perjantai 15. maaliskuuta 2019

vinkkejä juoksun aloittamiseen

Moi! Täällä sitä ollaan! Fiilis alkaa olemaan lähes normaali. Vielä väsyttää aikalailla. Ei tietty ihmekään, viime viikolla otin rauhassa , eikä liikettä ollut kovinkaan paljon. Tällä viikellä olen maltilla palannut treeihin, mutta levännyt tosi paljon. Mulla tuli kotipäivinä 2000-3000 askelta, kun aloin vähän jo liikkumaan, nyt on tullut joka päivä 13000-22000.
Vaikka en ole vältttämättä tehnyt edes muuta kuin ollut töissä. Työpäivät on siis aktiivisia.
Mä tein tällä viikolla paluun juoksuun kolmen viikon jälkeen , keuhkokuumeesta paraneminen vie aikaa.
Ajattelin kirjoittaa mun mielestä hyviä tärppejä juoksua aloittaville. En ole siis mikään valmentaja, enkä ammattilainen, mutta nämä asiat ja vinkit on toimineet minulla. Olen kyllä kirjoittanut tästä ennenkin, mutta kevään tullen alkaa monilla kutkuttamaan juoksun aloittaminen, niin täältä saattaa löytää hyviä vinkkejä :)
Mä aloitin lenkkeilyn tosi monta kertaa ja lopetin yhtä monta kertaa. Juoksin aina täysillä, enkä päässyt kuin vähän matkaa eteenpäin kun kunto loppui ja viskasin lenkkarit komeroon.
Viisi vuotta sitten aloitinkin sitten järkevämmin ja juoksu iski totaalisesti muhun, tää on mun laji!
Tässä muutamia vinkkejä ja tärppejä:
1. aloita maltilla! Tää on ihan tärkein juttu! Vaikka alkuun voi tuntua hyvältä, niin jos aloittaa liian kovalla volyymillä, liian usein ja liian pitkään , niin rasitusvammat on aika varmoja.
Mä innostuin silloin yli kymmenen vuotta sitten kun laihdutin ja aloitin juoksun, ihan liian usein juoksemaan , niin mulle tuli palntaari faskiitti kantapäähän. Sitten loppui sekä juoksu, että terveelliset elämäntavat...
Aloitin monta kertaa sen jälkeenkin juoksun, mutta ei tullut mitään, kun en malttanut aloittaa rauhassa.
Viisi vuotta sitten aloitin ensin kävelemään 1-2h kerrallaan 3-6 kertaa viikossa. n. kuukauden päästä aloitin kävelyn ohella ottamaan pieniä hölkkäpätkiä.
Ensin n. tunnin lenkillä 4 x1-2 min hölkkäpätkiä. Vähitellen lisäsin juoksupätkiä ja vähensin kävelyä. Pidin myös kävelylenkkejä ohjelmassa.
2. vauhti. Oikeasti maltillinen vauhti! Mä juoksin liian kovaa. En päässyt yli kymppiä, kun kunto ei kestänyt, menin aina vauhtikestävyys alueella. Kun tajusin tiputtaa(kiitos ihanat juoksukaverit) vauhtia reilusti, sain juoksuun uutta kipinää. Ei aina voi mennä täysillä! Jaksaa juosta pitempään ja palautuu nopeammin, kun ei aina mene täysillä. Alkuun ei tosiaan tarvitse tehdä vetotreenejä, mäkivetoja yms. Peruskestävyys lenkkejä ja silloin tällöin pieniä vetoja tai muutamia juoksuja mäkeen on ihan hyviä. Mutta kaiken a ja o on peruskestävyyslenkit.
3. vaihtelevuus. Jos juoksee aina samaa lenkkiä, samalla vauhdilla niin alkaa nopeasti puuduttamaan. Vaihtele reittejä, lenkkien pituuksia, alustoja (radalla, asfaltilla,hiekalla,metsässä,poluilla..yms..) vauhtia ja muuta.


Kannattaa tehdä monipuolisia treenejä. Vaikka pienet herättelevät vedot kesken rauhallisen lenkin tekee hyvää ja herättää kroppaa. Varsinkin kun on jo jonkin aikaa juossut ja peruskestävyyslenkit jo sujuu niin voi alkaa monipuolistamaan lenkkejä.
Mulle itselleni sopii yhteislenkit. Tykkään Juosta porukassa , siinä saa jutella samanhenkisten ihmisten kanssa ja jutellen lenkillä huomaa helposti, onko vauhti sopiva, jos hengästyy ja on hankala juosta, lenkki ei ole peruskestävyyttä kehittävä.




Vauhtilenkkejäkin voi tehdä yhdessä, mutta ne kannattaa tehdä omalla tahdilla, vaikka kilsan vedot ,kaikki omalla tahdilla ja palauttelu kävelyllä kohdataan taas.
Alkuun sain paljon tukea facebookin juoksuryhmistä, jaoin siellä ilon hetkiä ja kysyin asioita jotka askarruttivat mieltä. Luin sieltä aktiivisesti muiden kokemuksista ja kehittymisestä yms. Mut sitten on hyvä olla myös tarkkana, ettei vertaa itseään muihin vaan on ylpeä omista saavutuksista, aina on kovempia juoksijoita , mutta sun kilpailija olet sinä itse. Tietty jos kilpailee ja treenaa tavoitteellisesti, se on eri asia. Mutta mulle ainakin on tärkeintä kehittyä itseni takia.
En ole enää niin aktiivinen juoksuryhmissä, vilkuilen sinne silloin tällöin, mutta kommentoin harvoin.
Instagramista on tullut minulle tärkeä kanava julkaista kuvia ja fiiliksiä. Seuraan siellä myös monia samanhenkisiä ihmisiä ja tsempit puolin ja toisin on tärkeitä ja voimaannuttavia.
Tietty tää blogi on ollut kokoajan mun 5 vuotisen juoksuharrastuksen ajan tärkeä osa mua. Mä haluan jakaa täällä hyvät ja huonot jutut ja saan palautteista ja kommenteista tosi paljon, on tosi ihana huomata, etten mä kirjoita vain itselleni.
Alkuun ei tarvitse hankkia kaikkea mahdollista juoksusälää. Kunhan sulla on kunnon lenkkarit (sopii just sun jalkaan) ja jotkut joustavat urheiluvaatteet. Isorintaisena mulle on urheilurintaliivit tosi tärkeät. Mukavat juoksuvaatteet tuo kyllä lisää juoksuun, ei hierrä, eikä purista yms. mä juoksin alussa verkkareissa, laitoin lahkeet sukkien sisään ja tavallisella kevät takilla.
Mulla oli ihan hyvät lenkkarit ja tosi hyvät urheiluliivit. Nykyään kyllä tykkään juosta juoksutrikoilla ja takilla ja muutenkin tykkään käyttää urheiluvaatteita.
Kengät on edelleen tärkeimmät ja niihin panostan. Muuten ostan vaatteita usein alennuksista ja lidlistä yms, merkeillä ei niinkään ole mulle väliä.
Muista myös levätä ja huoltaa kehoa!
Miten sun juoksun aloitus sujui? Mitkä oli tärkeimpiä pointteja aloittamisen onnistumisessa vai oletko juossut lapsesta asti?
Toivottavasti näistä on jollekin hyötyä, tai niistä saa jotain vinkkejä.
Sunnuntaina kerron, miten viikko sujui, nyt lähden nukkumaan. Kivaa viikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!