maanantai 17. elokuuta 2015

minä olen maratoonari! hcm 2015

Olen mennyt varsinkin viimeisen viikon jossain kuplassa tms. Jännitys on vaivannut ja olen ollut hajamielinen. liikuntaa piti rajoittaa vikoille viikoille ja varsinkin vikalle. Meillä oi edelleen hoitokoir, eli kävelyä tuli enemmän kuin olisi tarvinnut mutta en usko rauhallisien kävelyiden haittaavan mitään. Mulle noi kävelyt oli sitäpaitsi rauhoittavia ja auttoi juoksun vähentämisen ja maraton jännityksen aiheuttamaan rauhattomuuteen. Usein noilla pitemmillä kävelyillä on ollut kaveri mukana, siinä on saanut höpötellä. En ole jaksanut kirjoittaa ja koska nyt kaikki ajatukset pyörii maratonissa, en kirjoita edellis viikon tapahtumista mitään, laitan vain ontrailin viikko yhteenvedot loppuun.
Tankkasin viime viikolla, eli ma-to lisäsin vähän hiilareita, söin enemmän pastaa ja leipää perunaa yms. Suosin täysjyvä tuotteita. Join myös paljon. töissäkin kannoin isoa juomapulloa jossa oli urheilujuomaa. Myös vetttä ja vissyä ja tuoremehua join. Perjantaina keventelin ja jätin hiilareita vähemmälle. Juomista jatkoin la puoleenpäivään.
La aamuna heräsin jänittyneenä, nyt on se päivä!
Toi setti oli pakattu ja muutakin tarpeellista,  sykemittari ,vaihtovaatteet vaihtokengät .välipalaa yms. Tosin paidan jätin kotiin, koska voitin osallistumisen veikkaukselta ja käyttäisin veikkauksen paitaa.
Heräsin ajoissa ja söin aamiaiseksi pekonia, kananmunaa paistettuna ja leipää. Vesimelonia, mustikkakeittoa ja kahvia jälkkäriksi. Pyysin kaverin aamukävelylle ja pulisin koko puolentunnin kävelyn ajan jännitystäni.
Ennen yhtätoista söin valmista jauhelihakeittoa ja join puoli litraa vissyä.
Kamojen tarkastus tuhannetta kertaa, suukot miehelle ja lähdin puoli yksi bussipysäkille. Juoksukaverini Erkku oli pysäkillä ja siitä alkoi matka kohti kisahallia.
Hain tapaamispaikasta veikkauksen sinisen paidan ja hikijarrun jota en kyllä käyttänyt kun mulla oli toi lippa.
Kpk/247 tapaamisessa nähtiin tuttuja ja uusia fb kamuja.Siinähän se aika vierähti ja kävin pikaisesti vessassa ja ryhmittäydyin loppupäähän. Löysin kaverit ja menin heidän luokseen ja siinä odoteltiin lähtöä.

