Siirry pääsisältöön

ennätys aktiassa ja nolo loppu ravintolaillalle.

kuva kimmo rönnberg

eilen oli luvassa aktian talvijuoksusarjan 2 osakilpailu.mietin taas aamulla pitkään lähdenkö,kun korvassa humisi oudosti,niska oli jumissa ja huimasi.olo kuitenkin helpotti pienillä niskan venytyksillä ja käsien pyörityksillä yms..lähdin siis ilmottautumaan tuntia ennen lähtöä.porukkaa oli jo paikalla kiitettävästi kun menin,mutta jonoa ilmottautumiseen ei ollut.aamulla söin kotona banaanilettuja ja paikanpäällä vetäsin pienen pillimehun just ennen lähtöalueelle siirtymistä.juomapullovyössä oli yhdessä 3dl pullossa urheilujuomaa.jännitys lisääntyi kokoajan.onneksi tuttuja valui paikalle ja sai höpötellä.oon niin iloinen kun oon juoksuryhmistä saanut paljon uusia kavereita.
viritin kuulokkeet korville ja energyn kuuluviin ja lähdin omaan tahtiin lähtöpamauksen jälkeen jolkottelemaan.ajattelin kokeilla omaa juoksua tuntemuksen mukaaan,en pyristele kenenkään peesissä väkisin vaan meen niinkuin pystyn.kaverit joiden kanssa viimeksikin lähdin juoksemaan tuli pian samaan syssyyn ja yhdessä juostiin jonkin matkaa.
 yhden kilsan kohdalla mun oli pakko sitoa auennut kengän nauha.nappasin porukan kuitenkin kiinni heti ja jatkoin seurassa.tosin mitään ei puhuttu,mullakin oli ne popit korvilla.kolmen kilsan kohdalla mun hermo meinas mennä kun huomasin sen samperin kengän nauhan taas auenneen..ei kun taas solmimaan ja nyt vetäsin oikeen solmut päälle.taas matkaan.noin neljän kilsan kohdalla on melkoinen mäki. mä muistin viimekerrasta,että se oli loivempi..nyt se tuntui aika paljon jyrkemmältä ja pitkältä.sain jotenkin itseeni virtaa siinä mäessä ja se tuntui kuitenkin melko hyvältä juosta. kaveri jäi siinä vaiheessa vähän mun taakse.
vitosen käännöksessä oli aikaa mennyt 27 ja jotain kun viimeksi oli 28 ja jotain..eli siitä päättelin,että hyvää vauhtia olin pistellyt,alamäessä nautin ja fiilistelin oli yllättävän helppoa.7km kohdalla tuntui ekan kerran pahalta.jaksankohan vai hyydynkö?otin kiintopisteeksi jonkin verran mun edessä juoksevan nuoren naisen..häntä ei saa päästää karkuun(se oma juoksu?)jouduin kuitenkin sitomaan vielä toisen kengän kengän nauhat jossain kohtaa.
kahdeksan kilsan jälkeen sain hänet kiinni ja juostiin loppu vaihdellen,välillä minä edessä ja välillä hän.yhdeksän kilsan kohdalla tuli helpotus,mä pystyn tähän!en hyydy ja hyvin menee!!lopussa tyttö meni ohi,mutta ei se haitannut,olin maalissa ja enkka tuli!!!56.38!!olin paljon hyvävoimaisempi kuin viimeksi maalissa,vaikka keli oli paljon vaativampi nyt,kovia tuulenpuuskia ja räntää tuli välillä.tuttuja oli jo maalissa ja tsempattiin loputkin kavereista maaliin!otettiin kuvia ja vaihdoin lämmintä ylle ja suuntasin kotia kohti.
kotona pölötin ja selostin juoksun kulkua,taas oli fiilis katossa!kävin suihkussa ja laitoin palautumiseen uudet säärystimeni,en uskaltanut niillä juosta,kun en ollut kokeillut miltä ne juostessa tuntuu.rullailin myös foam rollerilla kevyesti.
vanhempani tulivat kylään ja saivat kanssa kuulla selostuksen juoksusta ja fiiliksistä.
söin ruuan ja lähdin kuudeksi tikkurilaan jossa tapasin lapsuuden ystäväni jonka kanssa mentiin parille juhlajuomalle,tai niin mä luulin.kun hyppäsin bussista,olo oli jotenkin hutera,niska oli ihan jumissa ja päätä alkoi särkeä.kaveri tuli ja mentiin tikkurilan hemingwayhin.otettiin irish coffeet ja naukkailin pari hörppyä ja olo meni aivan kamalaksi.hain vettä ja yritin juoda sitä,mutta mun oli pakko mennä vessaan ja oksensin tosi rajusti.pesin naamani ja menin takaisin istumaan,mutta oli pakko myöntää,että tästä ei nyt tuu mitään. oli lähdettävä kotiin. kävelin jonkin aikaa raikkaassa ilmassa ,bussiin en voinut vielä mennä.kerran jouduin vielä oksentamaan(onneksi ei ollut ketään muita paikalla sillloin)vartin käveltyäni jalat alkoi täristä ja oli pakko mennä odottamaan bussia.bussi matka oli aika karmiva,pelkäsin kokoajan joudunko hyökkäämään ulos ovista.pääsin kuitenkin perille.
kotona aloin miettimään,että en ollut juonut paljon mitään kokopäivänä.sen tripin join ennen lähtöä ja vajaan desin urheilujuomaa matkalla.kotona en juonut mitään paitsi kahvia pari kuppia.laitoin pulloon urheilujuomaa ja nappasin niskarelaxantin ja särkylääkkeen ja painuin maate. nappailin urheilujuomaa aina välillä ja nukahdin. pari tuntia nukuttuani olo oli paljon parempi,hörpin loput juomat ja siirryin olohuoneeseen. mulla oli kamala nälkä ja suolan himo. koska alepa tossa vieressä on auki yhteentoista kävin siellä ja ostin limpparia ja pakastepizzoja. siinä oli sitten terveellinen iltapala..
jossain vaiheessa yöllä heräsin ja niska oli taas jumissa,otin toisen relaxantin ja nukuin hyvin loppu yön.aamullakin niska vielä juminen,jotain täytyy sen kanssa taas tehdä. olo muuten tosi hyvä,eilisestä olosta ei tietoakaan. en tiedä mistä toi johtui,nesteen puute,kehon ylirasitus,flunssa tulossa. en tiedä,mutta kai noita välillä tulee.
tänään en juokse vaikka olin niin suunnitellut,otan rauhallisesti ja käyn vielä jouluostoksilla.
mukavaa päivää!!

