ei ihan helppo reissu, mutta maaliin! (tamperemaraton 2017)

Terve!
Nyt se on juostu, tampere maraton 2017! Huikeaa aikaa en odottanutkaan, mutta en todellakaan uskonut sen olevan niin vaikea reissu kuin sitten oli. Toisaalta hyväkin , etten tiennyt, tuskin olisin lähtenyt matkaan ollenkaan. Lopulta hienoa, että lähdin! Tässäpä raporttia reissusta, varoitan että saattaa sisältää kirosanoja ja itsesääliä ja itsensä ruoskimista ja tästä tulee pitkä kuin maraton.
Mentiin tampereelle sokos hotelli ilvekseen mieheni kanssa jo perjantaina kahdeksi yöksi. Oltiin ajoissa paikalla ja ehdittiin lepäillä mukavassa huoneessa ennen kuin kisatoimisto aukesi ratinan stadionilla.

Jännitys alkoi kuplimaan vatsassa , hitto se on kohta totta , kohta juoksen kokonaisen maratonin . reilu vuosi olikin jo vierähtänyt edellisestä. Mun kaksi edellistä maratonia juoksin hcm.llä helsingissä. Ensimmäinen ja toinen maraton oli helppoja, ei mitään ongelmia ja vauhtikin oli yllättävän hyvä koko matkan. Tämä vuosi on ollut vaikea ja oli jo valmiiksi selvää, ettei ennätykset pauku tänä vuonna.
Ilta meni kivasti syöden hyvää ruokaa läheisessä ravintolassa ja mentiin melko aikaisin nukkumaan  Lauantai aamu oli sateinen ja hermoilin pukeutumista. Kävin runsaalla hotelliaamiaisella ja huoneeseen palatessani huomasnkin ikkunasta näkyvän kirkastuneen taivaan. Jes, näytti paremmalta! Valitsin vaatteiksi kuitenkin pitkät trikoot , pitkähihaisen paidan ja ohuen juoksutakin. Ajattelin, että matkaan sen verran kauan, että saattaa viluttaa. Takin jätin auki, että saisin sen heittää miehelleni matkan varrella jos siltä tuntuisi.
Mentiin puoli 11 paikan päälle ja  ilokseni huomasin että Timo Marjomäki oli myymässä urheilu kampetta ja sain ostettua energia karkkeja ja geelejä, omani kun sattui jäämään kotiin.
Tapasin paljon tuttuja ja otettiin kuvia.

10 vailla menin lähtöalueelle ja etsin 4.45 jänisryhmän. Ajattelin sen olevan hyvä aloitus vauhti, Jättäydyn pois jos en kestä mukana tai jos oikein hyvin sujuu kiristän vauhtia. Tavoitetta ei sinänsä ollut, 5 tunnin alitus oli kuitenkin mielessä.
Klo 11 pamahti lähtölaukaus ja lähdettiin. Fiilis oli mahtava ja jännitys alkoi helpottaa. Lähdettiin mukavaa vauhtia liikkeelle ja pysyttelin vaan jänisten perässä ja kuuntelin heidän juttujaan ja vastailin harvakseltaan. Ensimmäinen reilun kympin kierros meni mukavasti tutustuen reittiin. Pysähdyttiin jokaiselle juomapisteelle ja juotiin rauhassa juomat ja jatkettiin matkaa. Tuntui hyvältä ja helpolta. Pysyin vaan perässä ja nautin. Reitti oli kiva, asfalttia ja hiekkaa ja varsinkin järven vieressä menevät pätkät oli tosi kauniita.

Reitti kulki aina ratinan stadionin kautta , maalin vierestä kaarrettiin ulos stadion alueelta ja lähdettiin uudelle kierrokselle. Mies oli tsemppaamassa stadionin liepeillä ja vilkuttelin iloisesti, hyvin menee!

