tänään oli pitkästä aikaa aurinkoista,tyyntä ja sateetonta kokopäivän.aamulla oli nollassa ja auton ikkunat sai skrapata pitkästä aikaa.aamu ulkoilun aikaan oli 5plussaa ja vähän lämpimämpää kolmelta kun taas ulkoiltiin.ihanaa kun ei tarvinnut kiskoa kuriksia lapsille.
kotona tein lasangnettea ja laitoin pesukoneen pyörimään ja lähdin lenkkikaverin kanssa pitkästä aikaa pyöräilemään.12km mukava pyörälenkki n.50 min,työnnettiin isoimmat mäet.pyörälenkin jälkeen huomasin,ettei ollut avaimia,teinille soitin ja hänelläkään ei ollut,ja mies oli vielä töissä..no mentiin lenkkikaverin kanssa kävelylle ,reilu 2km ja sitten olikin jo mies saapunut kotiin. söin lasangnettea ja lepäilin vähän ja tein taas punnerruksia.tänään oli luvassa miesten punnerruksia 4,4 ja 3.naisten 10,7ja 8. 100 erilaista vatsalihas liikettä ja lankku 50min.selkä seinää vasten kyykky 1min.selkä liikkeitä tein myös ja pieniä venyttelyjä.
huomenna töihin 6.15.jos vaikka juoksemaan iltapäivästä?
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
torstai 30. lokakuuta 2014
tiistai 28. lokakuuta 2014
piristävä aamulenkki
eilen päätin ,että tänä aamuna on lenkkiaamu,kun eilen en jaksanut juosta.taas meni myöhäiseksi nukkumaan meno ja 6 ja puolen tunnin unien jälkeen olisi tehnyt mieli kääntää kylkeä ja jatkaa unia.nousin kuitenkin ja pääsin kuin pääsinkin aamulenkille.olin täysin unenpöpperössä kun nousin,kiskoin ensiksi juoksuhousut väärinpäin jalkaan ja yritin keittää kahvia ilman vettä,mutta käännettyäni housut ja juotuani kahvit lähdin lenkille.asetin tavoitteeksi vähintään 3.5km.juoksu oli melko hankalaa,jalat oli tönköt ja välillä lötköt,viimeinen kilsa tuntui helpoimmalta,mutta aikaa ei enää ollut paljon pitempään lenkkiin .5.01km ja 32.34,ok suoritus puoliunessa.ja se voittajafiilis kun on saanut itsensä ylös ja ajoissa lenkille!
nyt aamiaista ja töihin!mukavaa päivää!
harjoittelua punnerrushaasteeseen ja kävelyä
tänään oli 6.15 vuoro ja ajattelin etukäteen,että tänään on juoksupäivä,mutta en jaksanut.aikainen herätys ja myöhäinen nukkumaan meno verotti voimia ja laiskotti.töissä pidin lapsille liikkuvan aamupiirin,eli tänään jumpattiin hyppien ja leikkivarjolla ja kaikilla oli hauskaa ja ainakin mulla jumalaton hiki.ulkona jumpattiin ja juostiin vielä pienten 3v lasten kanssa.
kun tulin kotiin ja raivasin tavaroita ympäri kämppää(ja mopokaan ei onneksi enää törötä olohuoneessa)ja aloin tehdä ruokaa,enää ei ollut ollenkaan juoksufiilis,ei sitten ollenkaan.soitin lenkkikaverille ja lähdettiin 5km kävelyllä 55 ja rapiat minuuttia,eli aika rauhaisaa tahtia.välillä tuuli jumalattomasti ja välillä oli tosi lämmin ja kiva keli.sunnuntaina muuten tehtiin samanlainen lenkki kävellen vähän reippaammin.
eilen kokeilin punnerruksia huomatakseni miten jumalattoman surkea niissä olen.polvet ilmassa sain 2 ja 2 , 1 ja lopulta irvistellen 4 putkeen!juhuu!polvet maassa sain 8,6,10 ja sitten riittikin sitä hommaa.olen osallistumassa 21 päivän punnerrus haasteeseen jossa pitäisi joka päivä lisätä punnerruksia ja lopulta tehdä 115 punnerrusta..putkeen en varmasti kykene ikinä niin paljon tekemään,mutta monessa erässä yhden päivän aikana ehkä mahdollisesti,kaikkea pitää kokeilla.haaste alkaa 1.11,mutta treenaan jo.eiliseltä oli vähän olka ja rintalihakset kipeät ja vatsalihakset.tänään tein polvet ilmassa 3,3,2 ja naisten punnerruksena 9,10,8. vatsoja tein erilaisina versioina muutamia sarjoja,muutaman takapuoliliikkeen ja pienet venyttelyt päälle.huomenna olis tarkoitus nousta ajoissa ja lähteä juoksemaan,töissä pitää olla vasta 8.30.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014
juoksujalka vipattaa taas!
kiva lenkki ja happirikas keli.kyllä tää tästä taas!
lauantai 25. lokakuuta 2014
hullua sisustusta ja kävelylenkkejä
lenkkikaveri |
oon vähitellen pääsemässä liikuntaan kiinni taas!keskiviikkona tehtiin lenkkikaverin kanssa vitosen kävelylenkki kirpsakassa pakkasillassa.torstaina kävelin pimeässä ja tuulisessa illassa yksinään pienen reippaan 3.5km.kumpaankin jouduin alkuun ottamaan ventolinea jonka sain nyt tän flunssan aikana,kun kaikki flunssat tuntuu tunkevan tonne keuhkoon.
