keskiviikko 21. elokuuta 2019

yllärimaraton, uhka vai mahdollisuus?

Moi! Niinkuin otsikostakin voi arvata, maratonia pukkaa. Mun ei pitänyt juosta maratonia vielä, tähtäsin lokakuussa olevaan vantaan maratoniin, mutta näin kaverien valmistautuvan helsinki maratoniin ja huomasin miettiväni, olisikohan minusta nyt maratonille ilman treeniä. Mietittyäni jonkin aikaa tajusin, että olen treenannut koko kesän kovaa ja oikeastaan toukokuun tuplasta palauduttuani, aloin treenata fiiliksellä monipuolisesti ja paljon. Heinäkuun kilometrit oli 180 ja se on ihan hyvä saldo maratonia silmälläpitäen.
Olen treenannut paljon enemmän vetoja ja muita intervalleja, kuin koskaan aikaisemmin.

Vauhdit on kasvaneet ja askel keventynyt kovasti. Myös melkein 10 lähtenyttä kiloa helpottaa ja keventää menoa.Olen myös tehnyt säännöllisesti lihaskuntotreeniä


ja venyttelyjä/liikkuvuutta ja koordinaatiotreenejä.


Toisaalta perinteistä pitkää pitkää, n. 3h treeniä ei tullut tehtyä, mutta melko pitkiä kuitenkin. Heinäkuussa tuli pari 17km  lenkkiä ja yksi 22km pitkis . Lisäksi kesän aikana useampia yli 12km lenkkejä. Elokuun 11 päivä juostiin porukassa 15.1km 1h44 min
ja illalla olin opaslenkillä näkövammaisen kaverin kanssa, hän juosten hiljaa ja minä kävellen kovaa 11.4km 1h38min , eli siinä tuli kuin vahingossa pitkä treeni, vaikkakin kahdessa osassa ja toinen lenkki kävellen. Kestoltaan kuitenkin yli kolme tuntia.
Fiilis on hyvä ja odotan maratonia kovasti, mutta vähän epäilyttää, kun en ole suoranaisesti maratonille treenannut. Uskon jaksavani maaliin. Kestävyyskunto on hyvä. Olin miettinyt n. 4h40min-4h50min aikaa reaistiseksi tavoitteeksi. Enkkani on kolmen vuoden takaa 4h34min, viimeiset maratonit olen juossut vähän yli tai alle 5h . Kaverit ja jopa pt Wauhtikirppu povasi enkkatahtia. Hitsi, uskaltaisinko kokeilla juosta enkkaa? Nyt olen kallistumassa siihen, että lyöttäydyn 4h30 min jänisten peesiin ja koitan roikkua mukana niin pitkään kuin kykenen. Himmaan tai kiristän tuntemusten mukaan. Hermoja en aio menettää, juoksen itselleni ja nyt lupaan olla itselleni armollinen. Mutta jos kulkee, annan mennä. Kävelen sitten tarvittaessa, jos ei kulje, se ei maailmaa kaada.
Nyt olen tankannut hiilareita 2 päivää,


huominen vielä lisä hiilareilla. Maanantaina juoksin rauhallisen 9km
ja tein pikaisen core ja kyykkytreenin 15 min. Tänään keskiviikkona juosin aamulenkkinä 2x5 min vk rajoilla 3 min hölkkäpalautuksilla , alkuun ja loppuun hölkkää ja välissä ja ennen lenkkiä koordinaatioita ja liikkuvuutta yht 15 min.

4.5km 27min.26sek.
Eilen kävin hierojalla joka otti kevyesti ravistellen jalat ja vähän kovemmin alaselän ja pakarat. Ilalla vielä venyttelin 25 min. Tänään venyttelin 15 min. Huomenna pikku lenkki rauhallisesti, vähän koordinaatioita ja liikkuvuutta , kun lupauduin tuuraamaan tnt sipoonkorven yhteislenkkien vetäjää. En oo koskaan heidän lenkkejään vetänyt, mutta sain vapaat kädet. Keksin jotain , missä voin treenauttaa muita enemmän kuin itseäni.. Mitään pitkää treeniä en nyt halua vetää.
Perjantain lepään  ja venyttelen ja palaan normi ruokailuun.
Ootko tulossa helsinki maratonille, tai onko jotain muita tavotteita lähellä?
Nyt menen nukkumaan, vaikka nukuin ylipitkät päikkärit, eikä nukuta pätkääkään..
Palaan pian! Kivaa loppuviikkoa!

3 kommenttia:

  1. Kiva lukea sun tuntemuksia ja fiiliksiä. Tsemppiä, hyvin se menee ja varmasti jaksat maaliin hyvällä ajalla. Itse juoksen siellä kympin, joten lauantaina nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan kiva nähdä! Tsemppiä sulle kympille! Kiitti tsempeistä😊

      Poista
  2. Musta tuntuu että olet päässyt tilanteeseen, jossa voit juosta maratonin tuosta noin koska vaan :) Onnea matkaan, odottelen kisaraporttia!

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!