torstai 30. toukokuuta 2019

urheiluliivi testi, isorintaisen kuntojuoksijan valinnat

Moi! Täällä ollaan taas! Palautuminen on sujunut hyvin ja jalat alkaa tuntumaan normaaleilta. Eka hölkkä on jo tehty ja hyvältä tuntui.
Nyt kuitenkin ajattelin jakaa teille liivitestin tulokset omalta osaltani. Sain juoksijalehdeltä testiin urheiluliivejä. Toukokuun Numerossa oli testin tulokset, mutta itse halusin jakaa vähän laajemmin omia tuntemuksia ja fiiliksiä liiveistä. Mulla on isot ja painavat rinnat ja kunnon tuki on todella tärkeää. En ollut edes ymmärtänyt, miten tärkeää se onkaan. Mä olen pihistellyt liiveissä ja juossut melko huonoilla toppimallisilla liiveillä. Olen pärjännyt niilläkin, mutta nyt kun pääsin hyvien liivien makuun, en palaa enää takaisin vanhaan. 
Mun suosikki liivit: Shock absorber run





Kävin Shock Absorberin maahantuojalla testaamassa heidän liivejään ja sain lyhyen oppimäärän rintojen liikkeistä juoksun aikana. Sain hyvät opastukset myös miten liivit puetaan ja rinnat asetellaan ja niiden pitää olla tukevan tuntuiset! Sain testata paikanpäällä run ja run padded liiviä. http://shockabsorber.fi/tuotteet-ultimate/ valitsin run mallin, koska se tuntui panssarimaisen tukevalta ja rinnat ei heiluneet yhtään, vaikka hyppelin ja juoksentelin ne päälläni. Myös run padded tuntui hyvältä , mutta päädyin kuitenkin runiin. 
Plussat:  kauniit, tukevat, miellyttävät, ei hankaa, pysyy paikallaan, tukevat ja paikallaan pysyvät olkaimet
miinukset; vähän hankalat pukea alkuun, kahdet hakaset, mutta siihenkin oppii. Alkuun voi tuntua liiankin litistäviltä ja tukevilta, mutta minusta se on vain plussaa.
Näillä liiveillä juoksin pari pitempää lenkkiä ja lopulta päädyin niihin myös kun juoksin Helsinki City Doublen. Toimi tosi hyvin! Ei minkäänlaista hankausta , vaikka oli kuuma ja hikoilin koko 8h . Aivan loistava liivi isorintaiselle juoksijalle, sopii varmasti pienempirintaisellekin.Toimii myös hyppy ja loikkatreeneissä. Mun koko näissä liiveissä on eur 85E. 
Mun kakkos valinta : Casall high controll sports bra.

Tosi hyvä kakkonen. Nää on nätit ja tukevat ja näillä pystyy hyvin myös hyppimään ja juoksemaan. 
Plussat: kaunis ulkonäkö, kevyt tunne, tukevat, olkaimet ei valu
miinukset: ei niin tukevat kuin eka valintani, mutta toimii hyvin kyllä. Ei istu ihan täydellisesti, eteen rintojen yläosaan jää tyhjää tilaa, mutta se ei tunnu haittaavan liikkeessä. Näissä 85 E. 
Mun kolmosvalinta:  Kari Traa Frigg
Nää on topatut liivit ja toppaukset tuntuu aika oudoilta ja niitä saa väännellä oikeaan muottiin, ennen pukemista. Näissä on myös kahdet hakaset, mutta nää ei ole niin tiukat ja tukevat, niin on helpompi itse pukea. Ajattelin, että nää voisi toimia talvella, mulla ainakin hiostaa nää toppaukset lämpimällä kelillä, talvella usein rinnat palelee, testaan niitä uudelleen silloin. Ei niin hyvät kuin kaksi ensimmäistä liiviä, mutta ihan hyvät.
Plussat: melko tukevat, rinnat pysyvät paikallaan. 
Miinukset: toppaukset oudon ja jäykän tuntuiset, olkaimet joutuu vetämään tosi tiukalle, ettei valu ja silloin ne painaa olkapäitä ja hankaa. Kävelyssä toimi paremmin kuin juoksussa. 
mun koko näissä 80d
Nelosvalinta: Adidas Dont rest alphaskin

