keskiviikko 21. lokakuuta 2020

peruskuntokausi käynnissä, viime viikon tärkeimmät

 Moi! Mulla on pientä blogin kirjoitus vaikeutta ollut viime aikoina. Välillä päätän aiheen ja innostun, joo tosta mä kirjoitan, mutta sitten se ajatus kuivahtaa. Olen kuitenkin aktiivinen instagramissa ja Facebookissa. Eli jos mun touhut kiinnostaa, kannattaa seurata somessa muutenkin. Blogia päivitän kyllä, mutta en viitsi väkisin väkertää mitään tyhjänpäiväistä löpinää.

Mä oon palautunut syksyn juoksuista hyvin. Olen pitänyt pientä ylimenokautta ja nyt keskityn peruskunnon kasvattamiseen ja voiman kehittämiseen. Tällä hetkellä treenaan löysän suunnitelman ja raamin mukaan. Suunnitelmassa on 2 juoksua viikossa ja 2-3 kävelyä viikossa. Pitkiksiä teen osittain kävellen. Välillä  juoksu- kävelen tai sitten pelkästään kävelen. Aika fiiliksellä siis menen tällä hetkellä. Viikossa on myös 1-2 lyhyttä lihaskuntotreeniä ja yksi pitempi koko kropan treeni. Tällähetkellä kävelyä on tullut enemmän kuin on ollut suunnitelmassa, olen saanut seuraa useampana päivänä kävelylenkeille ja mä pidän kävelyä hyvänä treeninä ja palauttavanakin harjoituksena, eli sitä saakin tulla paljon. Oon tykännyt yhdistää kävelyä juoksun ohelle jo pitempään. Se kyllä kehittää myös, vaikka ei tietenkään juoksua korvaakaan.

Eilen piti olla fressi Espoonlahden avajaiset (uusittu sali) mutta koronan takia domakers finlandin ja fressin järkkäämä pr tapahtuma siirrettiin. Saatiin kuitenkin 1kk treeni kortti haluamallemme fressille. Mä meinaan käydä tikkurilan fressissä, se on kiva sali ja mun työmatkan varrella. Kiva päästä taas salille pitkästä aikaa. Aloittelen vanhoilla ohjelmilla ja jo tutuilla hommilla. Marraskuussa menen sipoon sykkeen järkkäämään juoksijan voimavalmennukseen jota vetää mun hyvän juoksukaverin Tiinan mies Jouni. 4 nä peräkkäisenä lauantaina sipoossa järjestettävä pienryhmä valmennus keskittyy juoksijalle tärkeisiin voimailuliikkeisiin ja tekniikkaan. Hyvä saada opastusta oikeisiin tekniikoihin ja oppia uusia asioita. Ryhmään muuten mahtuu 1-2 vielä, tuu ihmeessä mukaan!https://sipoonsyke.fi/fi-fi/article/pienryhmavalmennus/juoksijan-voimavalmennus/459/ 

Teetkö sä monipuolisia treenejä, vai keskitytkö yhteen lajiin? Jos juokset, teetkö myös lihaskuntotreeniä?

Tässä viime viikon tärkeimmät treenit :

Mulla oli selkäjumi edellisellä viikolla, otin vielä rauhassa alkuviikon.

Ma: 3km kävely työmatkalla. Illalla venyttely 20 min.

Ti: testijuoksu (selkä kesti hyvin!)juoksin 7min ja kävelin 2min, yhteensä 5km 36 min.


Lenkin keskellä pysähdyin tekemään kumpparijumpan 12 min ja sitten juosten kotiin. 20 min ilta venyttely

ke:sauvakävely Pian ja Brunon kanssa 1h 6km 


to: lepopäivä, pari pientä venyttelysessiota (pari min kerrallaan)

pe: aamulla ennen töitä juoksijalehden voimatreeni (löytyy uusimmasta numerosta) tein 8 liikettä ja kolme kierrosta. 20 min live venyttely instagramiin. Illalla Sarin kanssa opaslenkki kävellen 8km 1h30min


la: 15.6km 2h4min juoksu kivassa porukassa. Käytiin Joannan opastuksella vuosaaren huipulla , uutelassa ja aurinkolahdessa ja muutenkin vuosaaressa



. Tosi kiva ja kaunis reitti, joskus uusiksi!20 min rullailu illalla.

Su: Tiinan kanssa sauvakävely 8.5km 1h30 min.


Käytiin myös kahvilla ja pullalla ruuna cafessa hakunilassa.

Mukavasti tuli liikettä viime viikolla, vaikka vain kaksi juoksulenkkiä. Venyttelyä tuli myös mukavasti, jymähtänyt selkä oikein vaatii sitä.

Tällä viikolla olen jatkanut kävelypainotteisesti, enkä ole vielä juossut ollenkaan. Ehtiihän sitä vielä tälle viikolle saada juoksuakin.

Eipä tässä sen kummempia tällä kertaa, meen syömään jotain. Palaan taas! Kivaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua sulle.





1 kommentti:

  1. Omissa suunnitelmissa on jatkaa juoksua loppuvuodenkin, jotta kunto ja tuntuma pysyy yllä, mutta juoksen ihan löysästi fiiliksen mukaan ilman treeniohjelmaa ja kaksi juoksua viikossa riittää. Keskityn enemmän käymään ryhmäliikuntatunneilla ja ehkä kokeilen ihan kuntosalipuoltakin, mähän oon nykyään töissä UniSportilla niin pääsen sinne kivasti. :)

    VastaaPoista

olis mukavaa saada kommentteja!