maanantai 27. toukokuuta 2019

Naisten Kymppi 2019

Moi! Täällä Taas. Eilen jännäsin suomen kultamatsia, enkä siksi päivittänyt blogia. Kannatti katsoa matsi!
Viime viikon urheilut oli vielä kevyitä palauttavia ja huoltavia pääasiassa. Kävelyitä, venyttelyä liikkuvuutta ja yksi lihaskuntotreeni (Keskittyi coreen ja yläkroppaan). Viime viikon söin vielä miten huvitti, kun maha ei tuntunut normaalilta doublen jäljiltä. Pystyin syömään vain vähän kerrallaan, muuten maha turposi ja tuntui kipeältä. Nyt alkaa vatsa tuntua jo paremmalta ja palaan takaisin normi syömisiiin.
Lauantaina oli  Naisten Kymppi . Mahtava hyvän mielen tapahtuma! Olen ollut muutamia kertoja mukana ja aina on ollut kivaa. Välillä olen kävellyt, välillä hölkännyt ja välillä juossut. Reitit on vaihdelleet vuosien varrella. Mukavia on olleet kaikki, joskus oli kovemia nousuja, nyt tykkäsin reitistä taas paljon. Kävelin tapahtumassa Marikan ja Tiinan kanssa ja Anna-liisakin liittyi porukkaamme reitillä. Vesisade taukosi sopivasti tapahtuman ajaksi. Aurinko paistoi ja iloinen puheensorina rytmitti kävelyä.




Edellis lauantain ultran jälkeen kävely oli tosiaankin hyvä ratkaisu. Käveltiin reippaasti, mutta rennosti. Ihasteltiin maisemia ja juteltiin kaikenlaista. 10km meni helposti ja kevyesti ja oli ihana olla tapahtumassa ilman paniikkia ja aikapaineita. Meillä oli Tiinan ja Marikan kanssa kukka pannat ja nimesimme meidät team perunankukiksi.
Naisten kympillä usein kaveriporukat/työporukat/sukulaiset yms pukeutuvat tiimiasuihin tai ainakin johonkin pieneen juttuun, mikä yhdistää.
Olen vetänyt Naisten Kympin yhteislenkkejä keväällä ja sain osallistumisia arvottavaksi ja itselleni vip osallistumisen. Kävin myös Domakers finlandin kutsumana aiemmin talvella Naisten Kympin Kick offissa josta sain 2 vip osallistumista jotka annoin Tiinalle ja Marikalle. Vipissä saatiin säilyttää kamat alueella ja paidat ja rannekkeet jonottamatta.

Naposteltavaa oli ennen lähtöä ja ruokaa ja juomaa kävelyn jälkeen. Oli ylellinen tunne.
Tuttuja näkyi paljon ja oli ihana fiilistellä tunnelmaa.
Maalihuolto oli tosi runsas ja kaikenlaisia näytteitä ja lahjoja tuli kassiin mukaan.
nämä kaikki ja jäätelö tuli maalihuollosta kaikille :)
Suosittelen tapahtumaa tosiaankin! Olen itse kävellyt tuolla ekan kympin ja juossut myös ekan kympin. Erittäin matalan kynnyksen tapahtuma.
Olitko Naisten Kympillä? Oletko Ollut?
Nyt pitää tehdä pienet venyttelyt, sitten nukkumaan, eilen meni myöhäiseksi..
Mä palaan taas , kivaa viikkoa sulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!