Moi! Täällä sitä taas ollaan. Tää viikko on mennyt pikku flunssaa karkotellessa. Ei oo kunnolla iskenyt päälle, mut sen verran, ettei uskalla rehkiä, että pääsisi pian liikkeelle .
Muutenkin on vähän matalalentoa ja fiilis alavireinen, meidän esikoinen muuttaa tänään pois kotoa!
Ei siinä mitään outoa ja erikoista ole, helmikuussa 21v pojan on hyvä aika itsenäistyä. Mutta tää eronhetki tuntuu vaikealta. Rintaa puristaa ja tuntuu,että kaikki itkettää.
Mun eka vauva. Poika joka teki musta äidin ekaa kertaa. On valvottu korvatulehduksien takia, lohdutettu kun on ollut paha mieli, seurattu kehittymistä pienestä 1500g painoisesta rääpäleestä isoksi mieheksi. Joskus pahimmassa murrosiässä toivoinkin varmaan, että Kumpa tulis se päivä, kun poika muuttaisi. Mutta nyt poika on fiksu, rehti ja luotettava. On sitä ollut kyllä aina. Mutta varsinkin nyt kun on ikää lisää. Syöhän hän kuin hevonen, eli ruokalasku varmasti pienenee. Mutta meille saa aina tulla syömään ja muutenkin käymään. Meillä on hyvät välit ja Toivon että viestittelyt jatkuu vaikkei asuta saman katon alla.
En tosin varmaankaan voi viikonloppuisin vaatia, että pitää ilmoittaa meneekö kotiin.. napanuoraa on jo nyrhitty, armeijaan menokin tuntui minusta vaikealta. Nyt se täytyy katkaista, mutta onneksi poika muuttaa 5km päähän ja puhelimet on keksitty. Pienet itkut saatan tirauttaa ( tai se on kyllä melko varmaa)Mutta samalla olen ylpeä, että hänellä on ammatti ja vakkarityö ja tekee vielä iltaisin töistäkin työtä. Hän pärjää varmasti, niin varmasti minäkin.
Miltä susta tuntui kun lapset muutti pois? Meille jää vielä tuo 17v, eli lopullista tyhjää pesää ei vielä tullut.
Haikeaa on, mutta eiköhän se tästä! Mä palaan pian, toivottavasti vähän iloisemmissa merkeissä. Kivaa viikonloppua!
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
torstai 30. tammikuuta 2020
maanantai 27. tammikuuta 2020
viime viikon tärkeimmät, sopivasti liikuntaa ja lepoa.
Moi!Päivät ja viikot vierii taas kovaa vauhtia. Arki on käynnistynyt hyvin ja treenit kulkee. Oikeastaan on vaikeampaa olla treenaamatta, kuin lähteä treenaamaan.
Talvi on n jo pitkällä, mutta säät ei oo kyllä sinne päinkään. Toisaalta juoksussa se on hyväkin, samoilla kamoilla voi juosta suurimman osan ajasta. Mä juoksen tällä hetkellä craftin tai new balancen talvitrikoilla ,kesätakilla jonka alla on pitkähihainen juoksupaita ja vähän kelistä riippuen ehkä, t-paitakin pitkähihaisen päällä. Normikengät ja putkihuivi ja tavalliset sormikkaat sekä ohut pipo. Millaiset juoksu tai treenivaatteet sulla on käytössä tällä hetkellä? Käytätkö talvivaatteita vai käytätkö kerroksia?
Tässä viime viikon tärkeimmät:
Maanantai: aamulenkki , alkuun ja loppuun hölkkää ja 5x2min vedot 2min hölkkäpalautuksella. Alussa ja lopussa myös kävelyä (kello oli silloin kiinni) tosi hyvä treeni!
28.31min 4.54km. Illalla vielä 3km kävely.
Tiistaina: opaslenkki kävellen 1h40min 9.74km. Kiva ja leppoisa lenkki.
Keskiviikko: 30 min kevyt spinning, eka kerta koskaan mulle, ja olipas kivaa! Sen jälkeen vielä 45 min kuntosalitreeni.
Illalla 20min venyttely
Torstai: 45min jooga ja venyttely, niin ihana aamun aloitus! Kävelin vaaralaan 3km jonne eskariryhmä tuli ja mentiin yhdessä fazerille. Kiva retki ja mukava työpäivä muutenkin.
