eilen ilatapäivästä alkaen mulla oli flunssainen olo,aivastutti ja väsytti ja särki joka paikkaa.makasin melkein koko illan ja torkuin sohvalla ja siirryin siitä sitten suoraan kuorsaamaan sänkyyn.
aamulla olo oli hyvä,eikä flunssasta tietoakaan,vähän nokka oli tukkoinen,ei muuta.työpäivä sujui mukavasti ja ulkonakin oli taas lämpimämpi olla.
iltapäivällä aloin kallistua ensimmäisen maastolenkin puoleen.olen jo pitkään haaveillut kuusijärvellä järjestettävästä kimppalenkistä ,se kulkee nimellä kevyt kymppi kuusijärvellä ja olen saanut ryhmäkutsuja sinne jo pitempään juoksuryhmien kautta.vauhdiksi oli laitettu noin 7min/kilometri ja ajattelin,että helppo homma,kyllä mä pystyn!
söin kotona rahkaa ja viinirypäleitä,vaihdoin vaatteet ja täytin juomapullot,toiseen 3dl pulloon laitoin urheilujuomaa ja toiseen vettä.saavuin kuusijärven parkkipaikalle hyvissä ajoin ja bongasin heti juoksijan näköistä porukkaa..puolikuuden maissa meitä oli 18 juoksijaa koossa ja lähdettiin hölköttelemään.mentiin melkein heti metsään,ja vauhti tuntui melko kovalta heti.jäin hännille ja yritin keskittyä,mihin koipeni laittaisin ja missä ne muut menee,yllättävän rankkaa..välillä mentiin hiekkatietä,latupohjaa,silloin oli helppoa ja tuntui hyvältä,mutta ylämäet juurakkojen ja liukkaiden kivien päällä oli aika uuvuttavia.jossain vaiheessa alkoi pistää rintaan ja henki vinkumaan ja jalat,jalat tuntui välillä pökkelöiltä,ja välillä löysiltä spageteilta.mun oli pakko hiljentää,ja jättäytyä porukasta,ajattelin,että kyllä mä sieltä jollain ilveellä kotiin räpiköin,jatkaa en jaksa millään.yksi mies jäi mun kaveriksi hiippailemaan,sanoi että hänelle sopii hiljainen vauhti palauttavaksi lenkiksi,mua harmitti,että pilasin hänen lenkkinsä.käveltiin mäet ja välillä taas juostiin hiljalleen,jossain vaiheessa pari ihmistä isosta porukasta tuli meitä hakemaan,olivat säikähtäneet mihin se uusi rouva oikein jäi.muut odotteli meitä pienen matkan päässä,perhana,että otti päähän..pilasin sitten kaikkien juoksun!toiset lohduttelivat,ettei tosiaan tarvitse hävetä,yhdesä mentiin ja yhdessä tullaan poiskin.ja kertoivat,että vauhti oli kyllä ajoittain jonkin verran kovempaa kuin 7min /km..eli ei ihme että väsähdin.
