Siirry pääsisältöön

hikitreenillä viikonloppuun ja mitä oudot unet kertovat minusta?

hakunilan uimahallilta kuva(puhelimen super laatua..)
Eilen pidin lepopäivän ja lötköttelin illan kotosalla. Johtuikohan levätystä illasta vai mistä, mutta yöllä meni kovaa.. Näin paljon unia ja heräilin välillä naurun pärskähdykseen ja välillä valui kyyneleet. En muistanut aamulla kuin yhden pätkän,  joka oli sitäkin hauskempi. Eli jaan sen teillekin tässä: oli kaunis kesä ja minä töissä kesäleirillä nuorten parissa (en ole koskaan ollut töiisä kesäleirillä enkä työskennnellyt nuorten parissa). Mun työkaverina oli froid marx engels & jungin laulaja Pekka Myllykoski(en tajua tätäkään yhtään..oon kyllä katsonut muutaman jakson korkki kiinni sarjaa jossa heppu oli,mutta siitä on jo aikaa)Pekka Myllykoski laulaaylen sivuilta kuva.
Tehtiin kaikenlaisia hauskoja juttuja, enkä oikein muista kaikkea..mutta mä opetin kovasti nuorille ammuntaa (mä en osaa ampua, kaksi kertaa olen ampunut mökillä ilmakiväärillä) pistooleilla. Ehkä kaikkein hauskinta oli, että Pekka opetti nuorille ja mulle mäkihyppyä muovisessa mäessä.. Uskomatonta! Mä oon tänään nauranut tälle unelle ja miettinyt mitä kummaa mun päässä oikein pyörii? Voisin kyllä mennä kesäleiri ohjaajaksi ja pekkakin ois varmaan kiva työkaveri, mutta pistoolit ja minä ja mäkihyppy ei ehkä ihan..

No tänään en pitänyt lepopäivää vaan suuntasin töiden jälkeen salille. Juoksin matolla 3km niin, että kovensin kokoajan vauhtia 2.5km asti ja siitä sitten tiputin takaisin aloitus vauhtiin. Vauhdit oli 10.8 km/H- 12km/h. Pieni tauko vettä juoden ja 2km ylämäkitreeni matolla. Puoli kilsaa aina hölkäten tosi kaltevaan mäkeen ja puoli kilsaa tasasta hölkkää. Hiki lensi jo ennen kuin aloitin kuntosalitreenin. Treenasin käsiä ja rintaa ja pari liikettä reisille ja pepulle ja selälle. Pikku venyjen jälkeen juoksin vielä kilsan kevyesti,mutta melko kovaa ja olinkin valmis suihkuun ja kotiin syömään!

Toi oli nyt tän viikon vetotreeni, eikä tuntunut pahalta ollenkaan. Nyt on hyvä fiilis aloittaa viikonloppu. Huomenna varmaan rauhaisaa eloa ja sunnuntaina pitkä lenkki metsässä.

Mukavaa viikonloppua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

mä meen toukokuussa naisten kympille, haluaisitko sä lähtee ? (arvonta)

Moikka taas! Palasin jo nyt kun sain  takomorunnersin ja naistenkympin yhteistyön takia arvottavaksi naisten kympille kaksi osallistumista. Eli yksi onnekas voittaa osallistumisen itselleen ja kaverilleen/äidilleen /tyttärelleen.
Oon itse menossa siskon kanssa kävelemään. Oon hänen henkilökohtainen treenarinsa ja tsemppari.
Nyt kerkeisi vielä houkuttelemaan kaverin joka tarvitsisi piristystä tai vaikka pientä houkuttelua liikuntaan. Tai onko sulla joku kaveri jonka kanssa käytte kävelyillä tai hölkällä ja naisten kymppi ois siihen just sopiva  reilun kuukauden päästä?
Naistenkymppi on tosi kiva hyväntuulen tapahtuma. Nykyään kaksipäiväinen , lauantaina hyvinvointipäivä
http://www.naistenkymppi.fi/hyvinvointipaiva
Lauantain hyvinvointipäivä on sunnuntain Naisten Kympin osallistumismaksun maksaneille ilmainen (osallistuminen Naisten Kymppi -rannekkeella). Muille koko päivän luentoihin ja kokeilutunteihin oikeuttava osallistumismaksu on 5 euroa. Pääsy tapahtuma-alueelle yhteistyökumppanei…

mieli ja kroppa muutoksessa, minun polkuni terveelliseen elämään

Moi! Ajattelin ryhdistäytyä ja yrittää päivittää blogia vähän useammin kuin viimeaikoina. Elämä pyörii entiseen malliinsa, liikuntaa on mukana sopivassa määrin. Yritän tosiaan opetella kropan tuntemuksien kuuntelua, se on ollut minulle vähän vaikeaa. Koen helposti huonoa omaatuntoa tai syytän itseäni laiskottelusta yms jos en teekään itselleni lupaamaani 4 treeniä viikossa tai jos syönkin pussin karkkia vaikka vielä ei ollutkaan karkkipäivä.Ajattelin kertoa mistä tähän on tultu ja miksi vieläkin tuntuu vaikealta hellittää
Olen kertonut tästä aiheesta jo aiemminkin ,mutta ajattelin porautua vanhaan minääni vähän syvemmälle kuin ennen.
Olin lapsena liikkuvainen ja ehtivä, harrastin paljon monenlaista baletista yleisurheiluun ja discotanssista rytmiseen voimisteluun jos liikuntaharrastuksia listataan. Kaikessa on vaan ollut se sama juttu, kyllästyin helposti ja siihen se sitten tyssäsi. Balettia harrastin 5 vuotta , se onkin ainoa pitempi harrastukseni,muita olen harrastanut vain kauden …

aurinkoa , rakeita ja lämmintä tunnelmaa; kormu run 2017

Moi! Nyt on kausi avattu! Eka virallinen puolimaraton on juostu.Juostiin Tiinan kanssa takomorunnersin edustajina kormu runissa lopella kormun kylällä järjestetyssä pienessä tapahtumassa.
Tässä raportti juoksusta.
Lauantai aamu valkeni puolipilvisenä. Osaan taivaasta alkoi kerääntymään mustia pilviä kun starttasin auton vantaalla klo 8.45. Ajelin sipooseen Tiinan luokse jossa jännäpissalle  jonka jälkeen hypättiin Tiinan autoon ja auton nokka kohti kormun kylää lopelle. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ,jätettiin auto pellolle tehdylle parkkipaikalle heinäpaalien viereen ja käveltiin pientä polkua pitkin kormun koululle joka oli tapahtuman keskipiste.
Haettiin numeroliivit ja ruisleivät kisakansliasta ja suunnattiin yhteen luokkaan tehtyyn pukuhuoneeseen. Jonkin verran naisia oli vaatteiden vaihdossa ja vaihdettiinkin muutamien kanssa innokkaita ja jännittyneitä ajatuksia lähdön lähestymisestä.Vaihdettiin vaatteet ja kiskoin melko pientä kokoa olevan numeroliivin päälleni takin päälle, t…