4 minuuttia meni ennen kuin päästiin kunnolla juoksemaan , sen verran ruuhkaa oi alussa. Juostiin hetki isommassa kaveriporukassa, mutta aika pian minä ja yksi juoksukavereistani. Suvi lähdettiin vähän kovempaan vauhtiin. Nähtiin ja moikkailtiin muitakin tuttuja ja nautittiin fiiliksestä. Mun polar 800 otti häikkää ja näytti mitä sattuu lukemia. Olin päättänyt vahtia vauhtia, ettei se nousisi liikaa ja pitäytyisin noin seiskan kilsa vauhdissa. Vähän hankalaa oli katsoa vauhteja kun mittari näytti mitä sattuu. Suvin mittari oli vähän lähempänä totuutta ja sen mukaan mentiin, aina kun vauhti nousi liikaa, hidastettiin koska kummallakin oli 5 tunnin alitus haaveena. Alussa tosiaan joutui tiputtamaan vauhtia ettei noutaja korjaisi.
Ilma oli lämmin ja aurinkoinen , mutta veikkauksen urheilupaita ja juoksu caprit ja aurinkolippa oli sopivat.
Juoksu rullasi ja oli kiva edetä jutellen niitä näitä. Juomapisteitä oli mukavasti ja joka pisteellä kastelin sienen ja kaadoin vettä päähän ja paidan kauluksesta sisään .Join myös joka kerta mukillisen urheilujuomaa.
Muistin ottaa ekan energiageelin(squeesy orange) vasta ekan kympin jälkeen. Energia karkkeja ja merisuolakiteitä nappailin aina kun muistin ja siltä tuntui.
Odotin kaivaria ja siljan terminaalia.koska tiesin siellä olevan mulle rakkaita katsomassa. Näin jo kaukaa siskon ja kummipoikani 6v ja pian myös siskon mies ja mun mies tuli tien reunaan kannustamaan.
Oltiin n.18km kohdalla ja mulla oli paljon virtaa vielä , niimpä hyökkäsin kovempaa vauhtia heittämään vitoset kummipojan kanssa ja moikkasin muut. Palasin takaisin porukkaan ja olin ihan fiiliksissä pitkään rakkaiden moikkamisesta. Juostiin tuolloin kolmestaan parin juoksukaverin kanssa joista toisen oli mentävä vessaan ennen kauppatoria. Jatkettiin toisen juoksukaverin kanssa ja edelleen tuntui helpolta. Rakkaat oli uudelleen hetken kuluttua moikkaamassa ja taas tuntui kivalta! Aurinko paistoi ja elämä oli ihanaa..Jossain vaiheessa huomasin ohittaneeni 5 tunnin jänikset joita olin pitänyt silmällä kokoajan hyvä, onkin turvallista juosta niiden edessä, alitan ainakin 5 tuntia. Jossain vaiheessa ennen kahtakymppiä meni toinen geeli ja tippa vettä juomapullosta joka mulla oli juomapullovyössä.
Ennen kahtaviittä jäin yksin juoksentelemaan ja nautiskelin vaan menosta. Tosi vaikeaa kohtaa ei tullut missään vaiheeessa. Välillä kiristi vähän takareidestä ja joku mukava kanssajuoksija neuvoi juoksemaan polvia nostellen hetken. Se helpotti ja aina noiden hyppyjen jälkeen myös potkin takapuoleeni ja hypin muutaman punahilkkahypyn..jalat tuntui aina vetreiltä askelmuutosten jälkeen ja taas jaksoi jatkaa. Sen verran lämmin oli, että aloin tuntea janon tunnetta aina vähän ennen juomapistettä. Matka jatkui, toinen kierros tuli ja juttelin välillä muutamia sanoja porukan kanssa.  Parissa kohtaa oli kavereita ja moikkasin ja halasin heitä, Vitsit kun on ihanaa että joku tulee mua katsomaan.
Kannustajia oli muutenkin paljon ja oli ihanaa heittää ylävitosia lasten kanssa, mä nautin massatapahtumista!
Muutamassa ylämäessä hidastin vähän mutten kävellyt yhtään. Muuten vauhti pysyi melko tasaisena kokoajan.
Vajaassa kolmessakympissä nappasin geelin ja vesitilkan ja suolakiteitä...teki kaikkea mieli.. 32 kilsassa jaettiin cola geeliä, samaa jonka olin ottanut 15 min ennen lähtöä. Pidin geelipussia kädessä muutaman kilsan ja otin sen vasta sitten  koska edellisestä oli niin vähän aikaa ja voimia oli. En muista missä pisteissä oli suolakurkkuja ja banaaneja , mutta aina otin kun niitä tarjottiin. Enpä ole koskaan syönyt niin ihania suolakurkkuja ennen..
Maisemat vaihtui ja toiseen kertaan tulleet sillat ja käännökset muisti jo melko hyvin. Oli kaunista. Väsymys iski ensimmäisen kerran 36 ilsan kohdalla, vilkaisin taakse, vitosen jänikset porukkoineen oli lähellä..jaksanko pitää ne takana? 37 kilsan kohdalla otin energia karkkia ja suolaa ja yhtäkkiä tuli taas voimaa ja itseluottamusta. Juostiin baanaa ja selkiä tuli vastaan, Finlandiatalon kohdalla tajusin, että mä teen sen, musta tulee ihan kohta maratoonari! Juoksin loppua hurmiossa, hymyilin ja tsemppasin muita ja kiristin tahtia, vika kilsa taisi olla nopein kaikista! Viimeinen mäki ennen olympiastadionia tuntui vuorelta , vaikkei ollutkaan mikään iso. Pääsin stadionille ja kuulin nimeni kaiuttimista, kiljuin, huusin ja tuuletin! Ohitin vielä muutaman ennen maalia ja taas tuuletukset kiljuntoineen!! PERKELE, MÄ OLEN MARTOONARI!
Sisko tuuletti mun miehen kanssa katsomossa ja silloin tuli itku..ja nauru.. Olin maailman onnellisin ihminen tuolloin! 4.57 brutto aika ja 4.53 netto. Tavoitteeseen päästy siis!
Keräsin tarjotut syömingit ja juomingit pussiin ja kahvia hörpin jo kahvipisteen vieressä, se oli ainut mitä teki heti mieli. Kävin kuvaseinän vieressä kuvattavana ja kävin sopimassa siskon ja miehen kanssa tapaamisen vaatesäilytyksen luokse.
Kävin uimastadionilla pesulla ja palasin siskon ja miehen luokse. Mentiin kaupunkiin parille siiderille, mutta sitten iski väsymys ja lähdettiin kotiin.
Kotona makarooni laatikkoa vaikka kello oli jo yli puolen yön. Uni ei tullut, istuin koneella ja luin toisten kisarapsoja ja vastailin kavereiden onnittelu viesteihin. Kahden jälkeen menin nukkumaan ja nukuin mainiosti. Tosin puoli yhdeksältä heräsin jalkojen särkyyn. Sängystä nouseminen ei ollut helppoa ja liikkuminen oli kuin mummolla. Kävelin aamulenkin vajaa 5km rauhassa kaverin ja koiran kanssa ja pulisin nyt maratunnelmia, niitä taitaa riittää pitkään.
Tein mansikkakakun perheelle ja vanhemmilleni, muuten vietin rauhallista sunnuntaita.
Tänään olin vapaalla ja kävin naapurin kanssa 40 min vesijuoksussa. Hierotutettiin ja venyteltiin myös vedessä.Tuntui hyvältä. Tänään jalat on jo paremmat ja mietin jo lenkkiä, jos vähän hölkkäisi?
Maratonista jäi hyvä maku, juoksen varmasti joskus uudelleen.
Oikein mukavaa viikkoa kaikille, mä leijun pari päivää ja alan valmistautumaan kuun lopussa olevaan midnight runiin.


