lauantai 20. huhtikuuta 2019

Helsinki City Double Kuukauden päästä, olenko valmis?

Moi!
Täällä ollaan taas!
Viikko hujahti vauhdilla. Treenit on sujuneet hyvin, mutta niistä tarkemmin huomenna tai maanantaina kun vedän viikon yhteen. Nyt ajattelin kertoa missä mennään, kun on enää kuukausi kauden päätavoitteeseen, Helsinki City doubleen https://www.helsinkicityrunningday.fi/helsinkicitydouble/
Päädyin valitsemaan Helsinki City Running Dayssä Doublen, koska maraton on alkanut tuntumaan itselle omalta matkalta, mutta haastettahan pitää olla. Tykkään Hcrd taahtumasta ja haluan siellä vuosittain jonkun matkan juosta. Tunnelma on kyllä tosi mainio, eikä yksin tarvitse jolkotella. Olen kuulunut hcr street teamiin vuodesta 2016 alkaen ja sitä kautta olen saanut ilmaisen osallistumisen vuosittain.
Lokakuussa juostiin Tiinan kanssa 50km Wihalla

ja se antoi kipinän kokeilla keväällä Doublea, eli ensin puolimaraton ja sitten pikku tauko ja sitten kokonainen maraton. Ei sinänsä paha (eipä, 63.3km)mutta ne aikarajat vähän hirvittää. Puolimaratonilla on 3 tunnin aikaraja, siinä ei ole ongelmaa,pitää vaan muistaa juosta rauhassa, että paukkuja jää maratonille. Olen ajatellut, että starttaisin aika alku päässä (doubleen osallistuvat saavat päättää missä ryhmässä starttaavat) heti 11.30 tai seuraavassa, sitten jos kaikki menee hyvin, juoksisin puolikkaan n. 2h30-2h45min ja aikaa jäisi vielä vähän vaatteiden ja kenkien vaihtoon (ainakin paita vaihtuu) syömiseen ja vessassa käyntiin. Sitten taas startti viivalla klo 15.00. Hui, jännää! Maratonin aikaraja on 6h ja se voi tehdä tiukkaa, kun on alla jo puolikas. Mun maraton ajat on melkein aina ollut alle 5 tuntia, kerran kun oli kramppeja, aika painui 5h 20min ja silloinkin kävelin paljon.Kello on siis tärkeässä osassa, puolikkaalla vahdin, etten mene liian kovaa ja maratonilla yritän pitää tasaista vauhtia, että pääsen maaliin alle kuudessa tunnissa.
oon saanut Garminilta testiin forerunner 645 music kellon ja se tuntuu tosi hyvältä !
Tammikuussa panostin itseeni ja tavoitteeseeni ja otin Personaltrainerin 3kk asiakkuuden. Wauhtikirppu Annan https://www.facebook.com/wauhtikirppu/ kanssa . Ajattelin, että juoksen liian yksipuolisesti ja liikaa jos yksin palloilen ilman ohjelmaa ja ylimääräiset n. 10kg oli alkanut ärsyttämään. Päästiin hyvin alkuun ja treenit sujui,

elämäntaparemontti pääsi hyvin käyntiin

ja sitten helmikuussa iski keuhkokuume. Onneksi lievä, mutta kyllä sekin tarpeeksi kamala tauti oli. Eka viikko kuumeessa ja sängyn pohjalla, toka viikko ilman kuumetta sängyn pohjalla ja vähitellen pikkuisen yläasennossakin. Töissä eskarissa tuntui alkuun rankalta, kun askeleita tulee 12.000-20.000 välillä työpäivän aikana. Vähitellen alkoi voimat palailla ja pääsin kävelemään (sykkeitä seuraten)joogaamaan ja tekemään pieniä lihaskuntotreenejä. Sain Annalta ohjeet miten palailla treeniin, se olikin tärkeää, koska muuten olisi mennyt överiksi ja olisin aloittanut liian kovat treenit liian aikaisin.Olen löytänyt syömisissä mulle sopivan rytmin (usein ja pieniä aterioita)ja paino on pudonnut mukavasti, vaikka en kokoajan olekaan liikkunut. Nyt paino on pudonnut 8kg ja olen normaali painossa, vieläkin haluan vähän pudottaa painoa, mutta rauhassa ja omaan tahtiin ilman stressiä niinkuin tähänkin saakka.
kuva tammikuulta
kuva uudenvuoden juoksusta
kuva huhtikuulta

kuva huhtikuulta

Nyt olen päässyt treeneihin taas kunnolla kiinni, Pari viime viikkoa jo ihan täydellä teholla. Mulla On ollut myös allergia melko pahana, joka sotkee myös treenejä, vaikka nyt on aika hyvin aisoissa lääkkeillä. Kyllä on mun hermoja koeteltu. Maltti ei ole mun paras ominaisuus.. Mutta Onhan se mentävä terveys edellä, se on selvää. Nyt olo on hyvä ja reipas. Suurin muutos mun treeneissä on ollut, ettei kaikkia treenejä tehdä mukavuus alueella. Viimeiset pari vuotta olen tehnyt epäsäännöllisesti kovempia treenejä ja enimmäkseen olen mennyt rauhassa nautiskellen. Nyt ohjelmassa on ollut 3-4 lenkkiä joista 2kovempaa, esim intervalleja tai vauhtikstävyyslenkki. Yksi alle tunnin peruskestävyyslenkki ja yksi pitkä.Joka viikko vähintään yksi lihaskuntotreeni ja venyttelyjä ja kehonhuoltoa.
myös tekniikka ja koordinatio harjoitukset on tulleet tutuiksi

Yksi kokonaan lepo on ollut , silloin voi vähän kävellä ja huoltaa kehoa. Pk treeni päivinä voi tehdä myös lihaskuntotreenin. Nyt alkaa viimeistelyt, eli tällä viikolla pari yli puolentoista tunnin lenkkiä ja ensi viikolla yksi pitempi yli 2h ja yksi  lyhyempi pitkä. Meinaan käydä myös hierojalla (tällä viikolla jo olin kerran) ja keskittyä muutenkin kehonhuoltoon.
Vielä ehtii treenailla,vaikka kunto on jo rakennettu aikaisemmin. Uskon kuitenkin, että mun kunto riittää, vaikka treenit ei olekaan sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt treenit tuntuu helpoilta ja maistuu hyvälle ja olo on energinen ja luottavainen.
Ootko sä tulossa Hcrd tapahtumaan, mille matkalle? Miten treenit on sujuneet?
Mä jatkan lepopäivää ja meinaan katsoa jonkun leffan ja herkutella vähän (viikonloppuisin olen sallinut herkuttelut ) ja sitten nukkumaan. Huomenna taas treenataan. Kivaa pääsiäisen jatkoa ja tsempit tuleviin koitoksiin. Mä palaan taas!
Hei; muuten Saatte 20% alennuksen hcr osallistumisesta(puolimaraton) käyttämällä koodia HCR19JUOKSUJALKAA Koodi on voimassa 29.4 asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

olis mukavaa saada kommentteja!