Perjantai: aamulenkki rauhassa jossa 10x100m vedot. 27.44min ja 4.44km .
Illalla vietettiin työporukan kanssa vähän myöhässä pikkujouluja. Kiva ilta .
Lauantai: 19km yhteislenkki. Oli tosi kaunis auringonpaiste ja ihan kuin huomaamatta kilsat lisääntyi ja lenkistä tuli mukava pitkä .
2h20min. Illalla kavereilla. Vaikka olin autolla, valvomisesta tuli vähän pöhnä olo. Muuten ilta oli tosi kiva.
Sunnuntai: Siskon pojan 5v synttärit. Kivat juhlat.
Illalla tuli Labradorin noutaja Into kylään. On nyt viikon meitä ilahduttamassa ja liikuttamassa.
Kiva viikko ja liikettäkin tuli mukavasti.Mites sun treenit sujuu?
Nyt lähden nukkumaan. Kivaa viikkoa sulle! Mä palaan pian.

torstai 16. tammikuuta 2020
Hcm täältä tullaan !
Moi! Täällä ollaan taas! Huomasin tänään, että nyt on tasan 4kk HelsinkiCityRunningDayhyn. Niinkuin olen kertonut ennenkin, HCRD
on mun lempi tapahtuma. Oon Juossut ensimmäisen puolimaratonin
ja ensimmäisen maratonin tuolla. Ennen tapahtumat on olleet eri aikaan, mutta nyt kun hcm ja hcr juostaan samana päivänä, pitää valita kumman juoksee. Mä ratkaisin ongelman viime vuonna juoksemalla kummatkin samana päivänä, eli doublen. Doublessa juostaan siis ensin hcr puolimaraton ja sitten hcm maraton samana päivänä. Oli mahtava, vaikka rankka kokemus. Olen pohtinut ja puntaroinut kumman juoksisin, ja taidan kallistua hcm maratoniin.
Hcrd tapahtumassa on mahdollista juosta maratonin, puolimaratonin ja doublen lisäksi 5km ja maratonviesti ja tietty aamulla minimaraton. Halusin kuitenkin tänä vuonna juosta hcm maratonin, koska sillä on 40v synttärit😊🎉 maraton on järjestetty siis 39 kertaa ja nyt toukokuussa tulee täyteen 40 kertaa. Mahtavaa! Ja ajatelkaa, 8 juoksijaa on juossut sen kaikkina 39 kertana! Olen vetänyt parina vuonna hcrd yhteislenkkejä ja olen saanut tutustua yhteen kunniamaratoonariin. Ihan mahtava kuunnella miten minäkin vuonna on mennyt, keitä siellä on juossut yms. Pian 73 vuotta täyttävänä, vieläkin hän jaksaa treenata ja aikoo juosta hcm maratonin tänäkin vuonna! Upeaa! Itselleni maraton tulee olemaan 6s. 3kertaa olen juossut hcm llä ja kerran tampereen maratonilla ja kerran Helsinki maratonilla. Olen juossut myös kerran wihalla 50km jossa siis juoksin yli maratonin mittaisen matkan. Maraton on mun lempi matka, ei missään tapauksessa helppo , eikä itsestään selvyys. Mutta 42km aikana ehtii uppoutua ajatuksiinsa, miettiä miksi taas lähti tähän , miten mahtavaa tää on yms. Maaliin pääsy on joka kerta mahtava! Itkettää ja naurattaa ja se ylpeys itseensä on mahtava tunne. Edelleen ajattelen, että maraton on pitkä ja haastava matka, ja kunnioitan matkaa kovasti, vaikka olen pari kertaa juossut pitemmänkin matkan.
Mun loppuvuosi oli huono, oli kaikenlaista kremppaa ja sairastelua. Mutta uskon, että pystyn hyvinkin toukokuussa juoksemaan maratonin. Jos nyt pystyn juoksemaan ja treenaamaan hyvin , niin uskon, että lähelle enkkaakin ( viime elokuussa 4h30min) ja jopa enkka on mahdollinen. Kuitenkin treenasin hyvin ja vaihtelevasti lokakuuhun ja sen jälkeenkin joka kuukausi olen päässyt edes jonkin verran treenaamaan ja juoksemaankin, eli totaalitelakkaa ei ole ollut. Pt Annan ohjelmalla treenailen siis kohti hcm maratonia. Tulee taas olemaan tunteiden vuoristorataa! Ja jos maaliin pääsen , tulee taas olemaan mahtavaa! Tuutko HCRD tapahtumaan? Mille matkalle?