Miellyttävän tuntuinen toppimallinen ja kivannäköinen, muttei oe lähellekään niin tukeva kuin ekat kaksi. Kävelyillä ja vaikka töissä eskarien kanssa touhutessa toimii ja jumpissa joissa ei tarvitse hyppiä paljon. 
Plussat: Nätit, miellyttävät päällä, helpot pukea. 
Miinukset: ei tarpeeksi tukevat juoksuun isorintaiselle. 
Mun koko näissä L
Oli tosi silmiä avaavaa päästä kokeilemaan erilaisia liivejä. Mun niskakin on voinut paremmin kun on oikenlaiset liivit. Kiitos juoksija lehti https://www.juoksija-lehti.fi/ kun pyysitte mukaan testiin ! 
Mun valinta siis Shock Absorber run. Niistä on tullut mun lempparit! Hankin seuraavaksi heidän liivit joihin voi liittää sykeanturin eteen. Voisin myös kokeilla Run paddedia, koska sekin tuntui istuvan hyvin. Tulen käyttämään myös muita liivejä , varsinkin muissa lajeissa joissa ei tarvita niin jämäkkää tukea kuin juoksussa. 
Toivottavasti sait näistä jotain vinkkiä liiveihin , jos olet miettinyt minkälaisia liivejä voisi kokeilla juoksua ajatellen. Mitkä on sun lemppariliivit? 
Nyt lähden nukkumaan, huomenna aamulenkki ennen töitä. Kivaa tulevaa viikonloppua!



maanantai 27. toukokuuta 2019

Naisten Kymppi 2019

Moi! Täällä Taas. Eilen jännäsin suomen kultamatsia, enkä siksi päivittänyt blogia. Kannatti katsoa matsi!
Viime viikon urheilut oli vielä kevyitä palauttavia ja huoltavia pääasiassa. Kävelyitä, venyttelyä liikkuvuutta ja yksi lihaskuntotreeni (Keskittyi coreen ja yläkroppaan). Viime viikon söin vielä miten huvitti, kun maha ei tuntunut normaalilta doublen jäljiltä. Pystyin syömään vain vähän kerrallaan, muuten maha turposi ja tuntui kipeältä. Nyt alkaa vatsa tuntua jo paremmalta ja palaan takaisin normi syömisiiin.
Lauantaina oli  Naisten Kymppi . Mahtava hyvän mielen tapahtuma! Olen ollut muutamia kertoja mukana ja aina on ollut kivaa. Välillä olen kävellyt, välillä hölkännyt ja välillä juossut. Reitit on vaihdelleet vuosien varrella. Mukavia on olleet kaikki, joskus oli kovemia nousuja, nyt tykkäsin reitistä taas paljon. Kävelin tapahtumassa Marikan ja Tiinan kanssa ja Anna-liisakin liittyi porukkaamme reitillä. Vesisade taukosi sopivasti tapahtuman ajaksi. Aurinko paistoi ja iloinen puheensorina rytmitti kävelyä.




Edellis lauantain ultran jälkeen kävely oli tosiaankin hyvä ratkaisu. Käveltiin reippaasti, mutta rennosti. Ihasteltiin maisemia ja juteltiin kaikenlaista. 10km meni helposti ja kevyesti ja oli ihana olla tapahtumassa ilman paniikkia ja aikapaineita. Meillä oli Tiinan ja Marikan kanssa kukka pannat ja nimesimme meidät team perunankukiksi.
Naisten kympillä usein kaveriporukat/työporukat/sukulaiset yms pukeutuvat tiimiasuihin tai ainakin johonkin pieneen juttuun, mikä yhdistää.
Olen vetänyt Naisten Kympin yhteislenkkejä keväällä ja sain osallistumisia arvottavaksi ja itselleni vip osallistumisen. Kävin myös Domakers finlandin kutsumana aiemmin talvella Naisten Kympin Kick offissa josta sain 2 vip osallistumista jotka annoin Tiinalle ja Marikalle. Vipissä saatiin säilyttää kamat alueella ja paidat ja rannekkeet jonottamatta.