eilen hain kummipojan töitten jälkeen meille touhuamaan,tehtiin mm pipareita ja käytiin syömässä ikeassa hodarit.kiva päivä kaikenkaikkiaan.tänään olikin maha jotenkin sekaisin aamusta ja ravasin vessassa,oisko eilis illan sipulirenkaat joita mies kokkaili meille iltasnacsiksi tehneet tehtävänsä,en tiedä mikä oli,mutta 4-5 tuntia olin tosi kipeä ja sitten se meni ohi.onneksi meni ja takas ei tartte tullakaan.
iltapäivällä käytiin lenkkikaverin kanssa kävelyllä,mun olo oli vähän hutera ja lenkkikaverin selkä edelleen kipeä,eli taas oli reippaan oloiset naiset liikkeellä.mutta kiva oli haukata happea ja ilmakin oli taas turvallisesti plussan puolella.kun tulin kotiin mies oli raahannut pojan mopon keskelle meidän olohuonetta...pakoputkea pitää kuulemma korjata ja ulkona on liian kylmä oli selitys kun kysyin syytä outoon sisustus elementtiin.toiv poistuu pian tuosta..
mulla on jo pieni toivo herännyt,uskaltaisinkohan huomenna pienelle rauhalliselle juoksulenkille?korva vähän vihoittelee,muuten olo on jo hyvä.
hauskaa viikonlopun jatkoa!
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
mitä mun syksyyn kuuluu?
luin just candy in the run:in blogista päivityksen mitä hänen elämäänsä kuuluu juoksun ja urheilun lisäksi.nyt kun oon vieläkin sairas vuoteella(dramaattista)mulla on hyvä sauma ruotia mitä mulle kuuluu tänä syksynä ja ehkä ensi vuoteen pientä luotausta kanssa..saa nähä mitä mun päästä kumpuaa DDD siitä ei koskaan voi olla varma:)
oon siis lähihoitaja ammatiltani ja erikoistunut lapsi nuoriso ja perhetyöhön.oon töissä helsingin kaupungilla päiväkodissa.mun tänhetkisessä ryhmässä on 22 3-5v lasta ja mun työkavereina on jo kolmatta vuotta mukava mua kymmenen vuotta vanhempi sosionomi nainen ja kiva ja multitaiteellinen mua pari vuotta nuorempi lähihoitaja mies.meidän ryhmässä on hyvä meininki,kitara soi ja laulu raikaa..eli tykkään työstäni,mutta oon luonteeltani sellainen että haluaisin aina muutaman vuoden välein kokeilla jotain muuta.olen muutaman kerran heittäytynyt 1-2 vuodeksi keikkailemaan lasten ja vanhusten pariin ja saan siitä aina uutta virtaa,taas olen alkanut haaveilemaan keikkailusta..saa nähdä koska uskaltaudun kyselemään pomolta virkavapaata.
(kuva lainattu vantaan sivuilta,ei siis mun työpaikalta)
perheeseeni kuuluu 99 syntynyt teinipoika15v jonka kanssa olen tutustunut teini elämään äidin vinkkelistä ja voin kertoa,että vaikka meidän poju ei vaikein tapaus olekaan,aina ei ole ruusuilla tanssimista.tällähetkellä on melko rauhallista,kun tyttö saapui kuvioihin kesällä.tosin suljettujen ovien takana vietetään äidin näkövinkkelistä liikaa aikaa,mutta olen tosi tosi tyytyväinen,ettei mun tartte ravata poitsun perässä pitkin nissasta ja vantaata muutenkin,niinkuin välillä oli.viime viikonloppunakin nuoripari leipoi mutakakkua ja valmisti koko perheelle juures dippiä.just äsken poika lähti kuntosalille treenaamaan,on kyllä haba alkanut kasvaa ja mies muutenkin leventyä,mun ohihan se pieni keskospoika(1500g ja 40cm)on mennyt jo aika päivää sitten,175cm ainakin on tän hetken mitat.
tässä kuva veljeksistä pärnusta vuodelta 2009.pikkusen ovat tuosta kasvaneet:)
pojat ovat aina olleet kovia tappelemaan ja ollaan kyllä sellasta kiljusen herrrasväkeä välillä,että voi naapuriparkoja.tulevat kyllä toimeenkin,ja esim pelaavat konsolipelejä yhdessä ja talvella käyvät laskettelemassa.
toinen poika on 2003 syntynyt ihana äkäpussi.. jos isolla veljellä on ovet alkanut paukkua murkkuiän vuoksi parivuotta sitten,niin tämä herra syntyi väärällä jalalla:)).minusta on kuvaavaa,kun poika oli 3 tai 4 ja oltiin miehen serkulla espanjassa,miehen serkku muisteli reissua myöhemmin,että englantilaisilla on kello viiden tee ja j;llä on kello 2 huuto:)).välillä on rauhallista,mutta hän osaa ilmaista tavallisetkin asiat niin uskomattoman negatiivisesti,taito kai sekin on..muutaman vuoden jääkiekko harrastus jäi tänä syksynä ja nyt käy hyppimässä uimahyppyjä tikkurilasssa.
mukavat pojat ja uskaltaa noiden kanssa ihmisten ilmoillakin olla ja mielellään olisi enemmänkin,mutta ikä on sellainen,ettei äidin seura välttämättä oo aina se paras.
