Moi! Oon lomalla tän viikon ( sit on viime vuoden lomat lomailtu) ja ajattelin kirjoittaa useamman kirjoituksen viikon aikana, kun on aikaa. Voi olla etten kaikkia heti julkaise, mutta kirjoitan ainakin valmiiksi. En ole kauheasti kirjoittanut viimeaikoina muusta kuin miten treenit on sujuneet. Tarkoitus on kuitenkin kirjoitella muistakin liikkumiseen ja juoksuun ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tässä siis pitkästä aikaa muutakin kuin viikon tärkeimmät.
Mä olin ilmoittautunut hcm maratonille 16.5. Treenit sujui hyvin, kunnes sairastuin influenssaan ja keuhkokuumeeseen juuri kun koronavirus iski kunnolla tännekin ja kaikki tapahtumat keväältä peruuntui.
Olen parantunut hyvin. Fiilis alkaa olla hyvä ja jaksan juosta ja liikkua. Toisaalta siis oli ihan hyvä mun kannalta, että tapahtuma siirtyy lokakuulle, ei tule paineita maratonin ajan kanssa, en ehkä kuitenkaan ole vielä enkka kunnossa sairastelujen jälkeen. Olen kuitenkin miettinyt, jospa juoksisin jonkin varjokisan/ virtuaalitapahtuman. Matkasta en ole varma, mutta ainakin maraton kiinnostaisi, ajasta en stressaa, vaan fiiliksellä menisin. Yksi kiinnostava virtuaalitapahtuma on juuri tuona päivänä 16.5 . Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 sivustolla on ultra intervalli tapahtuma virtuaalisesti. Siinä on useampia lähtöjä päivän aikana, itse saa päättää montako juoksee ja missä. Pitäisi etsiä joku n. 13km reitti ( reitin pituuden saa päättää itse , mutta yli 10km voisi olla hyvä ) jonka juoksee joka lähdöllä. Lähdöt lähtee kolmen tunnin välein ja siinä jää siis väliä huoltoihin yms. Toi vois olla kiva tapa juosta pitempi. Talvella juoksin yhtenä päivänä 4 lenkkiä ja se sujui hyvin. Tällä viikolla olen suunnitellut testaavani lyhyempänä intervallijuoksua päivän aikana( ehkä yhteensä 20-25 km) enkä juokse samaa reittiä, vaan kartoitan eri vaihtoehtoja. Itse tapahtumapäivänä voi sitten fiiliksen mukaan päättää montako lähtöä starttaa. Meinaatko osallistua, vai ootko osallistunut virtuaalikisoihin/ tapahtumiin?
Mä ajattelin juosta 9.5 naistenkympin myös virtuaalisena. Se olisi hyvä lämmittely 16.5 pitkään juoksuun.
Kesä ja syksy on ihan auki. Kukaan ei tiedä milloin tämä tilanne helpottaa, mutta uskoisin, että lokakuussa jo päästään tosi toimiin. Toivon ainakin , ja treenaan Helsinki City Running daytä kohti. Nyt olen miettinyt tosissani, juoksevani doublen niinkuin viime vuonnakin.
Aika on varmaan kullannut muistot, kun nyt tuntuu siltä, että se oli mukava kokemus (heh) se oli kyllä rankka, mutta fiilis oli hyvä ja tunnelma hcrdllä on aina mahtava. Välillä mietin , mikä hitto mua vaivaa, kun tieten tahtoen kiusaan itseäni , kun ensin juoksen puolikkaan ja sitten kokonaisen, samana päivänä.välillä mietin, että voiko olla parempaa, kuin fiilistellä helsingin kaduilla muiden saman henkisten kanssa. Nyt ehtisi taas hyvin treenata ja vahvistaa itseään pitkälle matkalle. Tiedän,että olisi mahdollista myös parantaa aikaa. Viimeksi puolimaratonilla meni aikaa 2.20 min
ja maratonilla 5h25 min.
Eli yhteisaika oli 7.45 min. Puolimaratonilla himmasin ja hiljensin kun vauhti meinasi karata, tiesin, että pitää malttaa kun on vielä maraton edessä. Maratonilla jaksoin hyvin puoleen väliin ja sitten väsähdin( eli kun olin juossut yhteensä maratonin) ja kävely/juoksu taktiikallla toinen puolikas. Viime vuonnakin sairastin talvella keuhkokuumeen ja treeniaika jäi vähiin, helmikuun lopusta maaliskuun loppupuolelle olin enemmän tai vähemmän sängyn pohjalla, tai ainakin toipilas) luulen, että sen takiakin väsyin pitkällä matkalla. Toki onhan 63km pitkä, vaikka olisi treenannutkin paljon.
Nyt siis vahvistan lihaksia , huollan kehoa ja treenaan vähitellen pitempiä matkoja kohti. Mitä tavoitteita sulla on? Ootko tulossa hcrd.lle?
Mä alan siivoamaan nyt, sekin on välillä tehtävä.palaan pian ! Kivaa viikkoa sulle!
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! Täällä taas! Tultiin aamulla pojan kanssa Berliinistä. Olipas ihana reissu! Tässä fiilistelyä reissusta: Lähdettiin perjantaina klo 11...
-
Moi! Istuin tällä viikolla Poikani kyydissä , kun hän haki minut ekaa kertaa autolla töistä. Hän sai ajokortin ensimmäisellä yrittämällä kes...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
olis mukavaa saada kommentteja!