Naposteltavaa oli ennen lähtöä ja ruokaa ja juomaa kävelyn jälkeen. Oli ylellinen tunne.
Tuttuja näkyi paljon ja oli ihana fiilistellä tunnelmaa.
Maalihuolto oli tosi runsas ja kaikenlaisia näytteitä ja lahjoja tuli kassiin mukaan.
nämä kaikki ja jäätelö tuli maalihuollosta kaikille :)
Suosittelen tapahtumaa tosiaankin! Olen itse kävellyt tuolla ekan kympin ja juossut myös ekan kympin. Erittäin matalan kynnyksen tapahtuma.
Olitko Naisten Kympillä? Oletko Ollut?
Nyt pitää tehdä pienet venyttelyt, sitten nukkumaan, eilen meni myöhäiseksi..
Mä palaan taas , kivaa viikkoa sulle!

torstai 23. toukokuuta 2019

palauttelua ja varusteluetteloa doublelta, mitkä toimi ja mitkä ei.

Moi! Täällä taas! Palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Sunnuntaina olin ihan tönkkö, nyt alkaa jo jalat toimia. Juoksemaan en lähtisi vielä. Toissa iltana venyttelin pitkät rauhalliset venyttelyt n. 40 min, teki tosi hyvää.


Eilen kävelin n. 3km aamulenkin. Eilen oli jotenkin pahin allergiapäivä, ilta meni ihan yskimiseksi ja rään oksentamiseksi. Meinasin lähteä lääkäriin, mutta, höyryhengityksellä ja levolla ja veden juonnilla helpotti vähitellen. Aamulla olin jonkin verran paremmassa kunnossa ja päivä sujui hyvin. Lääkäriin varasin ajan, jotain lääkitystä tähän on saatava, heinix ja duact ei tunnu auttavan.
Lauantaina on Naisten Kymppi, jonne olen menossa Tiinan ja Marikan kanssa nauttimaan tunnelmasta kävellen. Toivotaan, että allergia ei äidy ihan mahdottomaksi, ettei kiva tapahtuma mene sivu suun.
Otan edelleen  rauhassa ja keskityn kehonhuoltoon ja yritän hoitaa allergian pois. Onneksi viime viikonloppuna ei ollut näin pahoja oireita.
Multa on kysytty kengistä ja muista hyvistä luottovermeistä pitkille lenkeille. Tässä mun hyväksi koetut vermeet lauantailta:
Mulla oli erikseen otetut kuvat kaikista, mutta kuvien siirrossa oli jotain häikkää, eli näillä mennään.
juoksin sekä puolimaratonin, että maratonin Yvetten martinan malliston paidalla , sain sen viime viikolla malliston lanseeraustilaisuudesta. Tosi ihana ja ohut hihaton toppi, en ollut koskaan käyttänyt sitä, mutta toimi hyvin! Oli niin kuuma, että tapahtuman paitoja en halunnut käyttää, vaikka niistä tykkäsinkin.
tämä yvetten paita ja myös pullo oli mulla pullovyössä mukana.


