sunnuntai 7. elokuuta 2016

pientä jännitystä ja viimeisen viikon suunnittelua, hcm 2016

Moi!
Nyt alkaa taas jännittää. Viikon päästä on siis vuoden jännittävin koitos, hcm Helsinki city maraton. Viime vuonna juoksin ekan kerran maratonin, just samaisessa tapahtumassa. http://juoksujalkavipattaa.blogspot.fi/2015/08/arkealomaa-ja-hcm-maratoniin.html tuolta voit kurkata viime vuoden tunnelmia valmistautumisesta.
42km on pitkä matka. Niin pitkä ja pelottavakin, etten pari vuotta sitten olisi uskonut koskaan sitä juoksevani. Nyt olen menossa toiselle kokonaiselle ja jännittää kyllä muttei pelota, ei se matka tapa vaan vauhti. Vauhtia olen yrittänyt miettiä. Viime vuonna juoksin maratonin aikalailla puolimaraton treenin pohjalta. Helmikuussa olin juossut kerran 25km mutta muuten en yli 22km. Hyvin jaksoin, pidin vauhdin rauhallisena ja kun oli eka maraton, ajalla ei ollut väliä vaan maaliin pääsyllä. Haaveilin viiden tunnin alituksesta ja 4.53 oli kyllä tosi hyvä aika mulle tuolloin.



Nyt oon treenannut paljon ja maratonia silmälläpitäen. Olen juossut toukokuussa ja kesäkuussa puolikkaat(enkat kummassakin) ja heinäkuussa jänisjuoksu Keuruulla, siellä en juossut omaa kovaa vaan tasaista hyvää treeni vauhtia. Yhden 25km kilometrin lenkin juoksin Tiinan kanssa pari viikkoa sitten. Muuten olen juossut kesällä 28-55km viikkoja. Olen myös ottanut treeniohjelmaan venyttelyjen lisäksi säännölliset lihaskunto treenit kehonpainoilla. Heikot lihakset aiheuttaa kremppaa sinnetänne. Hiit treenit on nyt tän hetken suosikki treenejä, 4-6 lihaskunto/hyppy/liikkuvuus liikettä 20 sekuntia tms ja 4-5 kertaa sarja.hiki lentää ja tulee tehtyä punnerruksia ja ¨kyykkyjä ja vatsoja. Teen lisäksi jalkatreenejä hyppytreenejä ja muita oman kehon painoilla tehtäviä treenejä.
Olen asettanut tavoitteeksi 4.45 Haaveilen sen alituksestakin hyvänä päivänä. Toki kaikki alle 4.53 on ennätys ja tyytyväinen pitää olla. https://www.mcmillanrunning.com/ olen laskenut tuolla olevalla laskurilla maraton aikaani. kympin ennätyksellä laskuri antoi huiman 4.12 ajan johon en todellakaan tähtää. Puolimaratonin ajalla antoi 4.22 ajan. En silti uskalla lähteä repimään liian kovaa. Alun kova vauhti voi kostautua matkalla. Maraton on muutenkin kova ja pitkä matka, pitää olla itselleen armollinen vaikkei pääsisikään tavoitteeseen.
Kivalta silti tuntuu valmistautua maratoniin. Jännitys ja perhoset vatsassa kuuluu asiaan. Tänään on viimeinen pitempi lenkki, takomorunnersin yhteislenkki hakunilan urheilupuiston parkkipaikalta klo 17.00.  Juostaan rauhassa noin 12km. Huomenna aamulla mennään Erkun kanssa n. 40 min aamulenkille kello 6. Menen töihin 8.40 eli ehdin hyvin käydä suihkussa ja syömään aamiaisen ennen sitä. Tiistaina on juoksuliikkeen pop up treenit pirkkolassa jonne olisi tarkoitus lähteä street teamin porukan kanssa.Sitten yksi lyhyt lenkki ja kehonhuoltoa . Tankkaus alkaa huomenna, se on ollut minulle vaikeaa tän kevyemmän ruokavalion ollessa kuvioissa.  Mutta tiedän sen olevan tärkeää ja panostan siihen. Urheilujuomaa kannan mukana töissäkin. Loppuviikosta paluu normaaliin ruokavalioon. Tässä siis suunnitelmia viimeiseen viikkoon. Toiv kaikki menee hyvin valmistautumisessa ja tietty itse maraton myös. Menen muuten maraton aamupäivällä siskon kanssa siskonpoikien kaveriksi minimaratonille. On varmaan kiva mennä 7 ja 1,6v poikien kanssa mukavaan hulinaan, ei ehkä muista jännittääkään.
Hauskaa uutta viikkoa!!!




 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!