tossa kuvassa olin jo päässyt taas mukaan porukkaan(tosin kameran takana)muita kuvia en todella kerennyt nappaamaan,sen verran haipakkaa mentiin ja sai keskittyä askeleihinsa.mukava tunne tuli kuitenkin kun kaikki odottivat,eikä kukaan katsonut pahasti hidastelijaa.paljon juossut nainen ,toinen meidän noutajista sanoi,että todellakin tulet uudelleen,sitä oppii ja kehittyy vain harjoittelemalla.voi olla ,että uskallan joskus vielä..pääsin yllättäen taas mukaan rytmiin ja tuntui välillä jopa helpolta,sitten alkoi hämärtää ja sai taas keskittyä enemmän etenemiseensä.taas väsähdin vähän ja jättäydyin vähän porukasta,mun apumies jäi taas mun kanssa räpiköimään,meinasin kerran vieriä jyrkän alamäen alas,muuten meni suht hyvin. taas muut seisoskelivat kun tultiin lähelle kuusijärveä ja lähdettiin loppu kierrrokselle kuusijärven ympäristöön, juostiin hiekkatietä ja siellä heräsin eloon,olo tuntui yllättäen hyvältä vaikka jalat kyllä oli oudot(en edes muistanut,että jumppasin ja juoksin eilen..)mutta pysyin loistavasti porukan mukana!mä siis pääsin porukkaan lopulta mukaan ja loppulenkki meni hyvin.matkaa kertyi n.10.2 ja aikaa meni alle puolitoista tuntia räpiköinteineen.loppujen lopuksi tosta jäi hyvä maku,oli kiva juosta maastossa,treeniä kehiin ja kohta pysyn muitten mukana!ihanaa porukkaa oli mukana tsemppasivat ja kehuivat loppu kiriäni ja eloon heräämistäni..kyllä jäi mukava maku kuitenkin,kyllä musta vielä polkujuoksija tulee!tavoitteitahan pitää ihmisellä olla vai mitä?
47vuotias 2 aikuisen pojan äiti vantaalta. ennen sohvaperuna, nykyään juoksua ja muuta liikkumista rakastava ikiliikkuja. Järjestän paljon yhteislenkkejä ja olen mukana hcrd street teamissa. seuraa mun juttuja blogissa, instagramissa ja facebookissa, kaikki löytyy samalla nimellä. Tuu mukaan lenkille tai nappaa hihasta kiinni jos satutaan samoihin tapahtumiin!
torstai 9. lokakuuta 2014
tiistai 7. lokakuuta 2014
reipasta huomenta!
huomenta!tänään heräsin ajoissa,torkutin vain kerran kelloa ja hyppäsin pirteänä sängystä.jumppasin 25min zumbaa ja vedin juoksureleet niskaan ja painuin ulos.pienempi poika soitti kiukuttelu soittoja perään ja siitähän tuli vain lisä potkua lenkkiin kun savu nousi korvista,onneksi saatiin taistelu taltutettua puhelimessa ja joku sorikin taisi pojalta tulla puhelun loppuun..mä siis juoksin koko taistelun ajan..suuntasin metsään,missä juoksin polkuja ja tiheämpää metsää ja kiipesin kallioille yms,lopuksi juoksin vielä pienen asfaltti lenkin,jalat oli hyvät ja rullaavat,tuntui hyvältä!
isompi poika jää nukkumaan kuumettaan pois ja minä lähden töihin iltavuoroon.
hauskaa päivää kaikille!
pikkujuoksu tönkköjaloilla,nyhtöpossu hampurilaiset ja bataattiranskalaiset (resepti)
eilen oli haipakkaa taas koko päivän,puol yhdeksään töihin,työkaveri oli poissa ja oltiin kaksin toisen työkaverin kanssa.lapsia oli 17,että ei tarttenut miettiä mitähän sitä seuraavaksi tekisi.päivä sujui kuitenkin hyvin.illalla hain miehen töistä(vei prätkän talvisäilöön)ja tein pikaruuaksi tonnikala pastaa(itse en silloin vielä syönyt)ja lähdettiin tikkurilan uimahalliin pienemmän pojan treeneihin. minä lähdin nopealle vitoselle,mutta jalat oli tönköt pökkelöt eikä nopeudesta ollut tietoakaan,hyvin kulki 2-3.5km kohdilla ,muuten oli aika räpellystä.31.30 oli aika,eli ei lujaa,mutta ei se nyt niin hidas ollut kuin jaloissa tuntui.ehdin vielä katsella poitsun hyppyjä vartin verran,ja sitten kotiin ja viimein syömään.
tänään menin 7 töihin,ja pääsin hyvissä ajoin pois.tulin kotiin siivoamaan, ja aloin tekemään ruokaa.isompi poika oli reippaasti siivonnut olkkarin,vaikka oli 38 asteen kuumeessa.meille tuli siis mun kummityttö(25v) kylään puolentoista vuoden ruotsissa asumisen jälkeen.olipas ihana nähdä pitkästä aikaa!tein bataatti ranskalaisia ja nyhtöpossu hampurilaisia.
leivoin itse sämpylät,ihan perus ohjeella.
nyhtöpossu hampurilaiset ja bataatti ranskalaiset.