puolimaratonilla mulla oli lyhyet sortsit jotka hankasi reisiä. ne ei siis päässeet jatkoon.
Päässä oli Asicsin juoksulippis jonka ostin viime vuonna Naisten Kympin tapahtuma alueella olleesta myymälästä. Se on hyvä ja hengittävä ja toimii hyvin, kun kuumalla kaataa vettä hattuun, niinkuin mulla on tapana.
Jalassa oli mun luottokengät, aivan ihanat Newbalancen nb 1500 t2 juoksukengät. Olen joskus juossut pitsihousuissa, enkä todellakaan suosittele moista ;) nykyään juoksen pitkät matkat mielellään bokserimallisissa alushousuissa. Sain juoksijalehdeltä testiin aikaisemmin urheiluliivejä ja löysin itselleni ihan lempparit, shock absorber run liivit run. Teen liiveistä lähiaikoina postauksen, löysin todellakin uuden mukavuustason juoksuun kun sain mahtavan tukevat liivit päälleni.
Maratonille vihdoin siis sukat (lyhyet urheilusukat) ja kengät nb 890 jotka on myös mun luottokengät, nyt kyllä sain kaksi rakkoa varpaisiini, kuuma keli saattoi olla syynä ja hikoilevat jalat.
Rintsikat ja toppi ja alkkarit oli samat, lippis vaihtui compresportin aurinkolippaan, mistä tykkään tosi paljon, pysyy hyvin päässä ja saa säädettyä ja tuntuu miellyttävältä päässä.
jalassa oli soc merkkiset muutaman vuoden palvelleet juoksusortsit , nekin on lyhyet, mutta niissä on alla vähän pitemmät lahkeet ja ne toimii mulla hyvin. Selkäpuolella mulla oli kuumuuden takia mun vanha juomapullovyö ja martina malliston pullo. Vatsapuolella oli spibelt,https://www.stadium.fi/urheilu/juoksu/juoksutarvikkeet/282716101/spibelt.original-water-proof-belt.blk-blk joka on ihan mahtava, siihen mahtuu puhelin, geelit , siripiripötkö ja suolapussi.
Näillä siis mentiin lauantaina. Muistin taas, että ihan lyhyet sortsit ei toimi mulla, mä hankaan koipia yhteen ja tulee rumaa jälkeä. Muuten kaikki toimi hyvin. Rintsikat oli ihan mahtavat, ei hangannut mistään! Kenkien vaihto oli hyvä, mutta mulle tulee pitkillä matkoilla(maraton tai pitempi) väkisinkin rakko tai kaksi, vaikka olisi kuinka hyvät kengät.
Nyt meen nukkumaan, palaan taas! Kivaa tulevaa viikonloppua sulle!