tämän syksyn uusin juttu on minun lisääntynyt vapaa aikani.pojat on treenanneet niin paljon,että oon ollut jatkuvasti jollain sähly tai jäähallilla tai jalkapallo kentän äärellä.nyt kun teinillä ei ole montaa harrastusta ja pienemmällä on vain kerran viikossa treenit,mulla on ruhtinaallisesti aikaa!juoksuun hurahdin syksyllä totaalisesti,kun tajusin pitkien ihanien lenkkien nautinnon!!ei siis aina samoja reittejä ja samaa vauhtia,vaan vaihdellen,kivaa!!
toi kuva on mun lemppari reitiltäni,hakunilan kartanon seutu on vaan niin ihanan kaunista!!
leipominen on taas iskenyt meikäläiseen,vaikka periaattessa pitäisi keventää,mun tekee jatkuvasti mieli jotain hyvää,ainakin mä leivon mielelläni sämpylöitä jos ei muuta,ja letut mmmmmm!
mulla on uudet sukset,odotti koko viime talve,kun en kerennyt laduille leudon talven ja laiskuuden takia,tänä vuonna oon haaveillut aloittavani lapsuuden mukavan harrastuksen uudelleen.. kuva alkuvuoden vantaan sm hiihdoista,mä en kyllä pääse tota vauhtia tota tappomäkeä ylös:))mut oli kiva katsella taitavia hiihtäjiä.
no tästä tuli ihan mahdottoman pitkä,toiv jaksoitte kahlata läpi!toivottavasti pääsen kirjoittelemaan juoksulenkeistäkin pian,tänään viimeinen antibiootti!
tälläista mulle,mitä sulle?

sunnuntai 19. lokakuuta 2014
lenkkiyrityksiä sateisessa syyssäässä
tänään olo oli hyvä jo aamusta.laitoin lenkkikaverille viestiä,että miten ois pieni kävelylenkki? myöntävän vastauksen tultua startattiin sateenvarjojen kanssa pikku lenkille.mun kunto ei oo paras mahdollinen flunssan takia ja lenkkikaveri oli oksennellut toissa yön ja eilisen istunut vessan pöntöllä.kaksi kalvakkaa naista siis lähti kylmään vesisateeseen hiipailemaan.puuskutettiin pikku ylämäissä ja naurettiin hyvää kuntoamme.puolen tunni happihyppely teki kuitenkin terää.
laitoin lohen uuniin ja perunat kiehumaan kun lenkkikaveri soitteli,oisko uuden pikku lenkin aika?selvähän se,pyydettiin myös yläkerran rouva mukaan .yleensä yläkerran rouva puuskuttaa mäissä ennen meitä ja tulee vähän perässä,tänään oli täysin erilaista,minä haukoin henkeäni ja puuskutin ja roikuin muitten perässä.ajattelin,että kyllä se siitä olo kohenee lenkin mukana,mutta ei ,pari vikaa kilsaa oli hankalia ja mua pyörrytti ja yskitti.yhteensä käveltiin reilu 7km puolessatoista tunnissa.
kotona odotti onneksi valmis ruoka jota söin hyvällä ruokahalulla,mutta olo ei kohentunut.palelin kovasti ja lämmittelin kuumassa suihkussa ja painuin sohvalle iltapäikkäreille. tunnin unien jälkeen olo oli vähän parempi,mutta ei tää vieläkään hyvä ole.saas nähdä pääsenkö töihin huomenna..
ostin siis torstaina lidlistä talvijuoksuhousut,juoksuhanskat ja pipon.oli edulliset ja kivan näköiset.kokeilin housuja aamulenkillä,ei tuntunut lämpimiltä ollenkaan,ihan tavallisilta trikoilta.kivat ja edulliset,mutta talvitrikoita tarvitsen vieläkin..
hyvät yöt!

lauantai 18. lokakuuta 2014
mitä tehdä kun ei voi juosta?sis lihapiirakka reseptin
mä nukuin ensimmäisen kokonaisen yön pitkään aikaan.,no seitsemän maissa kävin niistämässä nokkani ja juomassa vettä ja painuin takaisin nukkumaan.heräsin puol kymmenen!!vähän noi katkonaiset yöt on verottaneet kun niin nukutti.olo on ollut parempi tänään,toiv alkaa mennä ohi.
kävelylle olis tehnyt mieli mennä,mutta maltoin mieleni,kun viimeksi meni överiksi,enkä meinannut parantua ollenkaan.
pesin lakanat ja aloin haaveilemaan lihapiirakasta,ei siis mistään kaupan hötöstä vaan omatekoisesta..no se oli menoa sitten se ajatus ei jättänyt mua rauhaan ollenkaan.sen siitä saa kun ei pääse lenkkipoluille,miettii kokoajan syömistä.
etsin netistä taikina ohjetta täytteet tehtiin omaan tapaan
taikinan kopioin kaikki äitini reseptit blogista joka taas oli kopsannut sen kivistöstä.taikinasta tuli hyvä,käytän tätä reseptiä seuraavankin kerran.

