Moi! Nyt on kausi avattu! Eka virallinen puolimaraton on juostu.Juostiin Tiinan kanssa takomorunnersin edustajina kormu runissa lopella kormun kylällä järjestetyssä pienessä tapahtumassa.
Tässä raportti juoksusta.
Lauantai aamu valkeni puolipilvisenä. Osaan taivaasta alkoi kerääntymään mustia pilviä kun starttasin auton vantaalla klo 8.45. Ajelin sipooseen Tiinan luokse jossa jännäpissalle jonka jälkeen hypättiin Tiinan autoon ja auton nokka kohti kormun kylää lopelle. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ,jätettiin auto pellolle tehdylle parkkipaikalle heinäpaalien viereen ja käveltiin pientä polkua pitkin kormun koululle joka oli tapahtuman keskipiste.
Haettiin numeroliivit ja ruisleivät kisakansliasta ja suunnattiin yhteen luokkaan tehtyyn pukuhuoneeseen. Jonkin verran naisia oli vaatteiden vaihdossa ja vaihdettiinkin muutamien kanssa innokkaita ja jännittyneitä ajatuksia lähdön lähestymisestä.Vaihdettiin vaatteet ja kiskoin melko pientä kokoa olevan numeroliivin päälleni takin päälle, tuntui kuin olisi ollut urheiluliivit vaatteiden päällä, mutta totuin olotilaan nopeasti. Käytiin treffaamassa Annea joka voitti osallistumisen takomorunnersin arvonnasta. Hän oli tullut paikalle miehensä kanssa. Otettiin valokuvia ja tsemppailtiin toisiamme.
Sitten alkoikin mahtavan suomalaisen musiikin (tinakenkätyttö , sata salamaa yms klassikoita) ryydittämä alkuverryttely. Siitä vielä vessakäynti ja ehdittiin kuuntelemaan ennen lähtöä esiintyneet lopen mieslaulajat. Mahatava tunnelma kun miehet kajauttivat finlandia hymnin hevoskärryillä seisten.
Sitten kohti lähtöä ja niin sitä lähdettiin! Minun kello jäi kotiin ja kyselinkin Tiinalta fiiliksen tukaloituessa , että mennäänkö liian lujaa , koska oltiin sovittu menevämme tavallista treeniä vähän kovempaa, mutta kuitenkin melko rauhallista tahtia. Pyrittiin pitämään vauhti siinä 7 min km paikkeilla ja melko hyvin siinä onnistuttiin. Reitti oli mukava , kovaa hiekkatietä suurin osa matkasta ja pienet pätkät asfalttia ja pehmeämpää hiekkatietä. Reitti kulki maalaismaisemassa melko tasaisena. Pieniä nyppylöitä oli, mutta ei mitään isompaa. Matkalla oli talojen luona ihmisiä tsemppaamassa ja mukavasti myös liivit päällä olevia toimitsijoita jotka taputtivat ja tsemppasivat myös niinkuin juomapisteillä olleet ihmiset. Reitti meni kaksi kierrosta ja ehdittiinkin toisella kierroksella juttelemaan muutama sana juoma pisteillä olleiden kanssa, meillä ei onneksi ollut mitään hirmu kiirettä kun pitkiksenä lähdettiin juoksemaan. Alussa paistoi aurinko kuumasti, tuntui, että on liikaa päällä ja jossain vaiheessa alkoi sataa rakeita, ensin pieniä rakeita kevyesti auringon lomasta ja sitten todella sankka raekuuro tummien pilvien raoista.
Raekuuro kesti jonkin aikaa ja sitten taas kirkastui.
Porukkaa oli alussa pitkänä nauhana, sitten alkoi vauhdit erottumaan ja toisella kierroksella juostiin viimeisinä vuoronperään yhden pariskunnan kanssa. 3.5 kilsaa ennen maalia persus alkoi kipeytymään ja pohje meni kramppiin. 2kilsaa ennen maalia oli pakko hidastaa, kun koipi tuntui aika tukalalta. Viimeisellä kilsalla oli nousu joka tuntui kyllä jo melko korkealta pökkelökoiven kanssa. Pariskunta jäi vähän meistä, mutta kyllä me melko peräkkäin maaliin tultiin, parikymmentä sekuntia oli väliä. Loppumetrit juostiin käsi kädessä ihanan juoksuystävän kanssa Kuuluttaja kuulutti nimet ja tultiin tuulettaen maaliin. 2.22 tuli ajaksi ja se oli juuri sellainen aika mihin tähdättiin.
Suunnitelma oli 2.20- 2.30. Juttelin maalissa kormu runin järjestäjien kanssa ja alustavasti sovittiin takomorunnersin jatkavan yhteistyössä kormu runin kanssa ensi vuonnakin.
Juoma pisteellä halattiin vielä meidän kanssa loppu matkaa taittaneen pariskunnan kanssa ja otettiin valokuvia.
Pelättiin etukäteen, että ketään ei olisi enää paikalla kun päästään perille, mutta porukkaa oli vielä mukavasti ja puffetti oli auki josta ostin makkaran joka tuoksui niin houkuttelevasti nenään. Aikuisten juoksun jälkeen oli vielä lasten juoksut joita ei kyllä jaksettu jäädä katsomaan , sen verran oli mehut pois.
Aivan ihana hyväntuulen tapahtuma. Jätän kyllä ensi vuodeksikin tilaa kalenteriin Kormulle, oli niin kivaa!
Jalka on jumissa ja takapuoli juilii ja päätinkin tällä viikolla pitää juoksuttoman viikon. Voi olla, että viikonloppuna jos tuntuu paremmalta, mutta viikolla keskityn kehonhuoltoon ja kävelyihin. Hcr lähestyy ja haluaisin todellakin olla siellä enkka kunnossa. Tai ainakin juoksukunnossa.
Nyt lähden nukkumaan. Hyvää uutta viikkoa!
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! Täällä taas! Tultiin aamulla pojan kanssa Berliinistä. Olipas ihana reissu! Tässä fiilistelyä reissusta: Lähdettiin perjantaina klo 11...
-
Moi! Istuin tällä viikolla Poikani kyydissä , kun hän haki minut ekaa kertaa autolla töistä. Hän sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä kes...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olis mukavaa saada kommentteja!