maanantai 12. marraskuuta 2018

paluu treeneihin flunssatauon jälkeen

Moi!
Koko viime viikko meni enemmän ja vähemmän flunssan kourissa. Torstain lepäsin kotona silmätulehduksessa ja yskässä ja se teki tosiaan hyvää. Lepäsin  kunnolla ja perjantaina olin jo paremmassa kunnossa. Liikunnat painottui pieniin kävelyihin ennen töitä (ja yksi kaverin ja koiriensa kanssa illalla) ja pikku venyttely/jooga sessioihin iltaisin.
Vaikka perjantaina olo oli jo parempi, olin ihan poikki töiden jälkeen. Nukahdin sohvalle ja oli tosi hankalaa saada itsensä liikkeelle. Pääsin kuin pääsinkin ylös sohvalta ja menin työporukan kanssa syömään cantina westiin. Ihan mahtava ilta! Hyvää ruokaa mukavaa seuraa ja paljon naurua. Teki totaalisen hyvää tähän väliin!
Menin vielä loppu illaksi ja yöksi miehen kanssa kavereille yöksi. Kiva ilta jatkui siis vielä. Tuli valvottua vähän turhan kauan , mutta fiilis oli niin hyvä, ettei se haitannut.
Lauantai aamuna heräsin kovaan päänsärkyyn joka jatkui miltei koko päivän. Alkoholia join perjantaina vain vähän, eli siitä se ei voinut tulla . Niska oli aikalailla jumissa, se saattoi olla syynä. Lauantai meni siis aika hiljalleen päänsäryn kourissa. Tein pizzaa ja syötiin koko perheen kanssa. Poikien pari kaveria oli syömässä myös meidän kanssa. Koko päivä meni siis vähän hukkaan, kun ei saanut oikein mitään aikaiseksi.
Sunnuntaina heräsin pirteänä ja olin iloinen kun sain Tiinan kanssani lenkille
. Mentiin sauvakävelylle kuusijärven ympäri. Kiva vajaa tunti 5km . Paljon juttelua ja naurua. Niin ihania nää yhteiset lenkit kaverien kanssa. Lenkin jälkeen tein isäinpäivän välipalaksi amerikkalaisia panuukakkuja.
Iltapäivällä mentiin viettämään isänpäivää mun isän luokse, siellä oli myös siskoni perhe. Käytiin ensin yhdessä syömässä pizzaa pizzeriassa ja sen jälkeen mentiin kakulle vanhepieni luokse.
Illalla venyttelin ja menin ajoissa nukkumaan. Ensimmäinen yö viikkoon, kun ei tarvinnut herätä yskimään tai niistämään nenää yhtään kertaa. Tänään aamulla olo oli tosi hyvä, eikä flunssaa tunnu enää olevan. Niska vähän vielä jumittaa, mutta eiköhän venyttelyillä siitäkin päästä. Kävelin aamulla puoli tuntia, kun hyppäsin bussista aikaisemmalla pysäkillä. Noi pienet aamuköpöttelyt tekee hyvää! Tänään olisi tarkoitus tehdä vielä lihaskuntotreeni. Muuten palailen rauhassa treeneihin, kävelen alkuun ja lisäilen sitten juoksua.
Nyt on muutenkin tarkoitus keskittyä enemmän kehonhuoltoon ja lihaskuntoon ja peruskestävyyslenkkeihin. Teen nyt alkuun vielä kotona lihaskuntoa, sitten ostan kuntosalille kuukausikortin. Kehonhuollot teen todennäköisesti jatkossakin kotona, treenaakotona.comista löytyy niin hyviä kehonhuoltotreenejä ja niitä on helppo tehdä tietokoneen kautta.
Jatkatko sä treenejä samaan tapaan kuin kisakautena, vai pidätkö peruskunto/ylimenokautta? Miten muutat treenejäsi?
Mä kerron täällä ja instassa sitten, miten mun peruskuntokauden treenit sujuu. Palaan pian, kivaa viikkoa sulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!