Vielä ehtii hyvinkin treenaamaan HCRD lle. 4kk on hyvää aikaa huoltaa kehoaan, vahvistaa lihaksiaan ja treenata monipuolisesti, valitsi sitten minkä matkan hyvänsä. Pitää vaan valita itselleen realistinen matka, haastetta saa olla ,mutta ei liikaa, varsinkaan kun aikaa on nyt tuo 4kk. Mä lähden nyt nukkumaan, unikin on todella tärkeää.
Kivaa viikonloppua, palaan pian!

maanantai 13. tammikuuta 2020
mietteitä Garmin forerunner 645 music kellosta
Sain n vuosi sitten testiin Garmin forerunner 645 music kellon
. Tykästyin kelloon niin paljon, että hankin sen itselleni edullisempaan hintaan kokeilujakson jälkeen. En todellakaan ole tekniikan ihmelapsi, mutta tämä kello on minullekin helppo käyttää. Tosin tässä on varmasti paljon ominaisuuksia, mitä en ole löytänyt, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen näihin mitä käytän.
Garminilta kysyttiin, mitä ominaisuuksia haluaisin kellolta ja sanoin, että rannemittaus, musiikin kuuntelu, sirous, helppokäyttöisyys , matkan ja vauhdin mittaus. Tämä tuli sitten testiin ja on ollut kyllä juuri sitä mitä halusin. Garmin connectin kautta on ollut helppo seurata esim unta ja yhdistää kello puhelimeen, ettei aina tarvitse avata konetta, kun tarkastelee tietojaan.
tietoja kellosta
Lataan kelloa n. 5-7 päivän välein. Pidän kelloa kokoajan ranteessa ja pyrin laittamaan sen päälle kaikissa urheilusuorituksissa. Kellossa riitti loistavasti akku HCRD doublessa , kello oli ladattu aikaisin aamulla ja se oli päällä (mittasi matkaa ja vauhtia) kahdeksan tunnin ajan. Muistin laittaa kellon laturiin vasta seuraavana aamuna, eikä siitä ollut loppunut akku silloinkaan. Tuotetiedoissa luvataan 14 tunnin akunkestoa kun käyttää gbs toimintoa ja 8 tuntia jos käyttää musiikkioimintoakin. Itse en uskaltanut käyttää musiikkitoimintoa, vaan käytin puhelinta musiikin kuunteluun. Musiikin kuunteluun tarvitaan bluetooth kuulokkeet. Musiikkia tai podcasteja voi ladata puhelimestaan tai vaikka spotifystä. Kätevää.
Kellossa on rannesykemittaus ja olen ollut siihen tyytyväinen. Voi olla, ettei se ihan tarkkoja sykkeitä näytä, mutta aika lähelle kuitenkin ja olen treenannut niiden mukaan. Monet siis sanovat, ettei rannemittaus ole tarkkaa, mutta minulla on toiminut tarpeeksi hyvin.
Garmin Forerunner 645 kelloon saisi myös liitettyä garmin pay ominaisuuden ja voisi maksaa kellolla, mulle vielä vähän liian edistyksellistä, en ole kokeillut.
Itse tykkään seurata unta ja sen laatua ja askelia päivittäin, vaikka en urheilisikaan.
Voin kyllä suositella kelloa muillekin. Olen ollut tyytyväinen. Tällä hetkellä kellon hinta on noin 350euroa, joskus olen nähnyt huipputarjouksia ilman music toimintoa alle 200e mutta yleensä tämä kello on ollut yli 300e, vuosi sitten se oli yli 400 euroa. Mitä kelloa sä käytät, vai juoksetko ja urheiletko fiiliksellä? Mitä ominaisuuksia haluat kellolta?
Nyt on mentävä nukkumaan, palaan pian!