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

huh mikä reissu! Helsinki City Double

Moi! Täällä sitä ollaan, muina ultrajuoksijoina. Hitto, mä tein sen! Juoksin eilen 63.3km! Tässä rapsaa eiliseltä, se on varmasti sekava ja rönsyilevä, mun ajatukset on vieläkin ihan sekavat. Yrittäkää saada selvää ;) oon siis juossut lokakuussa wihalla 50km, mutta siitä ei saanut virallista tulosta, sillä ei sinänsä ollut mulle mitään merkitystä, 50km oli mun ensimmäinen ultra ja tää sitten vielä vähän pitempi😊
Perjantai iltana se iski, paniikki. Mitä hittoa mä oon tekemässä, en varmasti jaksa koko matkaa juosta. Pyörin ympäriinsä ja mietiskelin kaikkia vaihtoehtoja mitkä voi mennä vikaan. Grillailtiin talonyhtion pihalla ja pakkasin seuraavan päivän kamat valmiiksi. Sain rauhoiteltua itseni ja nukahdin ja nukuin hyvin. Heräsin ajoissa, istuskelin ja venyttelin vähän ja söin skyrin jossa oli hilloa ja siemeniä ja banaanin , kourallisen pähkinöitä ja join lasillisen smoothieta ja vettä. Sitten vielä kuppi kahvia ja 4 palaa suklaata ja lähdin parkkipaikalle jossa sisko perheineen odotti. Lähdimme kohti eläintarhan kenttää, missä järjestettiin minimaraton. Pojat touhuili kaikenlaista ja minä kerkesin käydä vessassa (join puoli litraa vichyä kentällä) pari kertaa ja sitten lähdettiin siskon ja 4v siskonpojan kanssa juoksemaan 1km minimaratonia.
Isompi poika ja isänsä lähtivät myöhäisemmässä ryhmässä. Käveltiin ja hölköteltiin ja iloinen poika sai mitalin maalissa ja oli tyytyväinen. Odoteltiin varjossa isompaa poikaa maaliin ja kun hetki oltiin heidän kanssa maalialueella, lähdin vip tiloihin valmistautumaan omiin juoksuihini.
Näin vip tiloissa tuttuja juteltiin ja fiilisteltiin tunnelmaa. Pari muutakin oli lähdössä samalle matkalle ja juteltiin suunnitelmista, miten meinaavat edetä ja millä vauhdilla yms. Join 4dl smoothieta, koska en ehtinyt syömään ruokaa (vähän tyhmästi tein, unohtui koko ruoka, aamulla lähtiessä) ja söin puolikkaan proteiinipatukan. join myös vissyä vähän ja loput puolen litran pullosta join matkalla lähtöalueelle. Oli tosi lämmin ja päätin ottaa juomapullovyön ja pullon mukaan .
Nähtiin Ullan kanssa ja asetuttiin ensimmäiseen lähtöryhmään. Jännitys oli ihan mahdoton, jotenkin tuntui ihan utopistiselta olla lähdössä puolimaratonille joka oli se lyhyempi reissu. Lähdettiin rauhassa etenemään ja löydettiin melko pian hyvä rytmi. mun tarkoitus oli juosta 2h20-2h30 haarukkaan ja aloitettiin 2.27 loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Tuntui helpolta. Juoksin ja nautin tunnelmasta. Join joka juomapisteellä puoli mukia urheiujuomaa ja puoli mukia vettä ja kaadoin mukillisen vettä päähän ja paidan sisään. Otin myös väleissä pieniä hörppyjä omasta pullosta ja otin reitin aikana 2 geeliä ja 2 siripiriä. Jossain puolen välin aikaan lähdin vähän kovempaa vauhtia, ulla tuli omaa rauhallisempaa tahtia, hänelle kuumuus oli vähän liikaa. Oli kummallekin parempi mennä omaa vauhtia. Nostin vauhtia, mutta himmasin sen verran, että vauhti pysyi tavoite ajoissa. maalissa ajassa 2.21. Tosi hyvävoimaisena ja tyytyväisenä helpon juoksun jälkeen.
Vip tiloissa nähtiin taas tuttuja ja fiilisteltiin, söin proteiinivanukkaan ja puolikkaan proteiinipatukan ja 2dl smoothieta. Vissyä join taas puoli pulloa ja puolet matkalla lähtöön. Kävin vessassa, pesin naaman ja laitoin aurinkorasvaa, vaihdoin sukat ja kengät ja housut, koska lyhyet sortsit hankasi reisiä. Hain laastarit reisiin ja lähdettiin lähtöalueelle. Nähtiin Sannan ja Sadun kanssa ja asetuttiin 5.30 ja 5.00 jänisten väliin. Nyt ei enää jännittänyt. Mä juoksisin sen verran kuin kykenisin. Aurinko paahtoi kuumasti lähdön aikaan ja otin taas oman pullon vyöhön mukaan.