Lähdin jostain syystä jänisporukassamme olleen naisen peesiin kun hän irrottautui porukasta . Huomasin kuitenkin pian, ettei kannata ja vajaan kolmen kilsan säntäilyn jälkeen palasin nöyränä takaisin ryhmään ;)  jo tutun näköiset toimitsijat tsemppasivat mainiosti ja reittikin alkoi näyttää tutulta, tiesi jo mitä kohta tulee eteen, koska on mäki ja koska juomapiste. 17km kohdalla valittelin jäniksille, että joudun ehkä jättäytymään kohta, tuntuu pahalta. Vanha pakarajumi tuntui inhottavalta ja samassa jalassa alkoi tuntumaan kramppi pohkeessa. Ärsytti. Kaivoin mäkkärin suolapussin takataskusta ja kaadoin suuhun  . Päälle pari energia karkkia ja hetken meni paremmin. Sitten iski pieni kramppi myös pakaraan.. Jes, täähän sujuu..helvetti sentään. Puhisin jäniksille, että keskeytän varmaan

puolikkaan kohdalla, he tsemppasivat ja sanoivat että hidasta tahtia ja lisää suolaa masiinaan. Puolikkaan kohdalle eli toisen kierroksen loppuun tulin ärsyyntyneenä, mies odotteli ennen stadionille menoa ja huutelin hänelle, että menee päin helvettiä.. en mä pysty juoksemaan. Mies vaan totesi, että hyvinhän toi näyttää sujuvan, kävele vaikka välillä. No jatkoin kuitenkin maalin ohi ja päätin mennä ainakin 25 km kohdalle, saisin pisimmän pitkiksen tälle vuodelle.
Laitoin musiikkia puhelimesta ja uppouiduin suomipopin maailmaan.  Vilkuttelin vastaan tuleville tutuille ja jatkoin etenemistä. Krampit lisääntyivät. Toiseen jalkaan tuli myös kramppi pohkeeseen. Samperi, mitä hittoa oikeen tapahtuu..Vaihtelin kävelyä ja juoksua ja se tuntui hyvältä. Yhden juomapisteen kohdalla oli ensiapupiste ja siinä oli mies jonka jalkoihin suihkutettiin jotain. En edes kysellyt mitä se oli , mutta menin jonoon ojennellen jalkoja. Ensiaputäti suihkutti (kylmägeeliä?)jalkoihin ja jatkoin matkaa kiitellen avusta.  Huomasin yhtäkkiä, että olin mennyt jo 28km  , hitto, kyllä mä ainakin tän kiekan meen loppuun. Huikkailin toimitsijoille, että on vaikeeta, en usko, että pääsen loppuun. Söin suolaa kaikilla pisteillä ja omista taskuista ja silti kramppasi. Vatsaan tuli myös pistos ja ajattelin, ettei tule mitään. Henna oli  tsemppaamassa vähän ennen kuin stadion näkyi ja mies ihan stadionin ulkopuolella kummallekin huutelin, että kohta loppuu reissu. Kumpikin tsemppaili. Mies sanoi, että kävele, kyllä sä pystyt mennä loppuun, sua harmittaa jos jätät kesken.
Mitä hittoa mä teen.. Huomasin taas tulevani stadionin ulkopuolelle ja jatkavani matkaa.

Laskeskelin, että aikaa oli 2.15 min että alitan 6h . Onnistuu kävellenkin. Jos jalat toimii edes vähän.. Kunnossa ei ollut mitään ongelmaa. Jaksoin hyvin vaihtelevaa menoani. Juoksin (tai jotain sinnepäin) ja kävelin niin reippaasti kuin pystyin. Laskin kokoajan ,

