Tietokone ongelmat jatkuu ja päivityksiä tulee harvakseltaan.
Tällä viikolla oli yleisurheilussa pituushyppyä,se oli mun haave alusta alkaen päästä hyppäämään..kun olin siinä melko hyvä koulussa.Ensiksi juostiin ulkona lumisateessa puolen tunnin alkuverkka juoksut ja harjoiteltiin ylämäkeen koordinaatioita ja ylämäki spurtteja.Sitten hypeltiin patjalle hyppyjä ja lopulta päästiin hiekalle hyppelemään. Ensimmäinen hyppy tuli eteen ja ohjeet oli, että jalat edellä alastulo. No minä suoristin jalat eteen ja innostuin täysin, PAM pylly edellä hiekalle ja järkky kipu takamuksessa..hyppelin monta muuta hyppyä vielä ja osasin kyllä tuon tömäyksen jälkeen tulla alas jaloilleni.Loppuverryttelyksi muutama kierros hölkkää ja venyttelyt.Venyttelyissä huomasin,että istuminen onkin vähän haasteellista ton tömäyksen takia.Iltaa myöden häntäluu kipeytyi ja jouduin nappaamaan särkylääkkeen nukkumaan mennessä.
Keskiviikkona pinnistelin kipeytyvän takamuksen kanssa,keksin erilaisia keinoja hoitaa työt mahd pystyssä asennossa,onneksi en ole istuma työssä.Liikkua pystyn,istuminen ,istumaan meneminen ja sieltä nouseminen on hankalia.Torstaina päätin kokeilla kävelyä aamulla ennen töitä ja se tuntui aika hyvältä.Juoksuaskeleet tuntui pahemmalta , eli keskityin enemmän kävelyyn vain pienillä hölkkä osuuksilla. Puoli tuntia ja 3.1km tuli käveltyä ja teki hyvää. Tänään perjantaina päätin mennä lääkäriin kun aina vaan tuntuu vaikealta. Kaksi hiusmurtumaa häntäluussa..Jihuu,minä tyttö se osaan!
Onnekseni(lääkäri sanoi niin..)murtumat on siistejä ja pieniä ja sijaitsevat ihan alhaalla takapuolessa,eli ei vaikuta niin kovasti liikkumiseen,mutta istumiseen kauemmin. Pari kuukautta voi ainakin mennä,mutta liikunta kieltoa en saanut,onneksi..hulluksi olisin tullut jos niin olisi käynyt. Juoksuohjelman noudattaminen siirtyy seuraavalle viikolle, ensi viikolla saa kokeilla ja jos ei tunnu pahalta saa hölkötellä.
Pikkusen ottaa päähän,mutta ei yllätä,mä oon aina osannut teloa itseäni.
Mukavaa viikonloppua kaikille!mä meinaan kävellä ja kokeilla jotain mukavaa liikuntaa,ehkä uintia tai vesijuoksua?
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
perjantai 30. tammikuuta 2015
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! Täällä taas! Tultiin aamulla pojan kanssa Berliinistä. Olipas ihana reissu! Tässä fiilistelyä reissusta: Lähdettiin perjantaina klo 11...
-
Moi! Istuin tällä viikolla Poikani kyydissä , kun hän haki minut ekaa kertaa autolla töistä. Hän sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä kes...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olis mukavaa saada kommentteja!