sunnuntai 12. tammikuuta 2020
kuusijärven uusi silta ja reitit sipoonkorpeen
kuusijärven uusi silta |
Olen jo pitkään halunnut uusia helppoja polkulenkkejä, joihin voisin viedä porukkaa, eksymättä. Eksyn niin helposti, että helpot ja hyvin merkatut reitit on kaiken a ja o. Kun on tutustunut reittiin tarpeeksi hyvin, on mahdollista etsiä läheltä merkitsemättömiäkin reittejä, mutta alkuun pitää pystyä seuraamaan helposti reittejä. Plussaa tietysti jos reitille pääsee helposti täältä itä vantaalta. Kalkkiruukin luontopolku on mun suosikki ollut jo pitkään.Sinne pääsee helposti ja reitti on hyvin merkattu. Nyt ajattelin kuitenkin kertoa Kuusijärveltä lähtevästä reitistä.
Kuusijärven ulkoilualue ulkoilualueen sivuille on mukava alue josta pääsee kivasti sipoonkorpeen ja itse kuusijärvelläkin on tekemistä ja esim kahvila ja erilaisia saunoja. Nykyään sipoonkorpeen pääsee jo huomattavsti helpommin, kun uuden sillan mukana on tullut helpot ja hyvin merkatut reitit. Osa reiteistä menee poluilla, osa soralla ja osa hiekkateinä ja latupohjilla.
Uusi silta
oransseja merkkejä seuraten ei eksy |
Nyt muutaman kerran käyneenä olen huomannut, että viikonloppuisin ja pyhinä ennen 10.30 parkkipaikalla on tilaa ja yhdentoista jälkeen, on tuurista kiinni, saako auton parkkiin. Myös muutama bussi tulee kuusijärvelle, niitäkin kannattaa tutkia, tai jos tulee isommalla porukalla, kannattaa tulla vaikka kimppakyydeillä.
Sillalla
silta ylittää tien ja helpottaa kovasti sipoonkorpeen menoa |
ja siitä ihan pienen matkan päässä on grillikatos, puuliiteri ja puucee. Grillikatokselle pääsee rappusia pitkin
ja rappujen läheltä voi kiivetä kalliota pitkinkin, jos esim koira ei halua kulkea metallirappusia. Grillikatoksen luota on kauniit maisemat bisajärvelle
ja siinä on yksi hyvä kohta kääntyä takaisin, jos haluaa lyhyemmän lenkin. Katokselle on 3km , eli tästä tulee 6km kierros. Sauvakävellen matkaan menee aikaa n. 1h20 min ja siihen sisältyy muutama kuvaustauko ja luonnon ihastelua.
Grillikatokselta reitti jatkuu ja lopulta päästään kalkkiruukin luontopolulle jossa voi vihreä valkoisia merkkejä seuraamalla tehdä vielä vajaa 5km lisälenkin. Me juostiin polkujuoksulenkillä rauhalliseen tahtiin
ja mäet kävellen kalkkiruukin luontopolun alkuun laavulle ja siitä takaisin ja reitistä tuli 10km. aikaa meni pikku pysähdyksillä 1h40 min. Eli reittiä saa kasvatettua tosi mukavasti. Kalkkiruukiltakin pääsee merkttuja reittejä muuallekin, eli yli 20km lenkitkin onnistuu helposti. Tolla 10km reitillä nousua tuli n. 200m ja laskua melkolailla samanverran. Kalkkiruukin kierroksella nousua tulee mukavasti lisää ja se reitti on vaativampaa, vaikka nykyään kalkkiruukillakin on suht helppokulkuista, kun sitä on kunnostettu.
Teen kalkkiruukin luontopolusta jossain vaiheessa myös postauksen, mutta niitä löytyy helpommin jo nyt googlaamalla, tätä uutta reittiä ei vielä löydä niin monista postauksista, siksi päätin avata tätä nyt.
Kannattaa käydä katsastamassa reitit! Oikein mukava kävellen tai juosten, pyörilläkin ajelivat alkureitistä, rappujen jälkeen ei heitä näkynyt.Perheen kanssakin ainakin pienemmät kierrokset sujuu hyvin ja esim grillipaikalla oli paljon lapsia.