Mentiin vähän yli ja alle 7min km vauhtia. Oltiin sadun kanssa sovittu, että pidetään alussa suht hyvää vauhtia, että sitten on mahdollista hiljentää lopussa. Sanna joutui jättäytymään jossaina vaiheessa, kun hän oli juossut vain vähän viimeaikoina. Me jatkettiin sadun kanssa. Jossain 10km kohdalla Sisko ja mies ja poika kaverinsa kanssa oli tsemppaamassa.
Mulla alkoi tuntumaan jaloissa 12km kohdalla ja sanoin sadulle, että hän saa sitten mennä kun siltä tuntuu. Hölköteltiin ja höpöteltiin ja välillä vaan hölköteltiin. Taas join puoli kuppia urheilujuoma ja puoli vettä ja heitin vettä päälleni joka pisteellä, kahdella juomapisteellä otin vain vettä. Otin suolakiteitä suuhuni pari kertaa ja geelejä otin 4 ja kaksi Jennyn antaamaa energia blockia ja 3 siripiriä. Otin suolakurkkuja joka pisteellä kun niitä sai. Jalat oli tönköt ja olin tosi iloinen kun ice power piste tuli, tytöt suihkuttivat ice poweria jaloille. Se helpotti jonkin verran ja sain juostua helpommin. Kauppatorin kohdilla sanoin Sadulle, että hän voi mennä, kun mulla jalat painoi ja hän oli niin energisen oloinen. Hän lähti hiljalleen nostamaan tahtia ja minä laitoin viestin siskolle, että nyt hidastuu tahti, olin päättänyt, että puolikkaan (eli mulla oli silloin maraton takana) jälkeen lisään kävelyä. Menin kävelyä ja hölkkää sekoitellen ja juomapisteillä aloin heittämään kylmää vettä myös jaloille, se tuntui hyvältä.Kansalaistorilla sisko,mies ja poika kaverins kanssa oli taas tsemppamassa. Siitepölyt tukkeutti nenää ja keräsi limaa kurkkuun ja yskitti välillä . Laskeskelin, että pystyn hyvin pääsemään maaliin alle 6h vaikka kävelisin enimmäkseen. Pidettiin niin hyvää tahtia puolikkaaseen asti (2h31min) Olin siis juossut maratonin yhteensä alle 5h mikä on mulle hyvä aika. Vajaa 15km ennen maalia alkoi sattumaan reisiin ja se vaikeutti juoksua, etureidet oli ihan tukossa. Näin Sadun venyttelemässä vajaan kolmenkympin kohdalla. Oltiin kumpikin iloisia kun kohdattiin. Loppuun juostaisiin yhdessä, tai edettäisiin jollain tavalla. Kummallakin oli jalat kipeät ja jumissa. Edettiin kävelyä ja hölkkää sekoitellen, Sadun jalat kesti paremmin hiljista hölkkää ja mä kävelin välillä ja hölkkäsin hänet kiinni ja sitten hölkättiin yhdessä ja taas kävelyä. Näin me päästiin eteenpäin ja 38km kohdalla onnittelin Satua ekasta maratonista. Loppu alkoi häämöttää ja fiilis keventyä. Stadionille juostiin käsi kädessä ja tuuletettiin maalissa. Vitsit me tehtiin se! Sadun eka maraton ja mun eka virallinen ultra. 63.3km ja minimaraton 1km päälle. Maraton aika oli 5h 25 ja yhteensä 7h45min. Itku tuli kun poika juoksi vähän matkaa mukana (ajoin hänet takaisin katsomoon) ja huusivat mulle tsemppejä. Sain ruusuja ja olin ihan fiiliksissä koko ihanasta tunnelmsta. Haettiin mitalit ja hyvästelin Sadun ja menin vip tiloihin saunomaan. Pia joka oli juossut myös tuplan oli paikalla ja juteltiin hetki tunnelmista. Ihan mahti fiilis , vaikka jalat oli ihan tönköt ja olin ihan poikki.
Sisko,mies ja pojat oli odottelemassa stadionin ulkopuolella ja lähdettiin kävelemään ratikkapysäkille
vielä pystyi hyppäämään ultrajuoksun jälkeen.

