Lukijat

maanantai 17. elokuuta 2020

Melkein mahdoton tehtävä 100km masokistin unelmalla

Moi! Alkuun heti pari varoitusta. Jutusta tulee todennäköisesti sekava, koska olin aika sekava itsekin ainakin viimeiset tunnit masulla. Toinen varoitus on, että jos näet minut, etkä halua kuulla että etenin 100km omin jaloin lauantaina, yritä piiloutua tai sulautua maisemaan, myös kova vauhtinen eteneminen pelastaa sinut ultra hehkutukselta, koska allekirjoittanut on tällä hetkellä entistäkin hitaampi.
Eli siis meikä juoksi 100km masokistin unelmalla Paloheinässä lauantaina. 100km!!! Minä, tavallinen talliainen juoksin 100km. Ei se kyllä juoksua lopussa ollut, mutta itse liikutin jalkoja koko perhanan 16h13min(ihan oikeasti!) ajan.
Oon aina pitänyt maraton keräilijöitä ja ultraajia erityislaatuisia ihmetyyppeinä ja arvostan heitä edelleen ja varsinkin nyt paljon ja olen edelleen ihmeissäni, että mäkin pystyin siihen. Tosin mulla menee palautuessa tosi kauan, enkä heti oo menossa ultraamaan tai maratonille, niin kuin varmasti monet muut kanssani masokistilla edenneet prot. Tässä teille sekavaa tajunnan virtaa suorituksestani, toivottavasti jaksat lukea.
Viime viikolla juoksin vain kerran ja kävelin muutamia n. tunnin lenkkejä hoitokoiran kanssa.
  Kävin myös torstaina hierojalla joka käsitteli kevyehkösti alaselkää, pakaroita ja jalkoja tunnin ajan. Hiilareita lisäsin ruokavalioon ti-To ja join enemmän kuin yleensä.
Perjantaina tavattiin some tutun Paulan kanssa ekaa kertaa livenä, hänkin oli ekaa kertaa tulossa 100km juoksuun. Käytiin syömässä
ja kahvilla, hermoiltiin yhdessä jännää tilannetta. Sovittiin aamuksi treffit  hotelliaamiaiselle hotelliin jossa paula yöpyi.
Nukuin yön hyvin, mutta unet jäi korkeintaan 4h15 min mittaiseksi kun valvoin liian pitkään ja herätyskello herätti 04.45. Puoli kuusi olin pilotti hotellilla ja mentiin syömään tyhjään aamiais saliin.