Taikina:
3 dl maitoa tai vettä
25 gr hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
8-10 dl hiivaleipäjauhoja
25 gr hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl öljyä
8-10 dl hiivaleipäjauhoja
minä tein taikinan kaksin kertaisena,teinipojat syö nykyään niin paljon,että jos haluaa itsekin jotain saada on parempi tehdä kerralla enemmän.
laitoin kaksi pussia kuivahiivaa ja pari desiä sämpyläjauhoja ja loput vehnäjauhoja.sekoita ainekset ja alusta taikinaksi,anna kohota liinan alla 45 minuuttia.
täyte:
1kg nautasikajauhelihaa(muutkin käy tietty)
250gpakaste sipulia(tottakai voit itse pilkkoakin tuoreista sipuleista)
1rkl soijakastiketta
1rkl chilivalkosipulikastiketta
1 kasvis fondi (28g)
seuraavia mausteita käytettiin mutu tuntumalla,joten tarkkoja mittoja ei ole
jauhelihamaustetta
chilimaustetta
suolaa
pippuriseosta
maustepippuria
5rkl puuroriisiä keitettynä
4 keitettyä kananmunaa
kuullota sipulit öljyssä ja lisää jauheliha joukkoon. ruskista jauhelihaa ja lisää mausteet ja soijakastike chilivalkosipulikastike sekä kasvisfondi.
kaulitse taikinasta jauhotetulla pöydällä ohut levy
painele pyöreällä kulholla(mulla oli taika jälkiruoka kulho)
ja irrota rinkulat ,jos taikina jää vielä paksuksi,kaulitse vielä ohuemmaksi.
taikinan pitää olla ohutta,että se on hyvää!(ihan läpikuultavaa se ei voi olla ,muuten menee keittäessä rikki)
kuori ja paloittele munat(ihan pieneksi hakkelukseksi,tai maun mukaan jos tykkää isommista paloista)
ja lisää ne ja riisit jauhelihan sekaan.
täytä taikina ympyrät reilulla 1rkl täytettä.
sulje piirakat rypyttämällä tai veden avulla "liimaamalla" mulla onnistuu toi rypytys paremmin
uppopaista piirakat kookosrasvassa(meillä oli kaksi pakettia)paksupohjaisessa kattilassa.nostele hyvin väriä saaneet piirakat leivinpaperin päälle(ylim rasva imeytyy)
JA NAUTI!
tälläistä siis tänään,pakko ois kohta päästä juoksemaan,muuten mulle käy ohrasesti eikä mun uudet lidlin talvijuoksu housut mahdu enää jalkaan!
perjantai 17. lokakuuta 2014
kröhänen lomailija
yskä on rantautunut meikäläisen kurkkuun ja varmaan keuhkojen korkeuksille,kun niin ahdistaa välillä..räkää on nokka ja kurkku täynnä ja ääni krohisee ja vinkuu kuin noita akalla.juttelin pomon kanssa puhelimessa eilen ja hän käski viedä terveiset eulalia kenkkuselle noitaneuvostoon,mun ääni on siis melko pirtsakka.
mentiin kuitenkin mökille yhdeksi yöksi,kun oli nuoremmalle pojalle luvattu,eikä mulla kuumetta ollut.poika otti kaverin mukaan ja teini jäi ekan kerran tyttöystävän kanssa kaksin kotiin,naapureita varoitin ja pyysin vähän kuulostelemaan,mutta hyvin oli mennyt.
käytiin eilen miehen kanssa sienessä mökin lähimetsässä.suppilovahveroita löytyi mukavasti,puolitoista tuntia koluttiin ja noin 10 litraa saatiin ja mikä parasta ei tarvinnut liikkua paljon,sieniä löytyi paljon pieneltä alueelta.mun selkää alkoi särkemään ja olo tuli kurjaksi,niinpä lähdettiin mökille takaisin.otin loppu illan rennosti,lämpöäkin olosta päätellen oli illalla,ja menin saunan jälkeen nukkumaan.
tänään mentiin aamusta taas metsään,tosin meidän piti odottaa kun oli pakkasta 7astetta.sieniä löytyi taas,mutta meidän piti kävellä melko paljon ja olo taas meni huonoksi.kokonais saaliiksi saatiin vajaa 20litraa suppilovahveroita ja muutama iso kanttarelli.
grillailtiin ja paistoin ulkotulilla lettuja,sitten lähdettiinkin kotiin.olen viettänyt koti iltaa sohvalla viltin alla.toivottavasti tää typerä flunssa kaikkoaa pian,en jaksa millään!
hyvää viikonloppua!

tiistai 14. lokakuuta 2014
juoksutauko(flunssaa pukkaa)
nyt on taas mieli alamaassa,kun se viikon tuloa tehnyt flunssa taitaa olla totta.ei mulla ollut flunssan oireita kuin parina iltana viime viikolla,ja se metsälenkki tuntui tukkoiselta.su pitkän jälkeen oli illasta asti vähän huono olo.edellis yönä alkoi nuha ja seuraavana eli viimeyönä tuli yskäkin kuivioihin..eilis illan makasin koko illan sohvalla,mutta tänään lähdin pienelle 45minuutin rauhalliselle kävelylle,mutta siinäkin oli mun keuhkoille jo tarpeeksi..eli nyt lepään ja toivon,että sillä helpottaa.to ja pe oon lomalla,ja olin suunnitellut liikkuvani paljonkin ,tais mennä pipariksi ne suunnitelmat. huomenna meen 6.15 töihin ja pääsen ajoissa loman viettoon,saa nähdä muuttuuko sairaslomaksi vai meneekö ohi kotikonstein.iltalehti.fi.
hauskaa syylomaa niille joilla sitä on ja muillekin mukavia syksyisiä päiviä!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014
ihana syksyinen pitkä lenkki(paljon kuvia)
heräilin tänäänkin hyvissä ajoin,puoli yhdeksän olin keittämässä kahvia.vein miehen serkun pojan lentokentälle ennen yhtätoista ja aloin itse valmistautumaan pitkälle lenkille.olin aamukahvilla syönyt 4 palaa kauraleipää paahdettuna ja pelkästään margariinilla voideltuna.juomapulloissa oli taas toisessa urheilujuomaa ja toisessa vettä.