Viikko 33, 10.08.2015 - 16.08.2015

Harjoitukset

Päivä Laji Otsikko Kesto Matka Vauhti Syke
maanantai Kävely kävelyllä 1 h 15 min 6,34 km 11.49 min/km
maanantai Juoksu pikku hölkkä 21 min 25 s 3,04 km 7.02 min/km
tiistai Kävely käpsyttelyä 1 h 8 min 5,26 km 12.55 min/km
torstai Juoksu viimeinen hölkkä ennen maraa 32 min 4,4 km 7.16 min/km
lauantai Juoksu ensimmäinen maraton 4 h 53 min 42,195 km 6.56 min/km

Viikkoyhteenveto

Laji Kesto Matka Vauhti
Kaikki 8 h 9 min 25 s 61,235km 7.59min/km
Juoksu 5 h 46 min 25 s 49,635km 6.58min/km
Kävely 2 h 23 min 11,6km 12.19min/km

Viikko 32, 03.08.2015 - 09.08.2015

Harjoitukset

Päivä Laji Otsikko Kesto Matka Vauhti Syke
maanantai Juoksu aamulenkki 53 min 16 s 8,2 km 6.29 min/km
tiistai Pyöräily pyörällä anopille ja takas 1 h 14,9 km 15,0 km/h
tiistai Kävely iltakävelyllä 1 h 38 min 10 km 9.48 min/km
keskiviikko Juoksu aamun tonnit rauhallisilla vauhdeilla 58 min 22 s 8,2 km 7.07 min/km
perjantai Juoksu kuusijärvelle ja pikku metsälenkki 1 h 5 min 8,12 km 8.00 min/km
lauantai Kävely pikku kävely 40 min 57 s 3,94 km 10.23 min/km
sunnuntai Kävely kävely 50 min 15 s 4,16 km 12.04 min/km
sunnuntai Juoksu viimeisen viikon vauhtileikittely 46 min 2 s 6,64 km 6.55 min/km
sunnuntai Kävely iltakävely 52 min 4,31 km 12.03 min/km

Viikkoyhteenveto

Laji Kesto Matka Vauhti
Kaikki 8 h 43 min 52 s 68,47km 7.39min/km
Kävely 4 h 1 min 12 s 22,41km 10.45min/km
Juoksu 3 h 42 min 40 s 31,16km 7.08min/km
Pyöräily 1 h 14,9km 15,0km/h

Viikko 31, 27.07.2015 - 02.08.2015

Harjoitukset




2 kommenttia:

  1. PALJON ONNEA MERITUULI!! :) Todella upea suoritus! :) Nyt on syytä leijuakin! Älä ihan vielä lenkille mene, jottei tule takapakkia.. kuulostaa silti hyvältä sun palautumiset ja kaik! Hienoooo :)!

    VastaaPoista
  2. Kiitti hanna!päädyin kävelylenkkiin illalla.ei viel kannata hötkytä..

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!