Söin puuroa hillolla ja raejuustolla, karjalanpiirakoita ja hedelmiä yms. Kahvia kupillinen ja appelsiini mehua. Höpöteltiin niitä näitä ( ihan kuin oltais tunnettu aina!) ja hermoiltiin yhdessä tulevaa. Sitten kohti paloheinää. Matkaa olikin vähemmän kuin olin ajatellut ja kun liikennettäkään ei paljon ollut noin aikaisin lauantaina, oltiin ennen puoli seitsemää paikalla. Yli puolitoista tuntia liian aikaisin.. No istuskeltiin autossa ja pidettiin hetki silmiä kiinni ja lähempänä seitsemää alkoi tulla muitakin. Meillä ei ollut omaa pöytää, mutta saatiin oma kulma kanssa tarpojalta. En oikein tiennyt mitä ottaisin mukaan, niinpä otin kaikenlaista. Huoltopöydän antimet oli runsaat ( vähimmäis lista löytyi tapahtuman sivuilta) niimpä ei itse tarvinnut hankkia niin paljon.
Mulla oli mukana 7 geeliä, siripiriä, suolaa, vauvojen smoothieita ja välipaloja(niitä korkillisia joita voi vain imaista ilman lusikoita ) pieni pussi sipsejä ja pillimehua, pakastimessa olleet 2 puolen litran vesipulloa yms muutakin. En kyllä tuhonnut matkan aikana kaikkea, enkä tarkkaan muista mitä huoltopöydästä söin. Mustikka keittoa ja vettä join tasaiseen tahtiin ja nappailin rusinoita, sipsejä, suolakurkkuja ja banaania vähän kerrallaan. Kaikista ihaninta oli lähellä olleen jäähallin takaa haettu lumi, hitsi  tuntui mahtavalta kuumassa kelissä laittaa lunta päähän, ja jalkoihin.
Startti tapahtui 8.20 ja jännitys hävisi. Edettiin Paulan kanssa höpötellen ja naureskellen ekat 20 km. Sitten paula meni menojaan ja mä jäin etenemään rauhassa.
Kierros oli vajaa 2km, eli huoltotauko oli aina tasaisin väliajoin ja mä otin aina jotain. Näin tuttuja ja sain heistä virtaa. Lotta juoksi kanssani jonkin matkaa (oli omalla lenkillään) Jatkoin tasaista etenemistä lähelle maratonia, jolloin Tiina ja Jouni tuli mukaan kiekalle ja Tiina latasi matkalaturilla kelloani juostessamme. Maraton täyttyi iloisissa merkeissä 5h30 aikaan (muistaakseni) ja juostiin vielä yksi kierros Tiinan kanssa ja he lähtivät kotiin, teki tosi hyvää nähdä tuttuja. Hölköttelin menemään. Oli kuuma. 50km kohdalla alkoi tulla paha olo. Pyörrytti. Itkeskelin, että nytkö tää jää tähän, puoleen väliin.. Päätin yrittää ainakin ennätys pituuksille 64km jos tolpillani pysyisin. Itkin juostessani kun Silja ystävänsä kanssa juoksi mut kiinni ( he olivat maratonilla) ja he tsemppasit ja loivat muhun uskoa. Sain taas kavereita juoksemaan kanssani, yksi Marika juoksi yhden kiekan ja toinen useamman, helkkari se oli tärkeää, kiitos tosi paljon kaikille mukana olleille! Jos en mainitse kaikkia, se johtuu siitä, että olin melko sekaisin loppuvaiheessa.
Pääsin enkka pituuksiin Marikan kanssa ja 70km meni rikki. Ajattelin lopettavani kun vatsa oli kipeä ja huimasi. Onneksi päänsärky hellitti panadolilla.  Oli kuuma vaikka ilta jo tuli. Onneksi paikalla kävi tuttuja ja rakkaita. Poikanikin eteni kanssani yhden kierroksen. Mieheni kävi aikaisemmassa vaiheessa tsemppaamassa ja tuli illalla takaisin.
Hölköttelin hiljalleen ja olin taas lopetus fiiliksissä.. 80km kohdalla Eija tuli tsemppaamaan ja sain houkuteltua hänet mukaani vaikka hänellä ei ollut lenkkareita, vaan ballerinat, kerroin, että meen tosi hiljaa ja se auttaisi jos saisin kaverin. Hän kiersi kanssani kiekan ja jutteli niitä näitä. Tavoittelin tuplamaratonia jossa ajattelin lopettaa. En jaksanut enää juosta kuin vähän, pikkukivet oli hangannut jalkapohjia ja nivuset oli verillä. Olin täysin loppu. Ihan vetämätön, mutta etenin kuin hyytyvä robotti. Elina tuli paikalle ja mentiin kolmestaan. Höpisin lopetuksesta. Kun mitään vakavampaa vaivaa ei ollut, kaverit sanoi, että nyt ei lopeteta. Hitto, 15km on pitkä matka ilman 85km alku matkaakin. Mutta ymmärsin kyllä jossain sisälläni, että aamulla harmittaisi jos nyt jättäisin kesken. Nyt olikin tosi tärkeää, että kavereita ilmaantui paikalle. Ei oltu sovittu etukäteen, he vain tulivat ja taapersivat mun kanssa kun olin niin poikki. Auttoivat ottamaan kivet kengistä juottivat ja komensivat eteenpäin.
Susanna ja Janne tulivat heti Elinan ja Eijan jälkeen ja sen jälkeen en juossut yksin yhtään. Mieheni tuli takaisin ja he kolme vuorottelivat mun kanssa kulkemista. En juossut vaan laahustin. Itkin ja vollotin, välillä vaan tollotin eteenpäin, olin ihan ulalla. Sain noshitin energia karkkeja ja jotain kofeiini pitoista juomaa (oli siinä elektrolyyttejä yms myös) mulle ei maistunut muu kuin mustikkakeitto ja vesi, mutta väkisin otin myös vähän kerrassaan tarjottuja energia karkkeja ja juomaa ja olo koheni kummasti. Oli pimeää ja aikaraja oli täynnä ja minä vaan etenin. Lupasivat odottaa, meitä oli kaksi radalla pitempään. Itketti taas. 8km tuntui 50km matkalta mun mielessä. Nirhaumat teki kipeää. Jalat liikkui hiljalleen mutta olin ihan poikki. Mies käski kävellä eteenpäin ja lopettaa itsesäälin. Tuntee mut 27 vuoden kokemuksella ja tiesi, että aamulla syyttäisin häntä, miksi hän antoi minun lopettaa :) sain Susannalta kevyet sauvat ja ne auttoi mua etenemään edes jollain lailla. Vikat kaksi kiekkaa uskoin loppuun pääsyyn vaikka meno oli hidasta. Mies kulki mun kanssa vikan kiekan yritin juosta ja vähän välillä juoksinkin. Pikku nyppylät tuntui vuorilta mutta ei muuta kuin kapuamaan. Vajaa kilsa ennen maalia annoin miehelle sauvat ja sanoin, että haluan näyttää siltä, kuin olisin muka juossut 😂 hölköttelin onnen tunteen vallatessa, Susanna ja Janne odotti mua ennen maalia ja kuvasivat mun maaliin pääsyn. Tuuletin ja en muista, koska olisin ollut niin iloinen juoksu matkan loppumisesta.