lähdin rauhassa kipittelemään kuusijärven suuntaan,meno oli kevyttä ja helppoa.menin osittain metsäpolkuja jos sellainen löytyi kävelytien vierestä.kuusijärvelle en kurvannut menomatkalla vaan menin ohi ja käännyin vasta vähän myöhemmin päiväkummun suuntaan.lopulta suuntasin nikinmäen suuntaan,vaikka ei mulla mitään tietoa ollut mihin se tie vie ja miten sieltä kotiin pääsisin.välillä olin sipoon puolella ja välillä vantaan.toi osuus oli asfalttia,eikä suurimmaksi osaksi ollut kävelyteitä.onneksi oli rauhaisa päivä,eikä ollut paljon liikennettä.nikinmäen ohitettuani pääsin kuitenkin taas jalkakäytävälle joka jatkui kuusijärvelle jonne sitten koukkasin.kiersin kuusijärven kerran ja menin vessaan ja täyttämään juomapullojani,kun kumpikin oli jo melko tyhjiä.tässä vaiheessa olin juossut jo reilut 14km.lenkkikaveri soitti mun ollessa täyttämässä vesipulloja,ja lähti kävelemään mua kohti,kilsoja ja aikaa oli mennyt sen verran,että oli ok jos kävelisin jonkin lenkin.hölköttelin hakunilan suuntaan josta sitten lenkkikaverikin tuli mua vastaan,mun lenkki oli silloin 17 ja risat ja hölköteltiin kilsa yhdessa ja sitten lenkkikaveri käveli ja minä juoksin hitaasti vieressä ja välillä vähän lujempaa ja kurvasin takaisin.19km kohdalla päätettiin juosta loppu kiri,eli vähän reippaammin niin että mulle tuli se 20km täyteen!20.8km ja 02.23.30 oli lopputulos,eli alle 2.30 menee helposti puolikas,kun nytkin himmasin lopussa aikalailla,ja paukkuja oli vielä vaikka kuinka.vaihdoin mittarin kävely asetukselle ja käveltiin melko rauhassa hiekkatietä pitkin kauniissa syksyn väriloistossa .kävelyä tuli 2.81 ja aikaa meni reilu puoli tuntia,hyvä palauttava lenkki pitkän juoksun jälkeen.
kotona menin suihkuun ja suihkuttelin jalat kylmällä ja välillä lämpimällä,se oli yhden kokeneen juoksukaverini vinkki jalkojen palautumiseen.
illalla tein venyttelyt ja tehtiin yhdessä koti hampurilaisia,nami nam!
mukava päivä,sopivassa suhteessa lötköttelyä ja liikuntaa!hauskaa viikkoa kaikille.
lauantai 11. lokakuuta 2014
sopivan rento lauantai
mä oon löytänyt itsestäni touhuajan,enkä osaa ajatella ihanne päiväkseni päivää jolloin en tekisi mitään tai kävisi ulkona yms..tänään heräilin kahdeksan maissa ja join kahvin ja lötköttelin sohvalla ihanan raukeasti,ei mitään kiirettä minnekään!
puoli kymmenen maissa sisko soitti,että haluaako nuorempi poika hänen ja poikansa kanssa lentsikat leffaan,ja vaikka poika vielä nukkui..hyppäsi hän samantien ylös ja alkoi valmistautua 11 alkavaan leffaan.puin urheilukamat itselleni ja vein pojan siskolle suutarilaan jossa hyppäsin siskon pyörän selkään ja ajelin kahville vanhempieni luokse ja sieltä ajelin pieniä sivuteitä pitkin kaverini uuteen kotiin katsastamaan paikat ja juomaan lasillisen vettä,hetki jutusteltiin ja lähdin siskolle takaisin,leffasta tulijat tulivat perille samaan aikaan.oli ollut hyvä leffa,varsinkin 5v kummipojan mielestä.12.4km tuli fillarointia.
leivoin sämpylöitä ja laitoin uunilohen uuniin,ja sämpylöiden noustessa jumppasin 10 minuutin tanssillisen jumpan.
puoli kuuden maissa miehen serkun 22v poika tuli junalla tikkurilaan ,josta hänet nappasin ja toin kotiin ja lähdin heti jatkamaan vanhempieni luokse josta suunnattiin lentokentälle ,lähtivät 2viikoksi turkkiin.
illalla lähdin vielä naapuriin lenkkikaverin luokse siiderille(no,parille)ja nyt raapustan tätä jo hiljennessä talossa,nuoripari vielä juttelee huoneessaan,muuten on tasaista tuhinaa. hyvää yötä kaikille!minäkin suuntaan hampaan pesulle ja unten maille!

torstai 9. lokakuuta 2014
puuskuttava pökkelö ja ensimmäinen kimppalenkki maastossa
eilen ilatapäivästä alkaen mulla oli flunssainen olo,aivastutti ja väsytti ja särki joka paikkaa.makasin melkein koko illan ja torkuin sohvalla ja siirryin siitä sitten suoraan kuorsaamaan sänkyyn.
aamulla olo oli hyvä,eikä flunssasta tietoakaan,vähän nokka oli tukkoinen,ei muuta.työpäivä sujui mukavasti ja ulkonakin oli taas lämpimämpi olla.
iltapäivällä aloin kallistua ensimmäisen maastolenkin puoleen.olen jo pitkään haaveillut kuusijärvellä järjestettävästä kimppalenkistä ,se kulkee nimellä kevyt kymppi kuusijärvellä ja olen saanut ryhmäkutsuja sinne jo pitempään juoksuryhmien kautta.vauhdiksi oli laitettu noin 7min/kilometri ja ajattelin,että helppo homma,kyllä mä pystyn!