. Käytiin burger kingissä, missä mä jaksoin syödä vain vähän ranskalaisia ja join limua. Lähdettiin siitä kotiin ja sisko lähti omaansa . Kotona piti vielä mennä suihkuun kun olo oli vähän heikko ja huomasin palaneeni aikalailla. Otin särkylääkkeen koipiani varten ja nukuinkin hyvin.
Tämän päivän olen fiilistellyt ja köpötellyt hiljalleen. Mun jalat on ihan tukkeessa. Söin varmasti liian vähän eilen. Energiat riitti juoksuun, mutta nyt varastot on tyhjät. Tänään on ollut nälkä, mutta en ole pystynyt syömään kuin vähän kerrallaan. Olen makaillut ja olo on ollut vetämätön. No kyllä se tästä! Fiilis on kuitenkin tosi hyvä! Nyt lepään ja annan kehon palautua.
Mä meen nyt nukkumaan , kivaa viikkoa sulle!
*kuulun hcrd street teamiin ja olen saanut osallistumisen ja pääsyn vip tiloihin.

torstai 16. toukokuuta 2019

pintaliitoa ja pöpökammoa ,kaksi päivää Helsinki City Doubleen

Moi! Täälläpä sitä ollaan! Jännitys tiivistyy ja tapahtuma on jo kahden päivän päästä!
Viikko on sujunut hyvin ja treenit olen pitänyt maltillisina.Olen levännyt ja syönyt hiilari pitoisesti ti-to.
Mulla on perinteisesti ollut aina joku jännityksen paikka ennen kisoja terveyden kanssa,niska jumeja, pakaravaivaa, flunssan alkua yms. Nyt iski kamalan hammassäryn viikonloppuna. Ma kävin kesken työpäivän hammaslääkärissä ja hampaan juuressa oli mätää.. Avasivat sen ja sain lääkepaikan ja lääkekuurin. Nyt on hammas kivuton ja uskon ettei se häiritse juoksua, mutta lupaan hoitaa hampaani nyt kuntoon.. Olen pelännyt hammaslääkäriä ja pakoillut hoitoon menoa. Nyt kärsin siitä sitten.
Ajattelin kertoa Tämän viikon tärkeimmät tähän asti , koska toivon mukaan sunnuntaina mulla on pitkä ja iloinen (!) rapsa kerrottavana Helsinki City Doublelta.
Maanantaina 30 min venyttely illallalla ennen nukkumaanmenoa.
Tiistainan aamulla 20 min jumppa koko kropalle. Tosi hyvä alku päivään. Illalla pieni 4km juoksu pikku vedoilla 4km 25.18 min.
20 min venyttelyt illalla ennen nukkumaan menoa.
Keskiviikkona töiden jälkeen kattilahallille Tiinan kanssa Martinan Yvettelle suunnitteleman malliston muotinäytökseen.




Domakers finland oy vastasi järjestelyistä ja kutsui minutin paikalle, sain kivan lahjapussin  mukaani
Kiva alku Lomalle! Hyvän näköisiä treeni vaatteita ja kiva fiilis tapahtumassa. Yhden pikku pullon kuohuviiniä join, en siis ihan villiintynyt ;)
Torstaina ekan loma päivän kunniaksi vein pojan aamulla nieluviljelyyn, on tosi kipeä ja angiina epäily.Kotona tein 30 min venyttelyn. Aamupäivällä menin tikkurilaan careeria koulun meikkaaja opiskelijiden näyttöön yhden opiskelijan malliksi. Kaveri laittoi torstaina kyselyä Josko joku pääsisi malliksi ja mullehan se sopi. Ihana meikki!
Harmi kun ei ollut minnekään menoa. Tuntui, että hieno meikki meni hukkaan siivotessa ja ulkona pikku kävelyllä.
Kävelin siis illalla 3km metsässä 32min rauhassa nautiskellen.
Ihana viikko ollut, huomenna menen hcrd expoon 9-12.30 pr hommiin.
Olen saanut levättyä hyvin. Olen tankannut hiilaripitoisemmin ja juonut hyvin.