Nyt lähden pukemaan juoksukamat, kohta lähden vetämään lenkkiä pirkkolaan. Palaan pian ! Kivaa viikkoa sulle!
maanantai 6. tammikuuta 2020
Suunnitelmia ja haaveita uudelle vuodelle 2020
Moi! Täällä taas! Sain viime vuoden tärkeimmät postaukset ulos juuri ennen vuoden vaihdetta. Nyt olisi aika suunnata ajatukset tähän vuoteen ja tuleviin haaveisiin/tavoitteisiin, suurimmaksi osaksi urheilun saralla.
Vielä en ole ilmottautunut kovin moneen tapahtumaan, mutta ajatuksia tulevasta kaudesta on jo.
Mun loppukausi meni vähän huonommin, kuin olisin toivonut, mutta krempoille ja sairasteluillehan ei mitään voi. Tai ehkä voi, mutta aina ei osaa olla niin järkevä, ettei esim urheilu/rasitusvammoja tulisi. Nyt isona toiveena terveenä pysyminen ja kropan kunnossa pitäminen. Siihen liittyy paljon asioita, mitkä ovat jo mun elämässä, mutta jotka pitää ottaa säännölliseksi osaksi elämää ja joihin pitää keskittyä erityisesti.
1. terveellinen syöminen:
Olen Pt Annan avulla saanut terveellisen ruokavalion jo hyvin arkeen
, mutta vielä on hiomista,varsinkin siinä, ettei lomilla ja vapailla ja sairaslomilla lisää herkuttelua. Viikonloput mulla on ollut herkkupäiviä, mutta nyt välillä on tuntunut, että odotan viikonloppua herkkujen kiilto silmissä ja ahmin sen takia, etten taas syö viikolla herkkuja. Tästä pääsin jo pois, mutta nyt se on taas hiipimässä takaisin, eli ryhtiliike! Monipuoliset ja terveelliset ateriat ja välipalat on kaiken a ja o, tiedän sen, mutta se toteutus..Mutta nyt Taas ryhtiä ja kunnolla kiinni ateriarytmeihin, niin siitä se taas lähtee.

2. venyttely/kehonhuolto
. Oon lisännyt kehonhuotoa viime vuonna, mutta loppuvuoden olkapää ja varsinkin juoksijan polvivaivat sai mut lisäämään todella paljon kehonhuoltoa. Pyrin venyttelemään joka päivä, ainakin vähän. Tvtä katsoessa on helppo tehdä joitain venyttely liikkeitä , tai vaikka rullailla lihaksia pilatesrullalla. Aamutkin lähtee paremmin käyntiin kun teen muutaman herättelevän liikkeen ja esim istun syväkyykyssä jonkin aikaa. Tän aion pitää! On niin ihana olo kun hoitaa kehoaan. Kropan avaukset ja kierrot , pitkät venytykset tai dynaamiset venyttelyt, kaikki tekee hyvää!

3. lihaskuntotreenit. Viime vuonna otin lihaskuntotreenuksen paremmin haltuun ja sitä jatkan.n 2kertaa viikossa lihaskuntotreeniä.
Pääasiassa oman kehon painolla, mutta tavoitteena olisi käydä esim kerran viikossa salilla.Anna on tehnyt mulle kotitreenejä ja saliohjelmia ja erilaisia pakaraa vahvistavia treenejä. Tietty myös loikka ja hyppytreenejä, niistä tykkään, mutta en nyt oo vähään aikaan uskaltanut tehdä, kun toi polvi on kiukutellut. Nyt taas voi ottaa nekin takaisin ohjelmaan.

4. lepo. Tää on välillä vähän suhteellista, en aina meinaa malttaa pitää täysin lepopäiviä, vaan teen jotain muuta kuin juoksua. Mutta tavoitteena on pitää ainakin yksi täysin lepopäivä viikossa (tietysti kehonhuoltoa voi tehdä) Anna on myös jaksottanut treenit niin, että on myös kevyempiä viikkoja. Ennen olen vain treenannut kovaa kokoajan.
Tässä hyviä pointteja ja hyviksi todettuja juttuja, näillä pääsee taas hyvään ja terveelliseen arkeen kiinni.Mitkä on sun terveellisen elämän kulmakivet? Onko helppoa pitää niistä kiinni?
