47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
tiistai 23. joulukuuta 2014
musikallinen luukku 23 ja aatonaaton touhuja kuvin ja sanoin
tänään saikin juosta ihanassa 6 asteen pakkasessa
aurinkokin paistoi melkein koko matkan
luntakin on satanut ihanan paljon!
tonttuhommiakin ehdittiin tekemään,nuorempi meni jo etukäteen mummolle ja vaarille yöksi me mennään huomenna
tein tänään omenapiirakan kun sain taas naapurin äidin omenoita
tänään 23 luukku onkin suvi teräsniskan tonttu,ihana!
Aamulla nukuin yhdeksään ja löllöttelin pitkään ennenkuin jaksoin lähteä lenkille.Oli ihana lenkkeillä 6 asteen pakkasessa ja auringonpaisteessa.Lumi kimalteli ja oli kaunista.Juoksin melko rauhallisesti,en ihan etanaa,mutta lähelle 7min kilsa vauhtia.Otin 4 reipasta spurttia,juoksin yhden lyhtypylvään välin melko lujaa ja toisen niin lujaa kuin jaksoin ja kiinnitin huomiota tekniikkaan.väleissä palasin perusvauhtiin en siis palautellut ihan hiljaa.Juoksin reilun 5 km 6.3min kilsavauhtia.Spurtit tietty nosti vähän keskivauhtia.Oikein kiva lenkki!Kävelin kilometrin rauhallisesti palautellen.
Vein nuoremman pojan mun vanhemmille kylään,me mennään sinne perässä huomenna.Kävin ostamassa viimehetken lahjaostokset ja paketoitiin kaikki lahjat .Nyt kun pojat on isompia lahjakasat on maltillisempia,rahaa kyllä menee niihinkin.
Äsken tein omenapiirakan,nyt pitää mennä maistelemaan!
Palaan vielä huomenna viimeisen luukun merkeissä.Yrittäkäähän jaksaa odottaa huomiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olis mukavaa saada kommentteja!