2 keskikokoista bataattia,öljyä 4rkl ,suolaa1 tl ,sokeria vajaa 1tl, chilijauhetta vajaa 1tl,pippuriseosta vajaa 1tl,korppujauhetta 1rkl.
paloittele bataatit suht samankokoisiksi paloiksi ja pistä ehjään muovipussiin ja lisää öljy ja mausteet sekä korppujauho.sekoita ja puristele pussia.
levitä bataatit uunivuokaan tai pellille ja 225 asteiseen uuniin keskitasolle.paista noin 40 minuuttia,niin että pintaan tulee väriä.
laita puolivalmis nyhtöpossu uuni vuokaan ja tee ohjeiden mukaan,itse tein tänään samaan aikaan ranskisten kanssa,eli paistoin kuumemmassa uunissa kuin pitäisi.hyvää tuli n.25 min ja 225 astetta,ehkä aavistuksen kuivempi kuin silloin kun olen paistanut 180 asteessa. revi paistettu possu kahdella haarukalla paloiksi ja avot!valmista tuli!
hyvää tuli!bataattiranskalaiset oli tosi hyvät,maltoin paistaa niitä tarpeeksi,yleensä on tullut löysiä ja pehmeitä.
poika röhii tossa vieressä 39 asteen kuumeessa,taidan keittää vielä teetä potilaalle ja lähden nukkumaan!öitä!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014
lihasjumia herkkuja ja kävelyä
tänään heräsin mukavasti makoisaan päänsärkyyn.niska ja hartiat oli aivan tukkeessa vasemmalta puolelta ja kättäkin särki.särkylääkettä ei tietty ollut,mutta nappasin puolikkaan relaxantin ja valelin kipeät alueet voltarenilla.join kahvin ja söin pari kananmunaa salaatilla,mutta olo oli huono edelleen.lähdin metsään kävelemään ja haukkaamaan raitista syys ilmaa.puolen tunnin mukava maastolenkki teki terää(ja ehkä tropitkin)ja olo koheni.en kuitenkaan uskaltautunut tikkurilan yhteis pitkälle lenkille,ettei olo huonontuisi.olo parani ja päätin leipoa korvapuusteja.kylläpä ne maistuikin pitkästä aikaa hyviltä!
käytiin nuoremman pojan kanssa syömässä mun vanhemmilla ja vein pullia heillekin .isäni hieroi taas kipeytyneitä hartioitani ja äiti antoi panadol poretta,sain myös lääkkeen yötä vasten otettavaksi,huomenna käyn apteekista ostamassa varmuuden vuoksi lisää.
iltapäivällä lähdettiin lenkkikaverin kanssa kävelylle,juteltiin ja käveltiin rauhallisesti viilenevässä illassa 5km,melkein tunti.
illalla tein banaani suklaa pirtelöä,oli tosi namia!
taas alkaa lihakset jumittaa,taidan vähän venytellä ja nappaan särkylääkkeen ja menen vällyjen väliin. hyvää uutta viikkoa!
lauantai 4. lokakuuta 2014
mukava rauhaisa lenkki ja ihanaa ruokaa,täytettyjen broilerin leikkeiden ohje
tänään oltiin aamusta miehen työpaikalla,mies korjasi pojan kaverin mopoa ja mä olin seuraneitinä.