söin kotona rahkaa ja viinirypäleitä,vaihdoin vaatteet ja täytin juomapullot,toiseen 3dl pulloon laitoin urheilujuomaa ja toiseen vettä.saavuin kuusijärven parkkipaikalle hyvissä ajoin ja bongasin heti juoksijan näköistä porukkaa..puolikuuden maissa meitä oli 18 juoksijaa koossa ja lähdettiin hölköttelemään.mentiin melkein heti metsään,ja vauhti tuntui melko kovalta heti.jäin hännille ja yritin keskittyä,mihin koipeni laittaisin ja missä ne muut menee,yllättävän rankkaa..välillä mentiin hiekkatietä,latupohjaa,silloin oli helppoa ja tuntui hyvältä,mutta ylämäet juurakkojen ja liukkaiden kivien päällä oli aika uuvuttavia.jossain vaiheessa alkoi pistää rintaan ja henki vinkumaan ja jalat,jalat tuntui välillä pökkelöiltä,ja välillä löysiltä spageteilta.mun oli pakko hiljentää,ja jättäytyä porukasta,ajattelin,että kyllä mä sieltä jollain ilveellä kotiin räpiköin,jatkaa en jaksa millään.yksi mies jäi mun kaveriksi hiippailemaan,sanoi että hänelle sopii hiljainen vauhti palauttavaksi lenkiksi,mua harmitti,että pilasin hänen lenkkinsä.käveltiin mäet ja välillä taas juostiin hiljalleen,jossain vaiheessa pari ihmistä isosta porukasta tuli meitä hakemaan,olivat säikähtäneet mihin se uusi rouva oikein jäi.muut odotteli meitä pienen matkan päässä,perhana,että otti päähän..pilasin sitten kaikkien juoksun!toiset lohduttelivat,ettei tosiaan tarvitse hävetä,yhdesä mentiin ja yhdessä tullaan poiskin.ja kertoivat,että vauhti oli kyllä ajoittain jonkin verran kovempaa kuin 7min /km..eli ei ihme että väsähdin.
tossa kuvassa olin jo päässyt taas mukaan porukkaan(tosin kameran takana)muita kuvia en todella kerennyt nappaamaan,sen verran haipakkaa mentiin ja sai keskittyä askeleihinsa.mukava tunne tuli kuitenkin kun kaikki odottivat,eikä kukaan katsonut pahasti hidastelijaa.paljon juossut nainen ,toinen meidän noutajista sanoi,että todellakin tulet uudelleen,sitä oppii ja kehittyy vain harjoittelemalla.voi olla ,että uskallan joskus vielä..pääsin yllättäen taas mukaan rytmiin ja tuntui välillä jopa helpolta,sitten alkoi hämärtää ja sai taas keskittyä enemmän etenemiseensä.taas väsähdin vähän ja jättäydyin vähän porukasta,mun apumies jäi taas mun kanssa räpiköimään,meinasin kerran vieriä jyrkän alamäen alas,muuten meni suht hyvin. taas muut seisoskelivat kun tultiin lähelle kuusijärveä ja lähdettiin loppu kierrrokselle kuusijärven ympäristöön, juostiin hiekkatietä ja siellä heräsin eloon,olo tuntui yllättäen hyvältä vaikka jalat kyllä oli oudot(en edes muistanut,että jumppasin ja juoksin eilen..)mutta pysyin loistavasti porukan mukana!mä siis pääsin porukkaan lopulta mukaan ja loppulenkki meni hyvin.matkaa kertyi n.10.2 ja aikaa meni alle puolitoista tuntia räpiköinteineen.loppujen lopuksi tosta jäi hyvä maku,oli kiva juosta maastossa,treeniä kehiin ja kohta pysyn muitten mukana!ihanaa porukkaa oli mukana tsemppasivat ja kehuivat loppu kiriäni ja eloon heräämistäni..kyllä jäi mukava maku kuitenkin,kyllä musta vielä polkujuoksija tulee!tavoitteitahan pitää ihmisellä olla vai mitä?

tiistai 7. lokakuuta 2014
reipasta huomenta!
huomenta!tänään heräsin ajoissa,torkutin vain kerran kelloa ja hyppäsin pirteänä sängystä.jumppasin 25min zumbaa ja vedin juoksureleet niskaan ja painuin ulos.pienempi poika soitti kiukuttelu soittoja perään ja siitähän tuli vain lisä potkua lenkkiin kun savu nousi korvista,onneksi saatiin taistelu taltutettua puhelimessa ja joku sorikin taisi pojalta tulla puhelun loppuun..mä siis juoksin koko taistelun ajan..suuntasin metsään,missä juoksin polkuja ja tiheämpää metsää ja kiipesin kallioille yms,lopuksi juoksin vielä pienen asfaltti lenkin,jalat oli hyvät ja rullaavat,tuntui hyvältä!
isompi poika jää nukkumaan kuumettaan pois ja minä lähden töihin iltavuoroon.
hauskaa päivää kaikille!