Liikunta on mulle tärkeä, varsinkin juoksu. On ollut vaikea olla juoksematta, mutta terveys ennen kaikkea. Nyt toivottavasti krempat on takanapäin, ja pääsen treenaamaan täysillä kohti kevään ja kesän tavotteita.
En ole tosiaan vielä ilmoittautunut yhteenkään tapahtumaan, mutta minulla on osallistuminen sherwood trail run iin. 28.3. Sain osallistumisen yhteistyön ansiosta. En ole päättänyt vielä, juoksenko tuolla 20 vai 10km. Se selviää lähempänä. Pääsen myös suosikki tapahtumaani hcrd.hen yhteistyön johdosta. Olen kuulunut Hcrd street teamiin jo useamman vuoden. Tällä hetkellä pohdin , osallistuisinko hcm maratonille vai doubleen, jonka juoksin viime vuonna.
Siinä siis juostaan ensin puolimaraton Hcr ja sitten koko maraton Hcm ; samana päivänä . Juoksu oli rankka, mutta sujui todella hyvin ja siitä jäi hyvät fiilikset. Ja koska olen harakka(hih) tänä vuonna saatavat 3 mitalia (hcr,hcm ja doublen oma mitali.) on alkanut kiinnostaa, viime vuonna itse doublesta ei saanut mitalia. Toisaalta, jos treenit sujuu hyvin, voisin yrittää parantaa maraton ennätystä hcm maratonilla jos keskittyisin vain siihen.Vähän enemmän olen Hcm kannalla, mutta asia on vielä hautumassa.

Oletko tulossa HCRD tapahtumaan? Mille matkalle?
Olen Myös saanut yhteistyön kautta osallistumisen Savonlinna city runiin. Tapahtuma järjestetään 6.6 ensimmäistä kertaa. Vähän riippuu, miten hyvin olen palautunut HCRD juoksusta, koska noiden välissä ei ole kovin kauan aikaa. Voin mennä rauhassa juoksemaan 12km tai 21.1km Mutta haluanko lähteä noin kauas vain fiilistelemään kauniita maisemia? Olisi kiva päästä juoksemaan vauhdikkaammin. Mutta saa nähdä, mielelläni lähtisin uutta tapahtumaa katsastamaan jollain vauhdilla. Vanhempien mökiltä on matkaa n 100km Savonlinnaan. Toisaalta voisi myös vuokrata mökin tai mennä hotelliin niin saisi piku lomankin samalla. Savonlinna on tuttu, koska äitini on kotoisin siitä läheltä Enonkoskelta. Siellä olen viettänyt lapsuuteni kesät ja useat joulut ja muut lomat.
Muuten en ole tarkemmin miettinyt mihin tapahtumiin osallitun.Haaveissa olisi yksi pitempi kuin Double eli 63.3km. Olen ajatellut Masokistin unelman 100km tai Wihan kilometrien vastavaa, jos se järjestetään tänä vuonna. Jotenkin tasaisella lyhyillä kiekoilla juostava reitti kiinnostaisi , en uskaltaisi tuntureille ultralle, mutta turvallisten kierrosten kiertäminen olisi aika kiinnostava juttu.
Haluaisin siis pidentää matkaa. Olen juossut kerran 50km Wihalla ja kerran Doublen 63.3km.
Yhteislenkkejä järjestän edelleen. Ne on niin mun juttu. On kiva saada porukkaa liikkeelle ja tutustua uusiin ihmisiin ja saada juosta jo pitempään lenkeillä käyneiden kanssa. Naisten Kympin ja HCRD yhteislenkkejä käyn vetämässä ja sitten omia , sekä poluilla, että teillä.
Ystävien ja perheen kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa. Ja muutenkin keksiä jotain muuta harrastusta, kuin juoksu . Siis lisäksi, ei tilalle. Lukemista pitäisi lisätä, viime vuonna luin yhden kirjan ja kuuntelin 6. Kokkikurssi ( meillä on aina samaa ruokaa ) tai kielikurssi kiinnostaisi. Myös kuorossa laulaminen olisi mukavaa. Mitään hirveän usein järjestettävää ja sitovaa en haluaisi tai pystykään ottamaan, mutta joku lyhyempi kurssi tai kerran viikossa oleva juttu ois ok.