yheltä oli vuorossa yhteislenkki vaaralan abc:lta.loppujen lopuksi meitä oli vain kaksi.mutta ei se mitään,tosi kivaa oli ja mukava oli tutustua taas uuteen ihmiseen!mä siis oon löytänyt näitä juoksukavereita fb:n juoksufoorumista,pääkaupunkiseudun kestävyysjuoksijoista ja kestävyyttä pintakaasulla ryhmistä,joihin olen itseni koukuttanut.pitää käydä joka päivä katsomassa mitä muille juoksijoille ja hölkkääjille kuuluu,kuka on juossut missäkin ja kuka on satuttanut itsensä yms..sieltä saa tukea ja uusia ideoita ja ystäviä!me juostiin kahden pienen tytön kotiäidin kanssa sopivan rauhallista tahtia,muttei liian hiljaa kuitenkaan.me löydettiin yhteinen tahti melko nopeasti ja juteltiin kokoajan,vaikkei koskaan oltu nähty.meillä ei ollut mittareita kun juostiin,ja arvioin tunti kymmenen minuuttia kestäneen lenkin olleen noin kymmenen kilsaa.iltapäivällä piti käydä sama lenkki pyörällä puhelimen kanssa,että sain varmuuden,10.2km oli lopullinen mitta.eli ihan mukavaa tahtia mentiin,mietin,onkohan mulla jo kunto parantunut kun ennen 10km lenkki tohon tahtiin otti koville,viimeiset pari kilsaa sai purra hammasta,että kykeni loppuun juoksemaan.nyt olo oli tosi rento ja hyvä koko lenkin.ja iltapäivän rauhaisa fillarointi kruunasi kivan liikunta päivän.
ruuanlaitto meni myöhäiseksi,teini söi aamiaisen tyttökaverin kanssa myöhään ja nuorempi poika söi välipalaa,niin kiirettä ruuanlaittoon ei ollut.
tehtiin tänään täytettyjä broilerin leikkeitä uunijuuresten ja lohkoperunoiden kanssa
pekonilla päällystetyt täytetyt broilerin leikkeet 5 henk
800g maustamattomia broilerin fileitä
fetajuustoa maun mukaan
savuporotuorejuustoa maun mukaan
grillimaustetta ja pippuria paistamisen aikana
pekonia 250g
jalopenoja jos tykkää
3dl ruokakermaa
öljyä paistamiseen
tee fileisiin veitsellä viillot ja täytä ne tuorejuustolla tai fetalla(mä laitoin puolet fetalla ja puolet savuporo tuorejuustolla)
päällystä täytetyt fileet pekonilla ja paista pannulla ,niin että niihin tulee väriä.paista samalla myös jalopeno paloja.lado väriä saaneet fileet ja jalopeno palat uunivuokaan ja paista 225 asteessa noin 40 minuuttia. 20 minuuttia paistettuasi lisää kerma ja anna porista . valmista tulee!ja maukasta!
kylkeen tehtiin valmiita rainbown uunijuureksia jotka laitoin ensiksi uuniin,sillä aikaa kuorin perunoita ja paloittelin ne ja lisäsin ne uunijuuresten sekaan.sitten lorautin öljyä sekaan ja maustoin suolalla. hyvää ja helppoa!
mulle riitti toi yksi annos,oli tosi hyvää!

perjantai 3. lokakuuta 2014
uusia tuulia
heippa!päätin muuttaa blogin nimen,kun kohti kevyempää neljääkymppiä ei jotenkin enää sopinut,kun neljäkymppiä tuli jo täyteen ja juoksu on tullut todellakin mun elämääni,elämäntapamuutosta teen,mutta rauhallisesti ja juoksu on tärkein liikunta muotoni.haluan kehittyä juoksemisessa,kokeilla uusia tapoja ja treenejä ja saada nautintoa pitemmistä ja rauhallisemmista lenkeistä.tällähetkellä vaaka on toissijainen juttu,vaatteet kertokoon totuuden!toivottavasti jaksat vieläkin lukea juttujani,tai jos olet uusi lukija tervetuloa!vinkkaa,millälailla voin kehittää kirjoittamistani,että tekin viihdytte täällä.hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua!
