Moi! Täällä ollaan taas. Treenit on sujuneet hyvin. Fiilis on ollut mainio ja on ollut kaikenlaisia kivoja porukoita missä oon saanu juosta.
Edellisviikon sunnuntaina 9.4 juostiin mahti lenkki vallilasta kivassa porukassa 17.9km .
Mulla oli ollut selkävivaa edellisviikolla, ja olin vähän kahden vaiheilla jaksanko noin pitkää. Lähdettiin kuitenkin läheltä keskustaa ja tiesin, että pääsen bussiin tms matkalta jos selkä pettää. Se ei kuitenkaan pettänyt ja olikin hyvässä kunnossa ton jälkeen.
Siskon kanssa kiva kävely taas su iltana. Maanantaina hiit treeni kotona. Keskiviikkona kävelin osan työmatkaa 5km ja illalla olikin vuorossa kisahallilta naisten kympin toiset lenkit. Ensimmäisiin osallistui vaan 2 , enkä ollut kovinkaan luottavainen , että porukkaa tulisi tälläkään kerralla. Mutta siellähän olikin porukkaa! Ekassa kävelyhölkkä porukassa
6 mun lisäksi ja toisessa hölkkäporukassa 5 mun lisäksi. Jes! Mulle ennestään tuttu Piia tuli toiselle lenkille yllättäen ja hänen kanssaan juostiin vielä asemalle. Ton illan saldoksi tuli 13km. Torstaina kävin urheiluhierojalla hierottamassa jumista takapuoltani ja jalkaani. Pitkänä perjantaina tein hiit treenin
ja reilun puolen tunnin kävelyn Katin ja koiransa kanssa. Lauantaina käveltiin muutaman kaverin kanssa Savelasta haltialaan ja takaisin. 11km
. Sunnuntaina tein pitkästä aikaa reippaamman lenkin 7km. Alkuun ja loppuun kilsa hiljempaa ja 5km kovempaa. ensimmäinen kovempi kilsa 6.04 ja viimeinen 5.44, muut siltä väliltä.
Aika hyvin meni ja tunne lenkin jälkeen ei ollut kaikkeni antanut vaan energinen ja hyvä. Maanantaina olikin luvassa viimeinen pitkä ennen kormu runia. Intouduin juoksemaan ekstraa kaverin kanssa , juostiin 7km viertolasta pukinmäkeen jossa muu porukka tuli mukaan. Juostiin joen vartta ja mulle tuli kilsoja 23km. Ihana fiilis.
Vähän jalka tuntui tönköltä , muuten hyvä. Illalla alkoi tuntumaan jumiselta, mutta olin niin poikki, etten jaksanut venytellä. Yöllä nukuin pätkittäin kauhean lihasjumin ja särkyjen takia.menin lääkäriin ja ottivat myös ekg käyrät sydämen tykytysten takia. Tänään kävin labrassa verikokeissa. Kaikki kuitenkin näyttää siltä, että lihakset vaan on niin jumissa, eikä mitään pahempaa. Relaksantteja ja sairaslomaa. Aion venytellä ja rullailla ja kävellä hiljalleen pieniä lenkkejä, lepo ja istuminen vetää vaan lisää jumiin.
Nyt onkin jännitysnäytelmä, pääsenkö kormuun... Hitto oon oottanut kovasti ekaa puolikasta tälle vuodelle. Piti juosta rennosti, mutta kuitenkin vähän normi pitkistä reippaammin. Olis tosi hyvä kauden avaus ja hyvää treeniä hcr:ään. Olisi ihanaa päästä itselle uusiin maisemiin ja tapahtumaan. pyrin siihen, että saan itseni kuntoon ennen tota, en kuitenkaan riskeeraa , eli jos oon jumissa, en juokse. Siellä on myös 10km juoksu ja 3 ja 7km kävelyt. Kormu run tuntuisi olevan kiva pieni maalaisjuoksutapahtuma lähellä pääkaupunkiseutua..http://www.kormurun.fi/ ennekko ilmottautuminen on jo päättynyt, mutta paikan päällä voi vielä ilmottautua 10.30 asti. Reitti vaikuttaa kivalta, erittäin tasaiselta. Puolimaraton juostaan kahtena kiekkana. Osallistuja on ollut melko vähän , mutta ei kuitenkaan yksin tarvitse juosta eli oikein mukavan tuntuinen tapahtuma. Kormu run sai juuri suomi 100 tunnukset, eli juhlallinen juoksu tiedossa. Jos mietit tähän huhtikuulle kivaa tapahtumaa alle sadan kilsan päästä helsingistä, tää on just hyvä! Toivottavasti nähdään kormussa !
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! Täällä taas! Tultiin aamulla pojan kanssa Berliinistä. Olipas ihana reissu! Tässä fiilistelyä reissusta: Lähdettiin perjantaina klo 11...
-
Moi! Istuin tällä viikolla Poikani kyydissä , kun hän haki minut ekaa kertaa autolla töistä. Hän sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä kes...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olis mukavaa saada kommentteja!