pikkujuoksu tönkköjaloilla,nyhtöpossu hampurilaiset ja bataattiranskalaiset (resepti)
eilen oli haipakkaa taas koko päivän,puol yhdeksään töihin,työkaveri oli poissa ja oltiin kaksin toisen työkaverin kanssa.lapsia oli 17,että ei tarttenut miettiä mitähän sitä seuraavaksi tekisi.päivä sujui kuitenkin hyvin.illalla hain miehen töistä(vei prätkän talvisäilöön)ja tein pikaruuaksi tonnikala pastaa(itse en silloin vielä syönyt)ja lähdettiin tikkurilan uimahalliin pienemmän pojan treeneihin. minä lähdin nopealle vitoselle,mutta jalat oli tönköt pökkelöt eikä nopeudesta ollut tietoakaan,hyvin kulki 2-3.5km kohdilla ,muuten oli aika räpellystä.31.30 oli aika,eli ei lujaa,mutta ei se nyt niin hidas ollut kuin jaloissa tuntui.ehdin vielä katsella poitsun hyppyjä vartin verran,ja sitten kotiin ja viimein syömään.
tänään menin 7 töihin,ja pääsin hyvissä ajoin pois.tulin kotiin siivoamaan, ja aloin tekemään ruokaa.isompi poika oli reippaasti siivonnut olkkarin,vaikka oli 38 asteen kuumeessa.meille tuli siis mun kummityttö(25v) kylään puolentoista vuoden ruotsissa asumisen jälkeen.olipas ihana nähdä pitkästä aikaa!tein bataatti ranskalaisia ja nyhtöpossu hampurilaisia.
leivoin itse sämpylät,ihan perus ohjeella.
nyhtöpossu hampurilaiset ja bataatti ranskalaiset.
2 keskikokoista bataattia,öljyä 4rkl ,suolaa1 tl ,sokeria vajaa 1tl, chilijauhetta vajaa 1tl,pippuriseosta vajaa 1tl,korppujauhetta 1rkl.
paloittele bataatit suht samankokoisiksi paloiksi ja pistä ehjään muovipussiin ja lisää öljy ja mausteet sekä korppujauho.sekoita ja puristele pussia.
levitä bataatit uunivuokaan tai pellille ja 225 asteiseen uuniin keskitasolle.paista noin 40 minuuttia,niin että pintaan tulee väriä.
laita puolivalmis nyhtöpossu uuni vuokaan ja tee ohjeiden mukaan,itse tein tänään samaan aikaan ranskisten kanssa,eli paistoin kuumemmassa uunissa kuin pitäisi.hyvää tuli n.25 min ja 225 astetta,ehkä aavistuksen kuivempi kuin silloin kun olen paistanut 180 asteessa. revi paistettu possu kahdella haarukalla paloiksi ja avot!valmista tuli!
hyvää tuli!bataattiranskalaiset oli tosi hyvät,maltoin paistaa niitä tarpeeksi,yleensä on tullut löysiä ja pehmeitä.
poika röhii tossa vieressä 39 asteen kuumeessa,taidan keittää vielä teetä potilaalle ja lähden nukkumaan!öitä!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014
lihasjumia herkkuja ja kävelyä
tänään heräsin mukavasti makoisaan päänsärkyyn.niska ja hartiat oli aivan tukkeessa vasemmalta puolelta ja kättäkin särki.särkylääkettä ei tietty ollut,mutta nappasin puolikkaan relaxantin ja valelin kipeät alueet voltarenilla.join kahvin ja söin pari kananmunaa salaatilla,mutta olo oli huono edelleen.lähdin metsään kävelemään ja haukkaamaan raitista syys ilmaa.puolen tunnin mukava maastolenkki teki terää(ja ehkä tropitkin)ja olo koheni.en kuitenkaan uskaltautunut tikkurilan yhteis pitkälle lenkille,ettei olo huonontuisi.olo parani ja päätin leipoa korvapuusteja.kylläpä ne maistuikin pitkästä aikaa hyviltä!
käytiin nuoremman pojan kanssa syömässä mun vanhemmilla ja vein pullia heillekin .isäni hieroi taas kipeytyneitä hartioitani ja äiti antoi panadol poretta,sain myös lääkkeen yötä vasten otettavaksi,huomenna käyn apteekista ostamassa varmuuden vuoksi lisää.
iltapäivällä lähdettiin lenkkikaverin kanssa kävelylle,juteltiin ja käveltiin rauhallisesti viilenevässä illassa 5km,melkein tunti.
illalla tein banaani suklaa pirtelöä,oli tosi namia!
taas alkaa lihakset jumittaa,taidan vähän venytellä ja nappaan särkylääkkeen ja menen vällyjen väliin. hyvää uutta viikkoa!
lauantai 4. lokakuuta 2014
mukava rauhaisa lenkki ja ihanaa ruokaa,täytettyjen broilerin leikkeiden ohje
tänään oltiin aamusta miehen työpaikalla,mies korjasi pojan kaverin mopoa ja mä olin seuraneitinä.
yheltä oli vuorossa yhteislenkki vaaralan abc:lta.loppujen lopuksi meitä oli vain kaksi.mutta ei se mitään,tosi kivaa oli ja mukava oli tutustua taas uuteen ihmiseen!mä siis oon löytänyt näitä juoksukavereita fb:n juoksufoorumista,pääkaupunkiseudun kestävyysjuoksijoista ja kestävyyttä pintakaasulla ryhmistä,joihin olen itseni koukuttanut.pitää käydä joka päivä katsomassa mitä muille juoksijoille ja hölkkääjille kuuluu,kuka on juossut missäkin ja kuka on satuttanut itsensä yms..sieltä saa tukea ja uusia ideoita ja ystäviä!me juostiin kahden pienen tytön kotiäidin kanssa sopivan rauhallista tahtia,muttei liian hiljaa kuitenkaan.me löydettiin yhteinen tahti melko nopeasti ja juteltiin kokoajan,vaikkei koskaan oltu nähty.meillä ei ollut mittareita kun juostiin,ja arvioin tunti kymmenen minuuttia kestäneen lenkin olleen noin kymmenen kilsaa.iltapäivällä piti käydä sama lenkki pyörällä puhelimen kanssa,että sain varmuuden,10.2km oli lopullinen mitta.eli ihan mukavaa tahtia mentiin,mietin,onkohan mulla jo kunto parantunut kun ennen 10km lenkki tohon tahtiin otti koville,viimeiset pari kilsaa sai purra hammasta,että kykeni loppuun juoksemaan.nyt olo oli tosi rento ja hyvä koko lenkin.ja iltapäivän rauhaisa fillarointi kruunasi kivan liikunta päivän.