Myös jotain uutta urheilulajia olisi kiva kokeilla. Laittakaa ehdotusta ja tulkaa mun kanssa testaamaan jotain lajia, se vois olla kivaa!
Mitä toiveita/haaveita/ lupauksia sulla on tälle vuodelle?
Nyt meen venyttelemään ja nukkumaan, huomenna töihin. Kivaa viikkoa !

keskiviikko 1. tammikuuta 2020
vuosi 2019 , miten meni (heinä-joulukuu)
Pakko lisätä tähän, että vanhan tietokoneen tai /ja bloggerin ongelmien takia tämän postauksen tekeminen on ollut haastavaa. Kuvat on menneet sekaisin ja kuvatekstit on vaihtaneet paikkaa, jos näyttää oudolta, siinä syy!
Tässä siis heinäkuu-joulukuu tärkeimmät.
Heinäkuu:
juoksua 163.7km.
Ihania aamulenkkejä ja aamiaisia ystävien kanssa |
Reissu Berliiniin kahdestaan nuoremman pojan kanssa |
Kävin parilla lenkilläkin |
Ihanaa yhteistä aikaa pojan kanssa,hän jaksoi jopa herätä aamiaiselle hyvissä ajoin. |
Käveltiin paljon ja kuljettiin sähköpotkulaudoilla |
Istuttiin iltaa ja pelailtiin biljardia yms, pojan ehdoilla |
Uusia polkuja viikistä lammassaareen |
Aamutreenejä radalla. Vedotkin maistuu paremmin porukassa |
Mökillä oli kiva treenailla ulkona |
Ihania porukkalenkkejä |
Ja treenejä |
Paljon aamulenkkejä |
Ja ihania aamiaisia lenkkien jälkeen |
Pt Annan kanssa yhteistreenejä ja lenkkejä |
Venyttelin paljon urheilupuistossa |
Mökkimaisemissa kovia treenejä |
juoksu. 155.2km
Kesällä on ihania herkkuja tarjolla ja puurotkin maistuu paremmin |
Sain pakastimeenkin marjoja |
5km enkka pamahti elokuun kovalla lenkillä |
Ihania yhteislenkkejä |
Jätski kuuluu kesään |
Kesän aikana tein paljon intervallitreenejä |
Kotitreenitkin pysyivät ohjelmassa |
Ilmoittauduin viikon varoitusajalla Helsinki maratoniin.se meni loistavasti ja ennätys parani yli 4 min. Alitin4h30min mitä oon pitänyt haamurajana.ihan super tyytyväinen! |
47.8km
uimahallilla on tullut käytyä syksyn aikana korvaavia lajeja tekemässä. Juoksua kaipasin. |
75.3km
korvasin juoksua kävelyllä eri maisemissa |
kavereiden kanssa kävin pitkiksellä |
ihanissa maisemissa, mutta jalka ei tykännyt yhtään ja nilkutin muutaman päivän. |
olin juoksematta marraskuun lopun ja marras joulukuun vaihteessa käytiin Krakovassa ja siellä käveltiin paljon |
mulla oli korolliset kengät ja niillä kävely kipeytti jalkaa |
krakovassa oli ihanat joulutorit |
joulukuu:
juoksua: 62.7km
joulukuussa vahvistin pakaraa |
kävelin |
vietettiin ihana perhe joulu |
huolsin kehoa paljon |
pääsin angiinan jälkeen juoksemaankin ja totaalilepo olikin tehnyt hyvää jalalle, polvi on kestänyt juoksua. |
tekisi mieli juosta kokoajan, mutta olen malttanut levätä ja kävellä |
sauvakävelykin luonnistuu, kun olkapää on parempi |
ihania jooga ja venyttely treenejä on tullut tehtyä. |
perheen kanssa käytiin ihmettelemässä raketteja, hyvää uutta vuotta!!! |
Palaan pian tän vuoden suunnitelmien kanssa. Kivaa loppuviikkoa sulle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! Istuin tällä viikolla Poikani kyydissä , kun hän haki minut ekaa kertaa autolla töistä. Hän sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä kes...
-
Moi! Täällä taas! Tultiin aamulla pojan kanssa Berliinistä. Olipas ihana reissu! Tässä fiilistelyä reissusta: Lähdettiin perjantaina klo 11...