yleisurheilu valkkuni Atte lähetti mulle tän kuvan maastojuoksusta instagramiin. |
Torstaina , vappuaattona sain itseni vihdoin ja viimein pyörällä töihin. Matkaa on vain 8km eli 20-30min menee. Mutta kun auto pönöttää parkissa, joutuu keskusteleman itsensä kanssa millä sitä lähtis. Pyöräilyä tuli siis yhteensä noin 16 ja paluumatkan taitoin ton ison vappupallon kanssa. Me ei koristella vappua sen kummemmin, pojatkin on jo niin isoja, ettei tartte mitään vappukrääsää. Mutta päiväkodilla oli myynnissä palloja ja mun piti tommonen kaveri ostaa meille. Toi toinen kaveri, misu tuli meille taas hoitoon, viimeksi oli talvella. Aivan hurmaava koira. Ekana päivänä meillä riittää ulkoiluttajia jonoksi asti, sitten se vähitellen jää aikalailla mun harteille. Eli poika 12v vei illalla koiran lenkille ja mä lähdin pyöräilemään.
kiertelin vähän ja päädyin sotunkiin traktorimuseon luokse jonka lähelle jätin pyörän ja kävin parin kilsan kävelyllä poluilla.pyöräilyä tuli noin 9km.
Juhlimiset jäi tällä(kin) kertaa väliin ja päätin lähteä juoksemaan perjantaina 1.5. Koiran nappasin mukaan, ja ajattelin ,jos ei yhteistä tahtia löydy tuon takaisin ja jatkan yksin, mutta sehän löyti helposti.kilsa hortoiltiin rauhallisesti metsässä ja 8km juostiin polkuja hiekkaa ja asfalttia 57 min meni.
Kävelyitä on tullut tehtyä paljon,ihanaa kun on kaveri joka lähtee aina innoissaan ulos .
La satoi koko päivän. Lähdettiin kuitenkin opaslenkille sokean juoksukaverin kanssa. Lopulta oli ihana fiilis, vaikka oltiin totaali märkiä. n. 8.5km ja tunti 10 minuuttia meni.
Su aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena ja hyvä niin, koska ollaan kohta lähdössä kaverin kanssa juoksemaan pitkää lenkkiä.
Tän viikon meinaan treenata vielä normaalisti ja sitten kevennän hcr viikolla. Vähän mietityttää syöminen kisapäivänä, lähtö on vasta 16.30 tai jotain sinnepäin, oon liilassa ryhmässä. Oon juossut pitkiä lenkkejä töiden jälkeen, mutta just energian loppuminen tai liian lähellä syöminen ja pistäminen tms on ollut ongelma.ehkä syön kahden maissa ruuan ja sitten lähempänä ähtöä vaan juon ja otan jonkun pienen välipalan. No viel ehtii miettiä. Hyviä ehdotuksia ja kokemuksia otetaan vastaan.
Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa!!
Sä oot niin hyvin valmistautunut että takuulla menee HCR hyvin :)!! Tsemppiä lopputreeneihin! Yritän tulla kannustamaan sitten Runille :)
VastaaPoistakiitti!tuu ihmeessä kattomaan!
VastaaPoista