sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Takki tyhjänä 100km jälkeen, mitä seuraavaksi?

Moikka! On taas vierähtänyt aikaa luvattoman kauan. 100km juoksun
jälkeen iski väsymys. Siis totaali väsymys. Rämmin töissä haukotellen ja otin töiden jälkeen päikkärit ja silti olin poikki. Viikonlopunkin makasin ja otin rennosti, nukuin paljon. Vajaa 2 viikkoa masusta iski flunssa. Ei mikään kova, mutta kurkku oli kipeä ja jäin kotiin. Viikonlopun aikana iski räkätauti. Päiväkodissa on ollut syys flunssaa, enkä uskonut koronaan, mutta menin testeihin tiistaina ja keskiviikkona sain negatiivisen tuloksen. Oireet oli miltei ohi, nenä oli vähän tukossa, eli menin töihin.
 Väsymys on selkeästi helpottanut. Olen yrittänyt syödä terveellisesti ja levätä ja kuunnella kehon viestejä. Herkkuja tekee kyllä mieli ihan mahdottoman paljon. Pitää siis taas laittaa stoppi jokapäiväiselle herkuttelulle ja ottaa viikonlopun herkkupäivä käyttöön.
Ehdin käydä kahdella (sauva) kävely lenkillä ennen flunssaa.

Nyt olen käynyt  eilen lauantaina ja tänään  hölkkä lenkeillä. Eilen hölkättiin Pian Kanssa
5.5km rauhassa ja tänään olin hcrd yhteislenkillä 7 min km vauhtisen ryhmän mukana.
Juostiin alkuun verkkaa ja sitten 5km kisan reitti. Yhdessä reilu 6km ja hölkkäsin vielä Pasilaan, yhteensä tuli 8km 54 min. Lenkeistä jäi hyvä fiilis. Olen palautunut suht hyvin. Ihan täysin en ole palautunut, kroppa tuntuu vähän väsyneeltä vielä ja sykkeet on ihan vähän koholla. Mutta hyvällä mallilla kyllä.
Mulla on ollut vähän tyhjä olo, että mitä nyt tekis. 100km on juostu, nyt on takki tyhjä. Nyt  ilo ja nälkä juoksuun on palautumassa ja olen alkanut miettiä syksyn juoksuja. Syyskuun lopussa olen lupautunut jänikseksi Helsinki 10. lle. Eli rauhallinen 10km juoksu siinä ja siitä viikon päästä onkin hcrd 3.10. Toukokuussa mun piti juosta tuolla maraton. Sitten kun tapahtuma siirtyi lokakuulle, asetin tavoitteeksi doublen, eli yht 63.3km. Sitten intouduin juoksemaan 100km elokuun puolivälissä, ja nyt en tiedä mikä matka olisi järkevin. Haluaisin juosta maratonin, koska se on mun lemppari matka. Mutta kun järjellä ajattelee, en ole vielä valmis juoksemaan 42km. Voisin jaksaa juosta sen, mutta se olisi liian rankkaa tässä vaiheessa palautumista. Eli päätin tänään, että hcr puolimaraton tulee olemaan mun matka tän vuoden hcrd. llä. Se on tarpeeksi pitkä, että pääsen fiilikseen, mutta voin juosta sen fiiliksen ja päivän tuntemuksen mukaan, ilman Aika tavoitteita. Aika tavoite kuitenkin kysytään, eli mä laitan 2h15 min.  Se ei kuitenkaan ole mikään must, vaan meen ihan fiiliksellä. Jotenkin helpotti, kun on joku päätös tehty. Paljon ei ehdi tehdä, muta palailen vähitellen treenien pariin.
Nyt meen nukkumaan, hyvää yötä ja kivaa uutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!