100km oli takana!!
16h13 minuuttia meni, ja sellaista mielen vuoristorataa en ole ennen tuntenut. Kipuja oli, mutta ei mitään vakavaa. Kroppa oli sekaisin. Mutta se kesti. Jalat kantoi, ja pää kesti vaikka välillä meinasi luovuttaa. Uskomatonta, mä liikuin yhtäjaksoisesti 16h13 minuuttia ja 100km. Heti kun pääsin maaliin, lupasin treenata kunnolla ja parantaa aikaa ensi vuonna 😂😂 ihan varma en nyt oo meenkö, mutta mahdollista se on, paljon jäi hampaankoloon, vaikka tyytyväinen ja ylpeä olenkin. Ja niin hiton kiitollinen mun ystäville ja perheelle, ette tiedä miten paljon merkkasi, että olitte mukana.
Oon vieläkin ultrahuumassa ja vaikka linkutan rakkuloiden takia, fiilis on upea vaikkakin reissussa rähjääntynyt ja väsynyt. Nyt se on tehty. Nyt otan rennosti ja lepään. Juoksen sitten kun jaksan. En vielä.
Tästä tuli ultran pituinen kertomus sekalaista tajunnan virtaa, kiva, että luit! Ootko sä ylittänyt itseäsi ja tehnyt jotain, mitä et olisi uskonut tekeväsi? Onko sulla haaveita, mitkä tuntuvat vielä kaukaisilta? Kannattaa uskoa itseensä ja puskea eteenpäin!
Nyt meen nukkumaan, palaan pian! Kivaa viikkoa sulle!

10 kommenttia:

  1. Olet kyllä huippu, kun jaksoit 100 km taivaltaa! Jotkut ovat olleet jo juoksemassa ultran jälkeen, mutta heihin ei kannata itseään verrata. Näissä juoksuhommissa on aina itse parempia, nopeampia, jaksavampia - parempi keskittyä siihen omaan suoritukseen. Teit todella kovan työn, josta kannattaa olla ylpeä! Ihan huippua!

    Oli mukava käydä katsomassa ja juoksemassakin sun kanssa. Mietin jälkeenpäin, miten ärsyttävältä mun ja Eijan höpötys mahtoi tuntua, mutta hyvä, jos pystyttiin tsemppaamaan sua jatkamaan eteenpäin. Olit illalla jo siinä kunnossa, että pelkäsin sun juoksevan ojaan - onneksi sait sauvat.

    Se oli muuten Tailwind-juomaa, jota sulle tuotiin. Oli ihana katsoa, miten susta pidettiin huolta. Mukavaa viikkoa ja pikaista toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ärsyttänyt yhtään. Olin vaan niin loppu. Onneksi sain ne sauvat, ojaan oisin kellahtanut helposti. Mä muistelinkin että se oli ton nimistä, mutten ollu varma.

      Poista
  2. Vautsi! Onnea! Hieno suoritus, sisukas nainen olet.
    Itsellä haaveena myös joskus kokeilla maratonia pidempää matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kannattaa testata! Se itsensä ylittäminen on huikeaa!

      Poista
    2. Kiitti! Kannattaa testata! Se itsensä ylittäminen on huikeaa!

      Poista
  3. Ihan mahtava suoritus ja kiva oli olla tukena.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtava suoritus ja kiva oli olla tukena.

    VastaaPoista
  5. Upea suoritus!Olet kyllä sisukas ja rautainen nainen.Tsempattiin sua Mimin kanssa instastoorin kautta.Ei kaikilla oo noin kovaa päiväkotitätiä :)

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!

peruskuntokausi käynnissä, viime viikon tärkeimmät

 Moi! Mulla on pientä blogin kirjoitus vaikeutta ollut viime aikoina. Välillä päätän aiheen ja innostun, joo tosta mä kirjoitan, mutta sitte...