sunnuntai 17. toukokuuta 2020

pitkiä lenkkejä, virtuaali hcr ja omatoimimaratonin suunnittelua

Moi! Arki on rysähtänyt päälle lomarötväilyjen jälkeen.en oo saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään ja tauko venähti melkein kahteen viikkoon.sori siitä!
Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja täällä ollaan!
Juoksin viime viikon lauantaina 30km.lähdin kympille ja fiilis oli huippu, niimpä juoksin ensin kaksi virtuaali naistenkymppiä ja sitten samaan syssyyn vielä yhden. Juoksin yhteen putkeen, mutta kävin kaupassa puolessa välissä ja silloin sammutin kellon n 3 ksi minuutiksi . Söin aamulla vain appelsiinin ja kaupasta hain pillimehun siripiri glukoosipastilleja, vesipullon ja banaanin ja lakupatukan.
  • Ois pitänyt syödä enemmän, mutta en ollut suunnitellut noin pitkää. Juostessani kuuntelin äänikirjaa.
    Jossain vaiheessa päätin , että juoksen keväällä vielä kokonaisen maratonin. Eilen 16.5 ois ollut Helsinki City Running day,  mutta se järjestetään toivottavasti lokakuussa.mä oisin juossut siellä maratonin. Päädyin järjestämään itselleni omatoimimaratonin toukokuun viimeiselle viikonlopulle.
30km juoksusta jäi todella hyvä maku! Juoksin tasaisesti ja melko reippaasti. Loppuaika oli 3h13 min ( plus vajaa 5 min pysähdys) maratonia en aio juosta kovaa, vaan haluan saada juostua jo keväällä maratonin. Jos niitä ei korona tilanteen takia järkätä, järkkään itse.olen houkutellut seuraksi paria kaveria. Kumpikin juoksee osan matkaa mun kanssa. Voi olla, että joku vielä tulee mukaan, mutta turvallisuus huomioiden.
Tänään juostiin  kolmen kaverin kanssa hcr virtuaalilenkki.  Tiina latasi apin  https://helsinkicityrunningday.fi/virtualhcr-puolimaraton ohjeiden mukaan ja laittoi puhelimen repun etutaskuun josta reittiopasteet kuuluivat. Välillä innostuttiin puhumaan (minä...) ja ohjeet meni ohi, mutta kun tarkasti puhelimen kartasta, löysi heti oikean reitin. Opasteen lisäksi tuli lisäksi hauskoja nippelitietoja reitin varrelta. Tätä appia voi testata kuukauden ajan ja vaikka kilpailla itseään vastaan, kuukauden aikana voi juosta kaksi suoritusta ja vertailla. On saatavilla myös toinen versio missä voi juosta omilla reiteillä mutta sielläkin tulee selostusta, sitä en ole testannut vielä. Hcr reitti muuttuu https://helsinkicityrunningday.fi/info/helsinki-city-run-info/ ja suurin muutos oli  suunnan muutos,alkuun suunnattiin pienen kiekan jälkeen baanalle. Reitti oli kiva!
Appi toimi hyvin ja selostaja hauskuutti jutuillaan ja tuli siellä uutta tietoakin reitistä. Lauttasaaren kierros oli jäänyt pois ja keskuspuistossa päästään taas piipahtamaan. Mäkiä oli aiempaa vähemmän. Ihan tasaista ei ole, mtta ei mun mielestä tarvitse ollakaan, vaihtelua saa olla. Mun kellon mukaan nousua oli 154m ja laskua 147 m. ei siis paha ollenkaan! Me juostiin rauhassa, mutta uskon, että reitti on enkkoja silmälläpitäen hyvä. Reitti oli kaunis ja lokakuussa näyttää varmasti erilaiselta, ruskan väreillä ryyditettyinä. Suosittelen kokeilemaan appia, se tuo lisäfiilistä normi lenkkiin. Vaikka et olisi suunnitellut Hcr puolikkaalle lähtemistä, kannattaa reitti käydä testaamassa.
Suunniteltiin juoksevamme n 2h30 ja aika lähelle meni, pari minuuttia yli. Suurinpiirtein samaa vauhtia ajattelin juosta maratoninkin, annan myös luvan itselleni kävellä välillä jos siltä tuntuu.
Nyt kaksi seuraavaa viikkoa vähän kevennellen. Tulevalla viikolla vielä vetoja ja joku n. 8-10 km lenkki viikolla ja viikonloppuna n 12km rauhallinen lenkki, nyt olen juossut kaksi pitkää lenkkiä peräkkäisinä viikonloppuina. Seuraavalla viikolla sitten lyhyempiä treenejä ja valmistumista maratonille.
Eli tässä tän hetken juoksutavoite. Mä tykkään, että on tavotteita, mitä kohti treenaa. sitten voi taas ottaa seuraavan etapin. 
Mites sun kevään tavoitteet? Ootko osallistunut virtuaalikisoihin?
Meen  venyttelemään, palaan pian! kivaa viikkoa sulle!

1 kommentti:

  1. Kevään tavoite on päästä juoksemisen kanssa sellaiseen tasapainoon, että kunto pääsis kasvamaan mutta penikat ei kipeydy. Nyt on vähän ärsyttävää, kun ne ilmottelee eilisen 50 min lenkin jälkeen itsestään.

    Virtuaalikisat on olleet kyllä hyvä keksintö! Mulla jäi virtuaalinen Naisten Kymppi väliin koska väsytti ihan liikaa sinä päivänä ja virtuaali-HCR ei tunnu nyt näillä jaloilla järkevältä, mutta osallistuin Runner's High'n virtuaalikisaan, jossa juostiin kolme eri matkaa ja se oli kyllä tosi kivaa tekemistä keväälle, kun oli muuten juoksukalenteri ihan tyhjentynyt. :)

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!