ruuanlaitto meni myöhäiseksi,teini söi aamiaisen tyttökaverin kanssa myöhään ja nuorempi poika söi välipalaa,niin kiirettä ruuanlaittoon ei ollut.
tehtiin tänään täytettyjä broilerin leikkeitä uunijuuresten ja lohkoperunoiden kanssa
pekonilla päällystetyt täytetyt broilerin leikkeet 5 henk
800g maustamattomia broilerin fileitä
fetajuustoa maun mukaan
savuporotuorejuustoa maun mukaan
grillimaustetta ja pippuria paistamisen aikana
pekonia 250g
jalopenoja jos tykkää
3dl ruokakermaa
öljyä paistamiseen
tee fileisiin veitsellä viillot ja täytä ne tuorejuustolla tai fetalla(mä laitoin puolet fetalla ja puolet savuporo tuorejuustolla)
päällystä täytetyt fileet pekonilla ja paista pannulla ,niin että niihin tulee väriä.paista samalla myös jalopeno paloja.lado väriä saaneet fileet ja jalopeno palat uunivuokaan ja paista 225 asteessa noin 40 minuuttia. 20 minuuttia paistettuasi lisää kerma ja anna porista . valmista tulee!ja maukasta!
kylkeen tehtiin valmiita rainbown uunijuureksia jotka laitoin ensiksi uuniin,sillä aikaa kuorin perunoita ja paloittelin ne ja lisäsin ne uunijuuresten sekaan.sitten lorautin öljyä sekaan ja maustoin suolalla. hyvää ja helppoa!
mulle riitti toi yksi annos,oli tosi hyvää!

perjantai 3. lokakuuta 2014
uusia tuulia
heippa!päätin muuttaa blogin nimen,kun kohti kevyempää neljääkymppiä ei jotenkin enää sopinut,kun neljäkymppiä tuli jo täyteen ja juoksu on tullut todellakin mun elämääni,elämäntapamuutosta teen,mutta rauhallisesti ja juoksu on tärkein liikunta muotoni.haluan kehittyä juoksemisessa,kokeilla uusia tapoja ja treenejä ja saada nautintoa pitemmistä ja rauhallisemmista lenkeistä.tällähetkellä vaaka on toissijainen juttu,vaatteet kertokoon totuuden!toivottavasti jaksat vieläkin lukea juttujani,tai jos olet uusi lukija tervetuloa!vinkkaa,millälailla voin kehittää kirjoittamistani,että tekin viihdytte täällä.hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua!
työmatkat hyötykäyttöön
oon joskus kävellyt töihin,ja kerran vissiin hölkännyt takaisinkin,mutta en koskaan samana päivänä.oon levännyt pari päivää,ja mulle tuli huono omatunto kun en mihinkään liikkunut.päätin lähteä aamulla taas pienelle lenkille ja illalla uudelleen.mutta kun aamulla piti herätä,en tosiaankaan jaksanut nousta vaan torkutin kelloa pariin otteeseen..sitten unen pöpperössä keksin oivan aatteen,kävelen töihin aamulla ja juoksen illalla pois!tuumasta toimeen ja eikun menoksi.otin reppuun vaihtovaatetta ja käpyttelin 8km matkan melko lämpimässä syys aamussa aikalailla reippaaseen tahtiin.töissä olin perillä paljon nopeammin kuin luulin,matkaan kului 1tunti 10 minuuttia.olo oli mahtava ja pirteä koko päivän.ink,n paper sivuilta kuva.
päivä kului muutenkin hyvin,lapsia oli vapailla ja muutama oli varahoidossa toisesta päiväkodista.iltapäivällä pääsin aika hyvissä ajoin lähtemään ja vaihdoin juoksukamat päälle,repun jätin töihin,kun niska ei kestä painavaa reppua juostessa.ihana ilma jatkui koko päivän,vaikkei aurinko kunnolla paistanutkaan,mutta oli lämmin ja tuuleton ilma.juoksu sujui melko reippaasti,välillä kävelin ,mutta suurimmaksi osaksi hölköttelin ja nautin olostani.ihana lenkki kertakaikkiaan,ei tarvinnut mennä mihinkään töitten jälkeen,kun treenit oli tehty,kävelyä 8km ja hölkkää sama matka vajaa 50minuuttia.tää täytyy tehdä uusiksi joskus!
huomenna pitäis mennä uusien lenkkikaverien kanssa reilu kympin lenkkki.
nyt juon yhden siiderin ja meen nukkumaan,huomenna uudet kujeet!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! Istuin tällä viikolla Poikani kyydissä , kun hän haki minut ekaa kertaa autolla töistä. Hän sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä kes...
-
Moi! Täällä taas! Tultiin aamulla pojan kanssa Berliinistä. Olipas ihana reissu! Tässä fiilistelyä reissusta: Lähdettiin perjantaina klo 11...