Kommentit

  1. Hieno juoksu! :) Mukava lueskella muidenkin juoksuun hurahtaneiden blogeja. Itsellä omassa blogissa vähän kaikenmoista maan ja taivaan väliltä. Toki juoksuakin aika ajoin.

    VastaaPoista
  2. pitääpä kurkata!!mulla tää on nyt niin uutta tää juoksuhurahdus..että tuntuu elämä pyörivän sen ympärillä..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

mä meen toukokuussa naisten kympille, haluaisitko sä lähtee ? (arvonta)

Moikka taas! Palasin jo nyt kun sain  takomorunnersin ja naistenkympin yhteistyön takia arvottavaksi naisten kympille kaksi osallistumista. Eli yksi onnekas voittaa osallistumisen itselleen ja kaverilleen/äidilleen /tyttärelleen.
Oon itse menossa siskon kanssa kävelemään. Oon hänen henkilökohtainen treenarinsa ja tsemppari.
Nyt kerkeisi vielä houkuttelemaan kaverin joka tarvitsisi piristystä tai vaikka pientä houkuttelua liikuntaan. Tai onko sulla joku kaveri jonka kanssa käytte kävelyillä tai hölkällä ja naisten kymppi ois siihen just sopiva  reilun kuukauden päästä?
Naistenkymppi on tosi kiva hyväntuulen tapahtuma. Nykyään kaksipäiväinen , lauantaina hyvinvointipäivä
http://www.naistenkymppi.fi/hyvinvointipaiva
Lauantain hyvinvointipäivä on sunnuntain Naisten Kympin osallistumismaksun maksaneille ilmainen (osallistuminen Naisten Kymppi -rannekkeella). Muille koko päivän luentoihin ja kokeilutunteihin oikeuttava osallistumismaksu on 5 euroa. Pääsy tapahtuma-alueelle yhteistyökumppanei…

mieli ja kroppa muutoksessa, minun polkuni terveelliseen elämään

Moi! Ajattelin ryhdistäytyä ja yrittää päivittää blogia vähän useammin kuin viimeaikoina. Elämä pyörii entiseen malliinsa, liikuntaa on mukana sopivassa määrin. Yritän tosiaan opetella kropan tuntemuksien kuuntelua, se on ollut minulle vähän vaikeaa. Koen helposti huonoa omaatuntoa tai syytän itseäni laiskottelusta yms jos en teekään itselleni lupaamaani 4 treeniä viikossa tai jos syönkin pussin karkkia vaikka vielä ei ollutkaan karkkipäivä.Ajattelin kertoa mistä tähän on tultu ja miksi vieläkin tuntuu vaikealta hellittää
Olen kertonut tästä aiheesta jo aiemminkin ,mutta ajattelin porautua vanhaan minääni vähän syvemmälle kuin ennen.
Olin lapsena liikkuvainen ja ehtivä, harrastin paljon monenlaista baletista yleisurheiluun ja discotanssista rytmiseen voimisteluun jos liikuntaharrastuksia listataan. Kaikessa on vaan ollut se sama juttu, kyllästyin helposti ja siihen se sitten tyssäsi. Balettia harrastin 5 vuotta , se onkin ainoa pitempi harrastukseni,muita olen harrastanut vain kauden …

aurinkoa , rakeita ja lämmintä tunnelmaa; kormu run 2017

Moi! Nyt on kausi avattu! Eka virallinen puolimaraton on juostu.Juostiin Tiinan kanssa takomorunnersin edustajina kormu runissa lopella kormun kylällä järjestetyssä pienessä tapahtumassa.
Tässä raportti juoksusta.
Lauantai aamu valkeni puolipilvisenä. Osaan taivaasta alkoi kerääntymään mustia pilviä kun starttasin auton vantaalla klo 8.45. Ajelin sipooseen Tiinan luokse jossa jännäpissalle  jonka jälkeen hypättiin Tiinan autoon ja auton nokka kohti kormun kylää lopelle. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ,jätettiin auto pellolle tehdylle parkkipaikalle heinäpaalien viereen ja käveltiin pientä polkua pitkin kormun koululle joka oli tapahtuman keskipiste.
Haettiin numeroliivit ja ruisleivät kisakansliasta ja suunnattiin yhteen luokkaan tehtyyn pukuhuoneeseen. Jonkin verran naisia oli vaatteiden vaihdossa ja vaihdettiinkin muutamien kanssa innokkaita ja jännittyneitä ajatuksia lähdön lähestymisestä.Vaihdettiin vaatteet ja kiskoin melko pientä kokoa olevan numeroliivin päälleni takin päälle, t…