin talmaan laskettelemaan,kun ovat niin kauan odottaneet sinne menoa ei pakkanen haitannut.
Siirsin yhteislenkin pakkasen ja ton talmaan ajelun takia 11:ta 13:ta.
Muita kavereita ei sitten tullutkaan ja lähdin yksinäni pikkulenkille.Unohdin tarkoituksella vauhti ja aikarajat mitkä olin aiemmin asettanut.Juoksin lopulta fiiliksen mukaan ja nautin auringonpaisteesta ja kipakasta pakkasesta(-9)ihana lenkki!
Kamerasta loppui akku,eli ton parempaa pakkas aurinko kuvaa ei nyt ole saatavilla.Juoksin 7 km 7minuutin kilsavauhtia,mikä oli mulle tänään hyvä.

Pojat oli laskettelemassa iltaan asti ja teinin kaverin isä vuorostaan haki heidät sieltä.Aika väsynyttä sakkia tuli kotiin.

Huomenna alkaa arki taas,onneksi 3 päivän viikolla,vois ottaa koville kokonainen 5päivän viikko näin pitkän loman jälkeen.Nopeastihan sitä arkeen asettuu.Huomenna töihin 7.00 eli ajoissa tänään kuorsaamaan.
Jokos teillä on arki alkanut?
mukavaa loppuviikkoa!

lauantai 3. tammikuuta 2015

tammikuun haasteita ja vaihtelevia lenkkisäitä



eilen alkoi paremmas tikis 21 päivässä haaste samalta porukalta kuin punnerrus haaste jonka jouduin jättämään kesken niskajumin takia.Tää on monipuolisempi,eilen oli vatsoja(tuntuu todellakin lihaksissa!)ja tänään tämä boxi joka kyllä oli tehokkaan tuntuinen kanssa.12 minuuttia mulla meni,kahessa vikassa punnerruksessa jalat ylhäällä en pystynyt kuin 8 toistoon vaan rojahdin maahan:)Pitää kokeilla tätä jokupäivä uusiksi.
Eilen tuuli kovaa ja satoi vettä melkein koko päivän ja ihanat lumikinokset on sulaneet pois melkein kokonaan..plääh..
makasin keskiviikon kokonaan kun olo oli vetämätön ja tukkonen,eilen olo oli hyvä ja kävin puolen tunnin sade kävelyllä tuulen tuivertaessa milloin mistäkin suunnasta.3.5 km tuli puskettua ja sen jälkeen tein vatsalihastreenin.
Aloitin keventäjät sivustolla,kun se on 2viikkoa ilmainen ja oon nyt merkkaillut syömisiäni sinne.Olen laittanut tavoitteeksi pudottaa painoa maaliskuun loppuun mennessä 5kg ja kalorisuositukseksi päivässä tuli 1759 ja lisä kaloreita saa liikkumalla.Eli eilen olisin saanut noitten liikuntojen ansiosta syödä paljon enemmänkin,mutta käytin 1820 kaloria,kun siihenkin sai tehdä töitä,eli syödä paljon:)
Kun kirjaa syömiset ylös ylilyöntejä ei tule ,eikä tule syötyä liian vähänkään.
Tänään olo oli hyvä aamusta ja lähdin kokoonkutsumalleni yhteislenkille hakunilan uimahallilta.Meitä oli minä ja kolme muuta,yksi uusi tuttavuus,ihanaa että uusiakin juoksukavereita ilmestyy remmiin.Tavoite oli pitkä hidas lenkki ja se onnistui mahtavasti!Keskivauhti oli 7.20 ja juostiin 16.4km ja tasan kaksi tuntia.Juostiin taas kuusijärvelle,mutta eri reittiä kuin viimekertaisen porukan kanssa.Ei viitsitty kiertää kuusista kun polut on aika liukkaita sateiden takia.Pidettiin taas vessa tauko kuusiksen kahvilassa ja jatkettiin matkaa vähän eri reittiä mutkitellen takaisin.Vettä sateli hiljalleen,mutta ei häiritsevästi ja tuuli oli miltei kokonaan lakannut.Oikein kiva rento lenkki,ensimmäin hölköttely tälle vuodelle!
Seuraava yhteislenkki on tiistaina täältä hakunilasta ja mennään reippaampi ja lyhyempi lenkki.Lauantaina on aktian 10km.
Aktiaan osallistuminen riippuu kelistä(mulla ei oo nastoja)ja olotiloista(huimaako yms..)on vähän huonot muistot viimekerran jälkeisistä tiloista.
Loma jatkuu vielä,vasta keskiviikkona töihin!
Mukavaa illan jatkoa!

torstai 1. tammikuuta 2015

Haaveita/unelmia/suunnitelmia : katsaus vuoteen 2015

Tervepä terve!Siinäpä se vuosi keikahti toiseen viime yönä.Meillä kävi iltapäivällä sisko miehensä kanssa hakemassa pojan kotiin ja söivät meidän kanssa tortilloita.
Mun äiti ja isä tupsahti kylään myös vähäksi aikaa ja illalla lapsuuden ystävä mies ystävänsä kanssa tuli viettämään iltaa.Pelailtiin rähinä aliasta,niin että pyöräytettiin ja katsottiin mistä numerosta pitää sana selittää ja oikein arvannut tai tiennyt sai kysyä.Ai hitsi miten kivaa,varsinkin kun minä ja ystäväni löydettiin yhteinen sävel..me oltiin voittamattomia..vaikkei siis oikeastaan kilpailtukaan:)
Kaverin miesystävä oli ekaa kertaa meillä ja vähän hiljainen oli,mutta varmaan mahdollisesti uskaltaa uudelleenkin kylään.
Yöllä kirjoitinkin parhaita paloja viime vuodesta,tänään vuorossa katsausta tulevaisuuteen..

