Moi! Taas vierähti viikko hujauksessa. On ollut tarkoitus kirjoittaa kaksi kertaa viikossa, mutta en taas ole kertakaikkiaan saanut mitään aikaiseksi. Tai siis on ollut niin paljon kaikkea, että kirjoittaminen on jäänyt.
Töissä on ollut paljon flunssaa, enimmäkseen lapsilla, mutta myös aikuiset on alkaneet sairastua. Toivotaan, että menee ohi pian ja ohittaa minut.
Tällä viikolla olen liikkunut ja levännyt sopivasti. Olo on ollut hyvä ja pirteä, vaikkakin olen muutamana arki iltana valvonut liian pitkään ja kun kello on soinut aamulla, olen ollut ihan poikki. Mutta viikonloppuna sain nukuttua hyvin ja tasattua univajeet. Tässä viikon touhuja sanoin ja kuvin.
Maanantaina mies vei ja haki minut töistä. Töissä oli salipäivä meidän ryhmällä ja jumppasin 3 porukan kanssa. Jumppa oli osittain temppurata , eli en siis kokoajan jumpannut, mutta hyppyjä ja temppuja tuli tehtyä hikeen asti n. tunnin ajan. Tykkään töissä osallistua lasten kanssa touhuiluun, varsinkin jumpat ja laululeikit teen itse mukana. Lapset tykkää tehdä paremmin asioita kun itsekin osallistuu. Välillä lasken lasten kanssa mäkeä tai leikin hippaa. Mutta se onkin tämän alan parhaita juttuja, voi liikkua ja ulkoilla paljon . Ulkona lasten turvallisuutta valvoessa, ei tietty aina voi leikeissä olla mukana jos aikuisia ei ole tarpeeksi.Pääsin aikaisin ja iltapäivällä kävin kävelemässä 52 minuuttia ja sen jälkeen tein 45 min koko kropan lihaskuntotreenin. Ennen nukkumaan menoa vielä rauhoittava 30 min yin jooga.
Tiistaina kävelin aamulla ennen töitä 40 minuuttia. ja töiden jälkeen 35 minuuttia. Muuta liikuntaa en harrastanut.
Keskiviikkona lähdin aamulenkille, vaikka lunta satoi todella paljon ja tuuli oli melkoinen. Olin kasannut kaikki juoksuvaatteet valmiiksi sohvalle josta ne oli helppo kiskoa päälle.Mies oli keittänyt kahvin ja join tavoistani poiketen kupillisen. Juoksin tuulessa ja tuiskussa 5km 38 min.
Oli virhe juoda kahvia ennen lenkkiä, tuli tosi kiire vessaan.. Mutta onneksi ehdin ;) Suihku ja aamiainen ja lähdin töihin 9-17 vuoroon. Vietiin osa lapsista lähikentälle luistelemaan. Oli aikamoista lumiluistelua, mutta lapset nauttivat. Aikuiset tehtiin lumitöitä ja autettiin lapsille luistimia jalkaan ja pois.
Torstaina satoi vettä ja ajattelin mennä koko matkan bussilla töihin, mutta bussilipun lataus ei toiminut lähikaupassa ja lähdin kävellen seuraavaan kauppaan ja sillä bussilla tuli vielä kävelyä työpaikallekin vajaa kilsa. Eli parin kilsan aamukävely tuulessa ja vesisateessa luistellen kumisaappaissa. Illalla tein 30 min pilateksen ja venyttelin 20 min.
Perjantaina tein pienen hyppytreenin 15 min. Illalla olikin kaverin synttärit joihin poika vei minut ja miehen ja haki myös meidät 00.30. Syötiin kakkua ja herkkuja ja pari siideriäkin tuli juotua. Halusin ajoissa kotiin, koska lauantaina oli sovittu yhteislenkki. Ihana oli nähdä kavereita! Laulettiin karaokea ja juteltiin ja naurettiin paljon.
Lauantaina nukuin puoli kymmeneen ja söin tuhdin aamiaisen ja ehdin viettää rauhaisaa aamua ennen 11.15 starttaavaa lenkkiä. Olin järjestänyt yhteislenkin kalkkiruukin luontopolulle. Meitä oli 9 naista lenkillä ja se sujui mainiosti. Kaikilla oli hyvä fiilis ja nauru ja puheensorina kuului koko lenkin ajan. Taas oli mukana sekä uusia, että jo tuttuja lenkkeilijöitä.
Taas lenkin jälkeen kaikki hehkutti hyvää fiilistä ja se oli kyllä itsellänikin! Päivällä Käytiin miehen kanssa kahvilla ja kaupassa jumbossa ja kotona tehtiin yhdessä pihvejä ja muussia. Illalla avasin karkkipussin ja herkuttelin tv.n äärellä. Pojat oli kumpikin kavereillaan yötä ja me mentiin kymmeneltä nukkumaan, Sellaista laatuaikaa , heh! Unikin on tärkeää ja jos väsyttää on ihan turha valvoa väkisin.
Sunnuntaina heräsin 8.30 ja olo oli levännyt ja virkeä. Päätin lähteä aamulenkille. Tein 10 min liikkuvuustreenin ja lähdin hölkälle. Kiva 0 keli ja tuuletonta. Lopussa alkoi kyllä sataa lunta, mutta sekin tuntui kivalta. 5km 36 min. Kotona join kahvin ja söin pienen aamiaisen ja sen jälkeen tein treenaa kotona.comin tämän viikon hiit tabata treenin. Se oli 3 liikkeen treeni koko kropalle. Kaikkia liikkeitä tehtiin 8x 20 sek ja aina liikkeen jälkeen 10 sek lepo. Liikkeet oli sykettä nostavia ja hiki oli melkoinen jumpan jälkeen.
Ehdin nukkua pienet 25 min päikkärit ennen kuin lähdettiin nuoremman pojan kanssa äitini synttäreille. Siellä oli ihanaa ruokaa ja mahtavaa kakkua
ja hedelmiä kahvin kanssa. Oli kiva nähdä taas myös siskon perhettä. Illalla kotona vielä 30 min yinjooga.
Kiva viikko ja mukava viikonloppu! Ensi viikollakin on luvassa kaikenlaista. Hcrd street teamin tämän vuoden ensimmäinen tapaaminen on kiva juttu. Meitä on vanhoja tuttuja ja muutamia uusiakin mukana. Kuullaan tapahtumasta lisää. Nythän toukokuussa juostaan yhden päivän aikana monta eri matkaa. Tapahtumasta tulee suuri ja kiinnostava ja löytyy varmasti kaikille jotain. Minunhan on tarkoitus juosta tuolla kokonainen maraton niinkuin olen kertonut. Viikonloppuna on suunnitteilla lauantaille pitkä yli 2h lenkki sotungista ja sunnuntaina vedän hcr yhteislenkkiä juoksuliikkeen riveissä. Muuten Liikunnat ja milloin mitäkin teen selviää viikon aikana.
Mitä sä olet tehnyt tällä viikolla? Nyt painun pehkuihin ja palaan taas ensi viikolla. Kivaa viikkoa!
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! Täällä taas! Tultiin aamulla pojan kanssa Berliinistä. Olipas ihana reissu! Tässä fiilistelyä reissusta: Lähdettiin perjantaina klo 11...
-
Moi! Istuin tällä viikolla Poikani kyydissä , kun hän haki minut ekaa kertaa autolla töistä. Hän sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä kes...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olis mukavaa saada kommentteja!