torstai 19. heinäkuuta 2018

loma nro kaksi alkakoon, mitä suunnitelmia, vai onko niitä?

Moi! Taas vierähti aikaa, että sain aikaiseksi tulla kirjoittamaan postausta. Ilmat on olleet mahtavat, helteiset ja aurinkoiset. Toisaalta ne vie myös voimia, iltaisin on aikalailla poikki kun heittäytyy sängylle. Mä kyllä tykkään lämmöstä. Treenit sujuu melko hyvin lämpimälläkin. Tosin ilta ja aamu on parhaita aikoja, kun ei ole ihan niin paahtavaa.
Olin töissä kaksi viikkoa ja kaksi päivää. Oli ihan mukava rupeama kesäpäivystys päiväkodissa. Tosin, olin kyllä tosi tyytyväinen kun loma taas alkoi tämän viikon tiistaina.
Olin suunnitellut aloittavani lomani taas pitkillä lenkeillä ja treeneillä, mutta kurkku tuli maanantaina kipeäksi ja kun maanantain pieni polkulenkki
tuntui pahentavan sitä,  Jätin lenkit suosiolla väliin. En kylläkään ihan maannut ole, kun olo on ollut ihan hyvä .
Keskiviikkona mentiin siskon kanssa syömään kaupunkiin
ja illalla käytiin kuuntelemassa Tuure kilpeläistä ja kaihonkaravaania.

Ensin meinasin kurkku kivun takia perua koko keikan, mutta onneksi en perunut. Hyvin jaksoin ja fiilis koheni tosi paljon. Allas sea pool on kyllä hieno paikka. Siellä on mukava uida ja konserttipaikkana ihan mahtava. Tosin jos ilma olisi kylmä ja tuulinen, fiilis voisi olla eri. Nyt oli lämmin ja kaunis ilta, mereltä tuuli vilvoittavasti. Keikka oli tosi hyvä ja vauhdikas. Hyvä alku lomalle, vaikka treenit pitikin siirtää.
Torstaina heräilin rauhassa ja vaihdoin lakanat ja pyykkäsin muutenkin. Sisko viestitteli, että viitsisinkö hakea kummipoikani 9v jonnekin, kun tappelivat vajaa 4v veljen kanssa koko ajan. Vein pojan rush trampoliinipuistoon. Siellä on hellealennukset. yli 25 asteessa lähtee aina hinnasta pois. 25 asteesa 50% 26 asteessa 60 ja niin edespäin. Puisto on kiinnostanut minua ja hypinkin innoissani mukana. Mulle olisi tunti riittänyt ja jouduinkin istumaan paljon. Kurkku tuntui ihan hyvältä. Poika halusi vielä lisä aikaa  ja pomppikin 2h innoisaan hiki valuen.
Toi pomppiminen kävi kyllä minullekin treenistä vikken sen hienompia temppuja osaakaan. Illalla tein vielä 30 minuutin pilateksen ja venyttelin 15 minuuttia.
Tänään olisi tarkoitus tehdä lihaskuntotreeniä. Voi olla, että pieni hölkkäkin, ei mitään pitkää vielä.
Tällä toisella ja pitemmällä lomapätkällä olisi tarkoitus treenata paljon (toki levätäkin paljon) reissailla kotimaan kamaralla, tavata sukua ja ystäviä ja muutenkin nauttia lomafiiliksestä. Suunnitelmat on taas löysät, mutta jotain on jo lyöty lukkoon. Viikonloppuna mennään miehen kanssa tikkurila festareille fiilistelemään hyvää musiikkia. Ensi viikolla mennään siskon ja hänen poikien ja minun nuoremman pojan , sekä vanhempieni kanssa saimaan kylpylään kahdeksi yöksi. Kun tullaan takaisin, miehellä alkaa loma ja suunnataan mökille ja sukuloimaan ja muutenkin reissailemaan.
Muuten, käytiin sunnuntaina moikkaamassa poikaa armeijassa.
Oli mukava nähdä, että siellä menee hyvin. Tänään tulee jo ensimmäistä kertaa lomille.
Mites sulla, onko lomat jo vietetty, vai vieläkö on jäljellä?
Mä laitan nyt treenakotona.comista pyörimään jonkun treenin ja hikoilen vähän. Kivaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!