Ensimmäinen homma on tän painon saaminen alas,ainakin muutama kilo,5 olis hyvä.Liityin keventäjiin kun se on ilmainen 2 viikkoa,tutustun siihen vähän ja huomenna aloitan pitämään ruokapäiväkirjaa..karkkilakko alkaa virallisesti maanantaina,mahd jo aiemmin.Verenpaineeseen ja muutenkin terveyteen on vaikutusta pienelläkin painonpudotuksella.Punnaan itseni maanantaisin,eli ensi maanantaista lähtien merkkaan tännekin edistymistäni.Viime vuonna paino lähti hyvin laskemaan ,mutta liikunta kärpäsen puraistua todenteolla en enää jaksanut miettiä syömisiäni.Alkupisteeseen en ole palannut,mutta karu totuus selviää maanantaina.

Liikunta on siis todella vallannut mun kehon ja mielen!Varsinkin juoksu.Juoksua en aio lopettaa vaikkakin täytyy vähän monipuolistaa treenejä.

Eka puolikas tänä vuonna.Se on jo melko varmaa,tai ihan varmaa jos en telo itseäni.En ole ilmoittautunut mihinkään tiettyyn tapahtumaan vielä,mutta keväällä tai alkukesästä haluaisin mennä johonkin tapahtumaan juoksemaan puolimaratonin.Syksyllä olisi suunnitelmissa yhden uuden juoksukaverin kanssa mennä tallinnaan juoksemaan puolikas..Eli kaksi puolikasta suunnitteilla tälle vuodelle.
Alan pidentämään taas lenkkejäni ainakin välillä ja vaihdan vauhteja,välillä lujempaa ja välillä etanaa..hidastaminen on kuulemma a ja o ,mulla lähtee helposti lapasesta ja juoksen 6.20-6.40 vauhdilla vaikka 7 ja risat olis hyvä pitkien lenkkien vauhti.
Tolla nopeammalla vauhdilla jaksan juosta korkeintaan 15km tai sen jälkeen ei tunnu mukavalta.Hitaammalla vauhdilla pystyn juoksemaan nauttien ja hyvällä fiiliksellä pitempäänkin.
Onneksi olen löytänyt uusia ihania juoksukamuja jotka opettavat minua hidastamaan ja juoksemaan eri vauhdeilla.
Muutenkin haluan juosta eri tavoilla,lyhyitä vetoja,cooperin testi,mäkijuoksuja 10km juoksuja polkujuoksuja yms!

Monipuolinen liikunta,kun hurahdin juoksuun,olen unohtanut melkein kokonaan muut liikkumiset.Kävellyt olen ja välillä vähän jumppaillut,mutta monipuolisemmin pitäisi treenata.
Olen aloittamassa aikuisten yleisurheilukoulun tammikuussa,jännää!
Olin eilen pitkästä aikaa ryhmäliikunta tunnilla,kiinteytys tunti,steppilaudalla ja painoilla.Tuntui mukavalta ja lihaksissa,varsinkin käsissä tuntee tehneensä jotain.Meinaan mennä useamminkin jumppiin,erilaisiin.
Kuntosalikin pitäisi ottaa kuvioihin,tai vaihdella jumppien ja salin välillä,katsellaan.
Talvi oli,toivottavasti tulee vielä uudelleen..haluaisin elvyttää lapsuuden kivan harrastuksen ,hiihdon.Toissavuonna hiihtelin muutamia kivoja lenkkejä,mutta viime vuonna oli niin surkeat kelit,etten ehtinyt kertaakaan suksille.
Luistelemaankin pitäisi päästä,välillä olen poikien mukana pyörinyt ympäri kenttää,sekin on kivaa,vaikken osaa temppuilla,enkä uskalla pelata jääkiekkoa.
Kaikenlaista kivaa olisi mukava kokeilla,olen avoin ehdotuksille!

Viime vuonna hain fysioterapeutti koulutukseen,en päässyt lähimainkaan,mutta voisin ehkä yrittää johonkin kouluun hakea..mietitään mietitään.
Olen muutaman kerran jäänyt virkavapaalle ja tehnyt keikkoja seuren kautta päiväkodeissa ja vanhusten palvelutaloissa ja dementia yksiköissä.Olen taas alkanut miettimään keikkailun vaihtelevuutta ja erilaisia paikkoja ja ihmisiä työkavereina ja asiakkaina.Mitään päätöksiä en ole tehnyt vielä.
(mielenterveystalo.fi)
Kaikenlaista kivaa voisi tehdä,en vaan halua suunnitella liikaa,katselen ajan kanssa tai heittäydyn mielenkiintoisiin juttuihin noin vaan.Liika suunnittelu ei sovi minulle,elän pieniä pätkiä kerrallaan,jotain kiintopisteitä tietty pitää olla,mutta ei liikaa lukkoon lyötyjä juttuja.

Perheen ja suvun ja ystävien kanssa ei voi viettää liikaa aikaa.Aina täytyy löytyä aikaa tavata ystäviä tai vaikka viettää laatuaikaa lasten tai miehen kanssa.

Tässä jotain mietteitä tälle vuodelle,katsotaan minkälainen tästä vuodesta tulee!!Onko sinulla suunnitelmia vai elätkö hetkessä?