sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Viikon tärkeimmät, vihdoin juoksua!

Moikka! Vihdoin voin kirjoittaa viikon tärkeimmät postauksen, kun on jotain kerrottavaakin. Oon päässyt nyt viikon liikkumaan lähes kivutta. Oon venytellyt ja hieronut reisien sivuja ja pitänyt lenkkien jälkeen kylmää polven sivulla. Kun olen juossut, kipua ei oikeastaan ole, vain pientä tunnetta polvessa. Ennen lepotaukoa polveen sattui niin hitosti juostessa ja varsinkin alamäet oli tuskaa. Eli hyvältä vaikuttaa. Jatkan kuitenkin Venyttelyjä ja hierontoja.
Joulu lähenee, mutta stressiä ei ole ja fiilis on ainoastaan hyvä. 2 viikon Joululoma tekee kyllä hyvää 😊 olisin mennyt töihin uudenvuoden jälkeen, mutta päivystyspäiväkodissa oli tarpeeksi aikuisia. Pidän sitten kunnon loman ! Lomalla haluan levätä, nauttia perheen ja ystävien seurasta. Liikkua ja huoltaa kehoa yms. Miten pitkä loma sulla on? Mitä suunnitelmia?
Tässä siis viikon tärkeimmät:

Koska juoksin viime sunnuntaina ekaa kertaa kivutta pitkään aikaan, aloitan viikon sunnuntaista.
Sunnuntai 15.12 : hcrd yhteisenkin hitaimman ryhmän veto.
Kuva paloheinän huipulta, minne kiivettiin juoksuporukan kanssa.
Fiilis oli hyvä, vaikka jännitti kovasti kestääkö jalka. Kiva porukka ja leppoisa tahti , jalka kesti! 1h 7.3km . Illalla 45 min venyttelyt.
Maanantai: aamulla 10min venyttely ja illalla 15 min venyttely.

Tiistai: aamulla 3.30km 22min juoksulenkki peruskestävyys sykkeellä. Kotona 25 min lihaskuntotreeni.



Illalla 20min venyttelyt.
Torstai: 30 min lihaskuntotreeni iltapäivällä töiden jälkeen ja 20 min venyttelyt illalla.
Perjantai:Aamulla 5km juoksu 3lla 200m vedolla


, yht  32min, lenkin jälkeen  10 min coretreeni . Olin päiväkodin sulkuvuorossa ja siitä menin suoraan keskustaan siskon kanssa. Käytiin Tuomaan markkinoilla fiilistelemässä joulun tunnelmaa


ja käytiin syömässä ja mentiin meille glögille. Kiva ilta! Sisko jäi yökylään.
Lauantai: ruuanlaittoa pitkän kaavan mukaan ja syötiin koko porukalla yhdessä. Illalla 15 min venyttelyt.
Sunnuntai: nukuin 10h! Ihan pökkerössä, kun oli tunti aikaa lenkille lähtöön. Ehdin kuitenkin hyvin syödä ja pukea  ennen lähtöä . Mun lisäksi oli neljä lenkkeilijää ja lenķki sujui leppoisasti höpötellen



. Lenkin jälkeen käytiin kahvilla ruuna Cafessa Hakunilan kartano miljöössä. 12.6km 1h32min , hyvä fiilis, vähän tuntui polvessa lenkin jälkeen, ei yhtään juostessa. Iltapäivän mittaan  olen hieronut ja pitänyt kylmää polvessa ja myöhemmin venyttelin 20 min. Nyt polvi tuntuu hyvältä.
Pojan ja tyttöystävänsä kanssa käytiin vähän kaupoilla, ei mitään erityistä tarttunut mukaan.
Kiva viikko ollut! Fiilis on mahtava kun oon päässyt treeneihin kiinni. Yritän malttaa kuitenkin, etten pilaa tätä nyt.
Palaan pian tän kuluneen vuoden yhteenvedolla ja ens vuoden suunnitelmilla. Nyt vähän aikaa telkkarin katsomista ja nukkumaan. Kivaa viikkoa!


1 kommentti:

  1. Mulla on nyt opiskelut tehty tämän vuoden osalta, mikä on suuri helpotus! Joulusesonkitöissä olen vielä, mutta nyt on seuraava vuoro vasta tapaninpäivänä, joten saa viettää pyhät rauhassa perheen kanssa. Loppiaisena loppuu työkeikka ja siitä onkin ihanasti muutama päivä ihan täyslomaa, koska yliopiston kurssit alkavat vasta 13.1.

    Hyvä, että polvi on parempi! Itselleni kävi tosi huvittava juttu pari päivää sitten, laitoin siitä kuvan Instagramiinkin. Kauhistuin, että olin itse potemassa juoksijanpolvea, kun juuri polven ulkosivua juili ihan kamalasti... kunnes vaihdoin illalla pyjaman päälle ja tajusin, että siinä kohtaahan on aika mojova mustelma ovenkarmiin törmäämisestä. Olen sen jälkeen käynyt juoksemassa eikä polveen ole sattunut, joten tällaisella selvittiin tällä kertaa. :D

    Oikein hyvää joulua ja polvikivuttomia juoksuja ensi vuodelle!

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!