työmatkat hyötykäyttöön
oon joskus kävellyt töihin,ja kerran vissiin hölkännyt takaisinkin,mutta en koskaan samana päivänä.oon levännyt pari päivää,ja mulle tuli huono omatunto kun en mihinkään liikkunut.päätin lähteä aamulla taas pienelle lenkille ja illalla uudelleen.mutta kun aamulla piti herätä,en tosiaankaan jaksanut nousta vaan torkutin kelloa pariin otteeseen..sitten unen pöpperössä keksin oivan aatteen,kävelen töihin aamulla ja juoksen illalla pois!tuumasta toimeen ja eikun menoksi.otin reppuun vaihtovaatetta ja käpyttelin 8km matkan melko lämpimässä syys aamussa aikalailla reippaaseen tahtiin.töissä olin perillä paljon nopeammin kuin luulin,matkaan kului 1tunti 10 minuuttia.olo oli mahtava ja pirteä koko päivän.
ink,n paper sivuilta kuva.
päivä kului muutenkin hyvin,lapsia oli vapailla ja muutama oli varahoidossa toisesta päiväkodista.iltapäivällä pääsin aika hyvissä ajoin lähtemään ja vaihdoin juoksukamat päälle,repun jätin töihin,kun niska ei kestä painavaa reppua juostessa.ihana ilma jatkui koko päivän,vaikkei aurinko kunnolla paistanutkaan,mutta oli lämmin ja tuuleton ilma.juoksu sujui melko reippaasti,välillä kävelin ,mutta suurimmaksi osaksi hölköttelin ja nautin olostani.ihana lenkki kertakaikkiaan,ei tarvinnut mennä mihinkään töitten jälkeen,kun treenit oli tehty,kävelyä 8km ja hölkkää sama matka vajaa 50minuuttia.tää täytyy tehdä uusiksi joskus!
huomenna pitäis mennä uusien lenkkikaverien kanssa reilu kympin lenkkki.
nyt juon yhden siiderin ja meen nukkumaan,huomenna uudet kujeet!
ink,n paper sivuilta kuva.päivä kului muutenkin hyvin,lapsia oli vapailla ja muutama oli varahoidossa toisesta päiväkodista.iltapäivällä pääsin aika hyvissä ajoin lähtemään ja vaihdoin juoksukamat päälle,repun jätin töihin,kun niska ei kestä painavaa reppua juostessa.ihana ilma jatkui koko päivän,vaikkei aurinko kunnolla paistanutkaan,mutta oli lämmin ja tuuleton ilma.juoksu sujui melko reippaasti,välillä kävelin ,mutta suurimmaksi osaksi hölköttelin ja nautin olostani.ihana lenkki kertakaikkiaan,ei tarvinnut mennä mihinkään töitten jälkeen,kun treenit oli tehty,kävelyä 8km ja hölkkää sama matka vajaa 50minuuttia.tää täytyy tehdä uusiksi joskus!
huomenna pitäis mennä uusien lenkkikaverien kanssa reilu kympin lenkkki.
nyt juon yhden siiderin ja meen nukkumaan,huomenna uudet kujeet!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Moi! Ihanaa kun kesä on täällä! Kesällä on kiva treenata , juosta, kävellä, huoltaa kehoa yms ulkona. Nauttia luonnosta kaikin aistein. Tyk...
-
Moi! viikonloppu oli mahtava sekä aurinkoisilta ilmoiltaan, että treeneiltään. Perjantaina juoksin 6km pikkulenkin uusilla juoksukengilläni....
-
Moi! kiitos ihanista sanoista viimeisen postauksen jälkeen! Oon todella iloinen, että kirjoitin ajatuksistani ja miten itseni nään monilla m...