Töissä oli vatsatautia ja flunssaa ja tuntui, että olisi tehnyt mieli laittaa hengityssuojat ja peittää itsensä desifiointiaineeseen. Keskiviikkona pojalle nousi korkea kuume ja kurkku tuli tosi kipeäksi, taas tuntuu siltä, että tekisi mieli piiloutua, nyt ei saa sairastua.
Tuu huomenna moikkaamaan, jos tuut Expoon aamupäivällä! Miten sun valmistautuminen on sujunut?

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

viime viikon tärkeimmät (kisaviikko on täällä !)

Moi! Täällä ollaan taas. Kiva viikko takana ja uusi edessä. Ensi viikko onkin kisaviikko. Vaikka vähän jo jännittää, on ihanaa, että Helsinki City Running Day on täällä! Juoksutapahtumat on ihania ja se jännitys ja tunnelma on mahtavaa! Menen perjantaina expoon pr hommiin 9-12.30 Siellä näkee paljon saman henkisiä ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. On ihana jutella muiden juoksemaan tulevien kanssa ja jakaa heidänkin intoaan ja jännitystään. Olen siis töistä vapaalla to ja pe ja rentoudun ja valmistaudun h-hetkeen. Muutenkin ensi viikko on kevyempi.
Tässä tämän viikon tärkeimmät, nyt jo oli kevyempi treeniviikko, vähitellen kevennellään kohti Helsinki City Doublea.
Ma: Illalla 2.8km kävely ja 25 min venyttely.
ti: 10 min aamuvenyttely, illalla 45 min lihaskuntotreeni ulkona. Hyppyjä, kuminauhajumppaa , loikkia yms.ennen nukkumaanmenoa 20 min venyt.
ke: 15 min venyttely ja 2.2km kävely
to: tunnin hieronta. pakara ja alaselkä oli niin juminen, että koko tunti meni niiden möyhentämiseen. Hyvää teki.
pe: Naisten Kympin yhteislenkki töölön kisahallilta. pientä tihkua, mutta olipa hyvä juoksusää!


8.5km 1h3 min. Alkuun 10 min koordinatiot ja loppuun samanverran venyttelyjä. Kiva porukka ja hyvä fiilis! Illalla 20 min venyt.
la: yhteislenkki kävellen. Ihana kävelylenkki savelasta lammassaareen. Käytiin lintutornissa ja ihasteltiin kauniita maisemia. Evästauko ja takaisin savelaan. Niin ihana ja leppoisa lenkki, äitikin oli mukana. 10.8km ja 2h 45 min eväs ja luonnon ihastelu taukoineen. Teki hyvää tehdä viikon pitkä kävellen.




Kummipoika yökylässä, herkuttelua ja leffaa.
Su: Kummipoika herätti aikaisin ja leivottiin yhdessä mokkapalakakku ja paistoin(pakaste) karjalanpiirakoita aamiaiselle. Rauhallinen ihana aamu. Päivällä mentiin äitienpäivä päivälliselle Pukinmäen pizzeriaan, mikä on vanhempieni vieressä. Koko isolla porukalla herkuteltiin pizzat ja vanhempien luona vielä kakkuja.

Illalla tuntui, etten jaksa lähteä mihinkään, mutta kiskaisin itseni kuitenkin liikkeelle ja hyvä niin! 1km rauhassa, 3km kovempaa ja 1.2km hiljempaa. yht 5.2km 32.54min. Hyvä treeni!
nää new balancen 1500 kengät on tosi hyvät, juoksin niillä viime vuonna maratonin, taitaa olla tänäkin vuonna mara kenkänä, puolikkaan juoksen toisilla.


Ajateltiin poikien kanssa mennä leffaan, mutta meni sen verran myöhäiseksi , että siirrettiin suosiolla. Valmistautumisessa on myös tärkeää levätä hyvin.
Nyt sitten fiilistelemään viimeisen viikon jännitystä ja odotusta. Tankkaan ja rentoudun. Mites sun valmistautuminen on sujunut? Nähdäänkö Hcrd.ssä?
Nyt pitää mennä nukkumaan, huomenna alkaa arki taas. Kivaa viikkoa sulle!