kuinka monta kilsaa jäljellä..pystynkö..Kun oli 8km jäljellä ajattelin, että nyt on pystyttävä mennä loppuun.. Mutta täysin vakuuttunut en ollut. Kumpikin jalka oli ihan jäykkä. Kramppasi  karmeasti . Hyppelin ja ravistelin jalkoja ja jatkoin matkaa. Jossain vaiheessa huomasin oikean puolen hartian kramppaavan. Täydellistä, jumankauta koko kroppa kohta krampissa, miten mä sitten menen.  Jotenkin pystyin etenemään. Juomapisteen luona olevalta ensiapupisteeltä taas suihketta jalkoihin ja takapuoleen (mitä ikinä olikin, se turrutti) ja taas edettiin . Nyt jo tutut toimitsijat tsemppasivat ja olivat ihan mahtavia! Enää alle 4km.. hitto tää taitaa mennä, kiristys pohkeessa ja taas  mietin.. mitä mä teen  täällä.
Kiskoin kuulokkeet pois korvista en jaksanut kuulla kolmatta kertaa samaa listaa, vaikka se hyvä olikin. Enkä jaksanut enää etsiä uuttakaan listaa puhelimesta. Taas ravisteluja ja loikkia ja taas vähän parempi tunne hetken. 5 tunnin jänikset ryhmineen oli jo mennet ohi, mutta ei se mitään nyt mennään maaliin, ajasta viis! Jossain vaiheessa ihana reitinohjaaja juoksi hetken vierellä ja tsemppasi ja kehui, miten hyvin olin tsempannut, sä teet sen sä menet helposti maaliin. Vitsi miten ihanalta tsempit tuntui. Alle 2km kohdalla tajusin, että nyt se on totta. Maaliin mennään.  Nauhoitin pienen videon instagramin stooriin jossa purskahdin itkuun kun tunneryöppy valtasi minut.
Itketti ja nauratti. Maaliin mennään! kolmas maraton on kohta juostu. Pari naista meni vielä mun ohi , mutten pystynyt vastaamaan siihen. Menin omaa lyllerrystäni ja matka eteni. 900m , 400m .. Mies oli vähän aikaisemmin jo odottelemassa , oli tyytyväisen näköinen ja tsemppasi loppuun. Ihana fiilis (vähään aikaan en tuntenus edes kipua) Hymy naamalla kaarsin stadionille. Henna huuteli tsemppejä, ja otti kuvia . Ajattelin, että nyt en kävele, nyt juostaan. Loppusuoralla vedin vielä jonkinlaisen loppukirin ja tuuletin villisti maalissa! Jalat petti täysin kun pysähdyin . Lyyhistyin maahan ja ensiapu porhalsi paikalle. Miehet puoliksi kantoivat minut ensiapuun, kun jalat oli totaalikrampissa. 10-15 min jääpusiihoidon jälkeen pääsin löperöjaloilla liikkeelle. Mies ja Jan olivat odottelemassa ulkopuolella ja kummaltakin halaukset. Ei voi olla totta!Mä tein sen! Maraton juostu, mitali kaulassa ja tyytyväinen fiilis! Johannan kanssa vaihdettiin kuulumiset ja halaukset ja menin kanakeitolle. Oli cocista mehua vettä maitoa yms.. makkaroita kanakeittoa leipäjuustoa yms. Ja kaikki kuului maratonin hintaan. Mukaan saatiin vielä pari pussia ruisleipää. Ihan mahtava tapahtuma. Kaikki toimi hyvin ja vapaaehtoiset todella omistautuivat hommaansa. Välillä joutui taivaltamaan yksin, mutta melko hyvin siellä oli porukkaa. Porukkaa olisi voinut olla enemmän matkan varrella, mutta ei sekään haitannut.
Jalat  on ihan jäykät ja kipeät. Niska vähän jumittaa, mutta fiilis on hieno! Hyvä kun menin ja hyvä kun juoksin loppuun. Takapuoli ja alaselän jumi on pahentunut, mun pitää vihdoin varata aika lääkäriin. Ei se tällätavalla ainakaan parane.
Toivottavasti jaksoit kahlata tän maratonin pituisen vuodatuksen. Mä ihailen tota mitalia ja mietin, että kyllä maraton on mun lempimatka, vaikka ei nyt ollutkaan ruusuilla tanssimista. Nyt otan rennosti ja lepäilen rauhassa.
Viikonloppu tampereella oli kiva, ilves sijaitsi tosi hyvän matkan päässä ratinan stadionilta. Maratonin jälkeen oli ihanaa päästä lillumaan uimaaltaaseen ja istumaan saunaan.
Mitä sä teit viikonloppuna? Oliko kisoja , tai onko tulossa lähiaikoina? Kivaa viikkoa!
p.s aika oli 5h8min , eli huonoin juoksemani maraton, mutta maaliin tulo tuntui vähintään yhtä hyvältä kuin muutkin!